Tasa-arvoa ja turvaa työelämään!
Vaikka yhä useampi työskentelee niin sanotussa epätyypillisessä työsuhteessa, ovat työelämän käytännöt ja toimeentulon turva perinteisten työsuhteiden aikakaudelta. Päätöksenteossa pitää reagoida muuttuvaan tilanteeseen.
Ensiksikin perusteettomista määräaikaisuuksista pitää päästä eroon. Perustettomuutta osataan kiertää monella tavalla, ja työntekijän pomputtaminen pätkältä toiselle on helppoa. Työntekijän elämästä tulee epävarmaa, vaikeasti suunniteltavaa ja vaikeasti hallittavaa.
Toiseksi pätkätyöläistyminen pitää tunnustaa ja muovata yhteiskunnan turvaverkkoa sen vaatimaan suuntaan. Perustulo merkitsisi jonkinlaista turvaa. Sillä tarkoitetaan jokaiselle maksettavaa kuukausittaista rahasummaa, jonka suuruus ei riipu muista ansiotuloista. Näin tulotason ennustettavuus lisääntyy ja katkonaiseen palkkatyöhön tulee jatkuvuutta. Kun jokaiselle maksetaan kuukausittain sama summa riippumatta omasta statuksesta työmarkkinoilla, voi elämää suunnitella vähän pidemmälle. Seuraavan pätkän jälkeen on jonkinlainen pohja etsiä uusia töitä, tehdä taidetta tai tiedettä, tai hoitaa lapsia.
Erityisesti nuorten naisten asema työmarkkinoilla on heikko. Kaikki tietävät, että nuorta naista ei kannata palkata; siitä on tullut mantra, jota ikätoverini usein hokevat. Vanhemmuuden aiheuttamien kustannusten jakamisesta työnantajien kesken on puhuttu pitkään, ja askeleita tärkeään muutokseen onkin jo otettu. Kuitenkaan vielä ei voida sanoa, että työmarkkinat olisivat tasa-arvoiset miehille ja naisille. Tarvitaan politiikkaa, joka tunnustaa, että lapset eivät ole naisten yksityisasia. Isien pitää voida myös jäädä lasten kanssa kotiin; äidin ei pidä pelätä uran katkeamista lapsia hankkiessa. Pätkätyöt ja lasten hankinta osuvat usein samaan aikaan nuorten perheiden elämässä. Tätä aikaa pitää helpottaa perustulon mahdollistamalla joustavuudella sekä turvaamalla työuran jatkuminen, mikä helpottuu, kun lasten hankinnan kustannukset jaetaan kaikkien työnantajien kesken.
Pienten lasten vanhempia vaivaa toimeentulo-ongelmien lisäksi usein myös aikapula. Työelämään pitää saada enemmän työntekijälähtöisiä joustoja, jotta työntekijät voivat tehdä esimerkiksi lyhyempiä työpäiviä tai -viikkoja pelkäämättä työpaikkansa puolesta. Tällaisia mahdollisuuksia tarvitaan myös työuran loppupäässä. Ihmisten pahoinvointi johtuu usein uupumuksesta, jota voidaan torjua vihreiden tutulla sloganilla .enemmän aikaa, vähemmän roinaa..
Tarvitaan myös järkevää koulutuspolitiikkaa, jotta valmistuvat nuoret löytävät töitä, eivätkä ole loppuun palaneita saatuaan tutkintonsa valmiiksi. Opintorahan niukkuus pakottaa useimmat opiskelijat paiskimaan töitä opintojen ohessa. Opintojen valmistuminen viivästyy, mikä on stressaavaa, kun tutkinto pitäisi suorittaa rajatussa ajassa. Lainaa opiskelijat ymmärrettävästi eivät halua ottaa, koska pätkäistyvät työmarkkinat eivät tarjoa lupausta lainan takaisinmaksukyvystä. Työmarkkinoiden muutoksen huomioimiseen kuuluu myös se, että ihmisiä koulutetaan sopiva määrä eri aloille ja että opiskelijoista huolehditaan, jotta he valmistuttuaan jaksavat epävarmojen työmarkkinoiden paineessa. Ensimmäinen askel on nostaa opintorahaa opiskelijajärjestöjen vaatimat 15 %, jolloin täysipäiväinen opiskelu on edes hieman paremmin mahdollista.