Takaisin Minusta-sivulle

Asioita, jotka ottavat päähän

Maailmassa on lukuisia asioita, jotka ottavat minua päähän. Se on kai perimmäinen syy siihen, miksi kukaan koskaan lähtee mukaan politiikkaan.

"Unelmoin maailmasta, jonka ihmiset tahtovat pelastaa Madagaskarin vaaleanpunaisen merikotilon sen itsensä tähden, ei siksi, että siitä sattuu saamaan syöpälääkettä ihmisille."
- Children's State of the Planet Handbook 1992

Mikä sai meidät kuvittelemaan, että me olemme niin valtavan tärkeitä, että meillä on oikeus koskea mihin vain ja kuluttaa kaikki loppuun? Vaikka taloudellinen kasvu toisi hyvinvoinnin kaikille ihmisille, se ei voi olla päämääränä niin kauan, kun se tuottaa pahoinvointia koko muulle luomakunnalle. Ydinvoimaloita ei voida rakentaa mielin määrin siksi, että ihmiset saisivat lisää tavaroita ja oman saunan, sillä yksittäisten ihmissukupolvien huvi käy aika kalliiksi. Miksiköhän on niin vaikea ajatella, että luonnolla on itseisarvo sinänsä, että Madagaskarin merikotilolla on oikeus elää, vaikka me emme koskaan olisi löytäneetkään sitä?

Emme ole voineet välttyä huomaamaasta, että ihmisen teoilla on aika iso vaikutus maapallon toimintaan, ja että yleensä se ei ole kovin positiivinen. Ilmaston lämpeäminen voi olla ihan kiva ajatus täällä Suomessa, mutta maailmanlaajuisesti katsottuna sen seuraukset ovat katastrofaaliset. Oikeasti kestävämmän maailman tekeminen alkaa pienellä tasolla. Kaupungeissa voidaan kannustaa ihmisiä esimerkiksi liikkumaan ja kuluttamaan ekologisesti. Mutta ei se niin onnistu, että nostetaan bussilipun hintaa joka vuosi tai laitetaan kaikkialle keskustaan kylttejä: ÄLÄ PYSÄKÖI PYÖRÄÄSI TÄHÄN.

"Maailman kaikki osat ovat toisistaan riippuvaisia. Toimintamme vaikuttaa koko maailmaan, ja sen seurauksia on pakko miettiä koko maailman kannalta."
- Juha Sihvola

On hirveän vaikeaa ymmärtää, että täällä länsimaisen humanismin hyminässä tasa-arvoisia ovat vain ne onnekkaimmat, joilla sattuu olemaan kaikki oikeat attribuutit: ihonväri, kansallisuus, varallisuus, sukupuoli. On lapsellista ajatella, että me suomalaiset olisimme jotenkin parempia, edes jotenkin erilaisia kuin muut. Siksi minun on niin vaikea käsittää kansallisen edun ajamista, sillä meidänhän pitäisi ajaa globaalia etua. Siksi en voi käsittää rasismia, sillä jos valot äkkiä sammuisivat, olisimme kaikki samanlaisia.

Globaalia etua emme tällä hetkellä aja, ainakaan maailman valtaväestön. Mutta onhan tietenkin rikkaan pohjoisen etu, että on olemassa myös köyhä etelä; missä muuten alennusmyyntipöytien puserot ommeltaisiin? Eikä se ole pelkistä puseroista kiinni. Länsimailla ei liene kovinkaan monta syytä ajaa niin sanottujen kehitysmaiden kehittymistä, mutta eikö kehityksen mahdollistaminen olisi moraalisesti ainoa oikea vaihtoehto? On hienoa, että ihmiset haluavat osallistua erilaisiin katastrofikeräyksiin, mutta niillä ei valitettavasti rakenneta pysyvää oikeudenmukaisuutta. Olemmeko valmiita maksumiehiksi, jos rahat revitään omasta selkärangastamme?

Kehitysyhteistyömäärärahojen kasvattaminen ja maailmankaupan rakenteiden muuttaminen saattavat merkitä sitä, että emme saa enää alihintaista kahvia tai yhtä halpoja vaatteita kuin nykyään. Olemmeko valmiita tähän? Kehitysmaiden kansalaisilta ei kysytä; heidän selkärangastaan revitään, vaikka he eivät sitä ole valinneet.

"Kahden sukupuolen suhdetta ei voi verrata sähkön varauksiin: mies edustaa sekä positiivista että neutraalia siinä määrin, että ranskan kielen les hommes tarkoittaa sekä miehiä että ihmisiä."
- Simone de Beauvoir

Mitä lähemmäs tasa-arvon puute tulee, sitä selvemmin sen käsittää. Luulisi, että siihen on myös helpompi reagoida vaikkapa oman työpaikan kuin maailman mittakaavassa. Mutta näyttää siltä, että esteet miesten ja naisten välisessä tasa-arvossa istuvat tiukassa. Julkisissa elimissä tasa-arvosta huolehtivat kiintiöt, mutta mistä johtuu, että vaikkapa Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto koostuu neljästä miehestä? On ihan käsittämätöntä, että edelleenkin naisten euro on 80 senttiä. On käsittämätöntä, miten naisistuvissa yliopistoissa ylimmillä paikoilla istuu pääasiassa miehiä. Missä kohtaa päät kolisevat lasikattoon?

Pikku hiljaa on ymmärretty, että naiset eivät tee lapsia yksin, mutta edelleen vanhemmuuden kustannukset koituvat nuorten naisten työnantajille niin, että naisten työurat eivät ole tasa-arvoisessa asemassa miesten työurien kanssa. Puhumattakaan kaupunkitilan sukupuolittuneisuudesta, pelon maantieteestä, nuorten tyttöjen seksuaalisesta häirinnästä.

Voisin jatkaa tätä kirjoitusta vaikka kuinka pitkään! Tasa-arvo, globaali oikeudenmukaisuus ja ympäristöpolitiikka ovat kuitenkin niitä asioita, joiden takia olen liikkeellä. Onneksi en ole yksin!