Vappu avasi taas kesän odottelun perinteiseen malliin. Oli kyllä niin kylmä, että kesä välkkyy mielessä vielä kovin etäisenä. Mutta aurinko paistoi ihanasti ja siitepölyallergiakin alkoi tuttuun tapaansa vapun aikaan. Ikkunoiden takan puut sonnustautuvat vaaleanvihreään. Kyllä se kesä sieltä tulee!
Vappu alkoi boolien kiertelyllä, mutta entisenlaiseen fiilikseen en oikein päässyt, kun piti kuitenkin olla alkuiltapäivään asti töissä. Illalla kohdattiin opiskelukavereiden kanssa taidemuseomäellä lakituksessa ja päätettiin luoda uusi perinne tavata siellä joka vappu. Opiskeluajat alkavat olla kaikilta jo sen verran ohi, että pitää alkaa kehittää uusia perinteitä. Ilta sujui sivistyneesti karaoken ja kuohuviinin ja munkkien merkeissä. Vapunpäivänä puhuin Vihreässä vapussa Turun Seudun Vihreiden Naisten edustajana. Ei ollut kovin vaikeaa keksiä sanottavaa aiheesta naiset ja työelämä. Tässä vappupuheeni:
Vihreys sai viime syksynä Turussa uuden muodon, kun seudulle perustetiin uusi vihreä järjestö, Turun Seudun Vihreät Naiset. Joku saattaisi kysyä, tarvitaanko vihreissä juurikaan naisjärjestöjä, sillä naisilla ei näytä puolueessa olevan hädän päivää – sukupuolikiintiöiden täyttäminen on vihreissä vaikeaa usein lähinnä miesten osalta, koska mukana on niin paljon naistoimijoita. Hallitukseen valittiin kaksi vihreää naisministeriä, ja Turun kaupunginhallitukseen lähtevän vihreän miehen tilalle voidaan valtuutetuista valita vain yksi henkilö – se ryhmän toinen mies.
Tästä löytyy myös vastaus siihen, miksi naisjärjestöjä vihreissä tarvitaan. Vihreitä naisia on paljon. Moni vihreä nainen haluaa vaikuttaa yhteiskuntaan niin, että toimeentulo, hyvinvointi ja onnellisuus eivät olisi sukupuolesta kiinni. Vaikka puolueemme on feministinen, ei yhteiskunta sitä vielä ole.
Kun tänään tanssimme työn juhlan kunniaksi, on tärkeä huomata, että työ on edelleen hyvin erilaista naisille ja miehille. Kaikki tietävät, että naisen euro on 80 senttiä. Yhä, vaikka naiset ovat olleet työelämässä jo vuosikymmeniä, vaikka ministereistä enemmistö on naisia, vaikka tasa-arvotaisteluja on käyty kauan. Naisten eläkkeet ovat 2/3 miesten eläkkeistä. Tyttöjen viikkorahat ovat viidenneksen pienempiä kuin poikien. Naisten toimeentulo on siis keskimäärin miesten toimeentuloa niukempaa kaikissa ikäluokissa. Työn juhlaa vietettäessä on syytä muistaa, että työn arvo on edelleen usein osittain kiinni siitä, mitä on jalkojen välissä, ei siitä, mitä on pään sisällä.
Kaksi vuotta sitten vappuna Suomessa aloitettiin eräs lakko, jota ei ole vieläkään saatu päätökseen. Kyseessä on lastentekolakko. Rikkureita toki on kahden vuoden aikana löytynyt, ja heidän uskallustaan on katsottu suurella ihailulla, mutta lakon purkamisen perusteita ei edelleenkään ole saavutettu. Lakkolaiset vaativat, että vanhemmuuden kustannukset jaetaan tasan kaikkien työnantajien kesken, koska nuoret naiset ovat Suomessa pätkätyöputkessa.Työuraa rakennetaan samoina vuosina, joihin perheen perustaminen ajoittuu. Siksi kaikki tietävät, että nuorta naista ei kannata palkata; kohtahan se on raskaana ja työnantaja joutuu kaivelemaan kuvettaan. Jos kaikki naisvaltaisten alojen työnantajien maksamat äitiysvapaista johtuvat kustannukset poistettaisiin ja summa siirrettäisiin suoraan naisten palkkoihin, kävisi tasa-arvotupo huomattavasti tarpeettomammaksi.
Naisten pienemmät palkat ja perhevapaat kiertävät noidankehää. Lapsen kanssa kotiin jää yleensä pienipalkkaisempi äiti. Kun äiti palaa työelämään, hänen palkkansa on jäänyt mieskollegan tuloista jälkeen. Onkin kiinnostava tieto, että miehet haluavat keskimäärin naisia enemmän lapsia, ja että miehillä korkea koulutustaso lisää lapsilukua siinä missä naisilla se koulutuksen myötä pienentyy. Vanhemmuuden kustannusten suuren osan sysäytymisestä äidin työnantajan maksettaviksi kärsivät paitsi naisten työurat ja nuorten naisten työnantajat, myös nuoret miehet. Eniten ylitöitä Suomessa tekevät pienten lasten isät. Tämä tarkoittaa sitä, että pienten lasten äidit ovat hyvin suuren osan ajasta lasten ainoita huoltajia. Lapset kaipaavat isää, ja isä jää monen lapsen kehitysvaiheen seuraamisen ulkopuolelle. Äidin ura ja palkka eivät kehity kotona vietetyistä vuosista. Ei ihme, että tutkimusten mukaan suomalaiset tekevät keskimäärin 1,7 lasta sen sijaan, että toiveissa olisi 2,4. Lasten ja työn yhdistäminen on hankalaa, ja oikeaa vaihetta sille on vaikea löytää.
Tarvitaan yksinkertaisia tekoja, jotta tasa-arvo työelämässä etenisi. Tärkeintä on jakaa vanhemmuuden kustannukset kaikkien työnantajien kesken. Toivottavasti hallitusohjelmaan kirjattu ”perhevapaista aiheutuvat kustannukset jaetaan nykyistä tasapuolisemmin mies- ja naisvaltaisten alojen työnantajien kesken” tarkoittaa, että kustannukset jaetaan tasan. Jokaisen työnantajan tulisi maksaa yhteiskunnan jatkuvuuskustannuksia riippumatta siitä, onko hänen työntekijänsä nainen vai mies, nuori vai vanha. Tarvitaan politiikkaa, joka tunnustaa, että lapset eivät ole naisten yksityisasia. Isien pitää voida myös jäädä lasten kanssa kotiin, eikä äidin pidä pelätä uran katkeamista lapsia hankkiessa. Tarvitaan naisten palkkojen korotuksia, jotka osaksi tasapuolistuvat sillä, että lasten kanssa vietetty aika jaetaan tasan äidin ja isän kesken. Asennetyön siihen, että naisten tekemä työ on yhtä arvokasta kuin miesten, voimme aloittaa sillä, että tyttöjen viikkorahat korotetaan poikien tasolle. Ehkä tytöt eivät sitten aikuisinakaan tyydy miehiä pienempiin palkkoihin.
Näiden muutosten puolesta taistellessamme lastentekolakko jatkuu jo kolmannen vapun yli. Haluan toivottaa teille taisteluhenkistä lakkovappua, mutta myös iloisia rikkuruusharjoituksia. Toivottavasti lakko saadaan ensi vappuun mennessä päätökseen!
. Kaavailinkin, että jo perusteilla olevan Vihreät sosiologit ry:n lisäksi liittyisin mielelläni Vihreät kolmikymppiset ruskeatukkaiset naiset ry:hyn, jos joku vaikka innostuu laittamaan moisen pystyyn.