Vuoden 2007 tilinpäätös
Sen verran etäisyyttä on jo kertynyt viime vuodesta, että voi alkaa summailla, mitä siitä jäi käteen. Ensimmäisenä tulevat mieleen maaliskuiset eduskuntavaalit, joiden parissa kului koko alkuvuosi. Muuttuiko maailma mihinkään siitä, että seisoin päiväkausia kävelykadulla jakamassa mainoksia, kävin koulupaneeleissa kertomassa kantojani ydinvoimasta ja Natosta ja vietimme tukiryhmän kanssa iltoja suunnitellen nettisivuja, sloganeita ja vaali-iltoja? Ainakin se oli hauskaa, ja kokemus osoittautui ihan ainutlaatuiseksi! Lisäksi voi kokea kantaneensa oman kortensa kekoon Vihreiden varsinaissuomalaisessa vaalivoitossa. Varakansanedustajuuskin oli mahtava yllätys, vaikka sen vaikutus omaan arkeen on ollut tietysti täysin merkityksetön. Ei, en ole menossa Ville Niinistön sijaiseksi eduskuntaan tämän vanhempainvapaan ajaksi, vaikka jotkut ovat siitä kyselleetkin. Suomessa tällaista varaedustajajärjestelmää ei ole.
Kunnallipoliittisesta vuodesta ensimmäisenä mieleen tulevat toriparkki ja kiihtynyt keskustelu kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta. Lautakunta hyväksyi toriparkin kaavan, mutta sen läpimeno ei ole vielä aivan itsestään selvää, koska tiedossa on ainakin joitain lisäselvityksiä. Minun on edelleenkin vaikea ymmärtää toriparkin lisäarvoa, kun katsoo keskustan tyhjiä pysäköintitiloja. Eniten koko keskustelussa minua harmittaa tällä hetkellä se, että koko keskustan kehittäminen jumittaa yhden pysäköintilaitoksen takia. Ei tehdä kävelykatuja, ei rakenneta pyöräteitä, ei uusita torin maanpäällisiä rakennelmia, ei suunnitella pikaraitiotietä, ei tehdä mitään ennen kuin tiedetään minkälaisena toriparkki toteutuu. Ja sitähän ei tiedetä vielä vuosiin, sillä lopullinen toteutuminen riippuu Toripakki oy:stä.
Kuntaliitoksissa on edistytty mukavasti Varsinais-Suomessa, mutta Turku ei vielä ole yhdistymässä kenenkään kanssa. No, tämä ei voi olla muuta kuin välivaihe, sillä koko PARAS-hankkeen yksi keskeinen ajatus on ollut yhdistää keskuskaupunkeja ja naapureita. Turun seutu ei mitenkään vahvistu siitä, että naapurit yhdistyvät keskenään, mutta keskuskunta ei kenenkään kanssa. En ole kovin huolissani tästä, sillä näyttää tosiaan mahdottomalta, että näin voisi jatkua kovinkaan monta vuotta. Kyllä sen lopulta ymmärtänevät naapuritkin, kun aletaan verrata seudun työpaikkoja ja taloutta muihin seutuihin.
Isoimpia lautakunnassa päätettyjä asioita olivat ainakin Linnanfältin, Raunistulan ja Telakkarannan kaavat, Pennisilta-keskustelun avaus sekä jätteenkuljetusmalllista päättäminen. Viimeisin tosin ei mielestäni ole asiana kovin iso, mutta sitä edelsi kuuma ja kiivas keskustelu. Linnanfältin kaavasta olen erityisen innoissani, sillä se edustaa sellaista portsamaista asumisen muotoa, joka on Turussa osoittautunut halutuksi. Raunistulan täydennysrakentamisen yhteydessä taas on käyty vilkasta keskustelua siitä, miten vanhaa puutalomiljöötä ja uusia kerrostaloja tulisi yhdistää. Raunistulasta ja Linnanfältistä on hyväksytty vasta luonnokset, mutta Telakkarannasta jo kaavaehdotus. Telakkarannan hieno sijainti Aurajokisuulla tekee alueesta myös erityisen kiinnostavan ja hienon asumiskohteen - odotan jännityksellä minkälaisena se toteutuu. Jännä on seurata myös Pennisillan etenemistä. Itse pidän siltahanketta hienona tapana kehittää keskustaa paitsi liikenteellisesti myös toiminnallisesti. Jos silta tulisi Kauppiaskadun päähän, koko Kauppiaskatua voitaisiin kehittää kulttuuripainotteiseksi kävelykaduksi. Sama henki jatkuisi vielä itäpuolella vanhan keskustan tiiviimmällä integroimisella nykykeskustaan.
Valtuustoaloitteita tein vuonna 2007 kolme kappaletta: että Turussa tehtäisiin naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen toimenpideohjelma, että Ylioppilaskylän ja rautatieasemien välille tehtäisiin joukkoliikenneyhteys bussilinjauudistuksen yhteydessä, ja että kasvisruuan osuutta (nyt 0-1 päivänä viikossa) Turun kouluruokailussa lisättäisiin. Näistä ensimmäinen on ehditty käsitellä, ja se sai mukavasti tuulta purjeisiinsa, kun Turkuun perustettiin asiantuntijaryhmä aiheen tiimoille.
Politiikasta voisi kai summata, että vaalityön yhteydessä Vihreää politiikkaa edistettiin urakalla. Maailma ei ehkä pelastunut, mutta ilmastopolitiikka oli ainakin vuonna 2007 esillä aivan toisella volyymilla kuin koskaan ennen - myös hallitusohjelmassa. Kunnallispolitiikassa jaksaminen jäi ainakin alkuvuodesta vähän vaalien jalkoihin, mutta syksyisessä toriparkki”taistelussa” ja budjettiruodinnassa olin taas tiiviisti mukana.
Politiikan ulkopuolellakin vuosi oli mieleenpainuva. Kesän jälkeistä aikaa leimasi vauvanodotus kaikkine jännittävyyksineen ja riemuineen. Odottaminen jatkuu edelleenkin, joten tästä vuodesta tullee vielä edellistäkin mieleenpainuvampi
Siihen malliin tulokas ainakin myllää asumuksessaan, ettei hänen olemassaoloaan pääse unohtamaan. Aikaa saa myös kulumaan mukavasti esim. hahtuvavaippahousuja neuloessa. Syksyllä sain julkaisupäätöksen ensimmäisestä väikkäriartikkelistani ja lähetin lehtiin kaksi muutakin juttua, joten nyt on vielä kaksi vuotta aikaa suoriutua viimeisestä osatutkimuksesta ja sen julkaisusta.
Tänä vuonna väitöskirja saa kuitenkin olla ainakin hetken jäissä. Huhtihippuseen keskittymisen lisäksi pitää kuitenkin lähteä voittamaan yksiä vaaleja ja kaikkea sen semmoista…

