Takaisin puheisiin ja sanoihin

Kolumni Bussi on ok! -lehdessä keväällä 2006

Bussimatkustamisen vapaus

Kiireinen tuttuni hehkutti kerran kaksituntisen junamatkan hänelle suonutta hengähdystaukoa. Tavallisesti autoa ajavana hän koki ylellisyytenä sen, että saattoi kahden tunnin ajan tehdä asioita, joihin ei yleensä ole aikaa.

Me kaupungissa, joukkoliikenneverkoston varrella asuvat voimme halutessamme kokea tuollaisia pieniä ylellisyyksiä joka päivä.

Aamulla töihin mennessä parikymmenminuuttisen bussimatkan voi kuluttaa mukavasti kesken jääneitä unia torkuilla jatkaen. Iltapäivällä kotiin tullessa voi hetken rentoutua omissa ajatuksissaan ennen perhe-elämän kiireiden keskelle astumista. Illalla tanssiharjoituksiin, kielikurssille, soittotunnille tai ostoksille bussilla ajellessa pääsee hyvässä romaanissa mukavastieteenpäin edestakaisella matkalla.

Olen usein kuullut puhuttavan oman auton suomasta vapaudesta liikkua. Tottahan se onkin, että auton voi käynnistää omasta pihastaan mihin aikaan tahansa ja ajella sillä minne haluaa. Minua ei kuitenkaan haittaa ne muutamat ylimääräiset minuutit, jotka kuluvat bussipysäkille kävellessä ja bussin kaarrellessa asuntoalueen läpi. Ne tarjoavat vastineeksi sopivan happihyppelyn ja hetken laatuaikaa itselle: ruhtinaalliset minuutit tehdä kesken jääneet työt, lukea aamun lehti loppuun tai juoruta koulukaverin kanssa.

Ylellisyyksiä, joiden vuoksi bussimatkan joskus toivoisi kestävän vielä hetken, ennen kuin astuu päivän kiireisiin.