Itsekkyys on ikävin asia maailmassa ja kammoksuttavin ominaisuus meissä ihmisissä. Jos emme olisi niin tavattoman itsekkäitä, olisi köyhyyden ratkaiseminen, ilmastonmuutoksen torjuminen ja kaikenlaisen tasa-arvoisuuden edistäminen paljon helpompaa. Kapitalistiseen yhteiskuntaan näyttää kuitenkin kuuluvan ajatus siitä, että teemme kaikkemme, jotta meidän oma rahapussimme ei laihtuisi: maksamme mielellämme mahdollisimman vähän veroja, ostamme kahvimme mahdollisimman halvalla, kauhistelemme bensan hinnan nousua, emmekä halua luopua saavutetuista eduistamme, vaikka ne olisivat pois joltain toiselta. Miksi ihmeessä? Jotta pääsisimme useammin ulkomaan lomalle, saisimme enemmän tavaroita, isomman talon ja paremman auton, vai? Ja juuri niiden varallisuus näyttää kasvavan, jotka piheimmin suhtautuvat reiluihin markkinahintoihin, hyväntekeväisyyteen tai ekologiseen verotukseen.

Onneksi itsekkyys ei sentään ole mikään maailman laki. Onhan meillä myös iloiset veronmaksajat ry., reilun kaupan aktiivit, lipaskerääjät, eettiset kuluttajat ja lahjoittajat. On niitä, joiden mielestä kahvista kuuluu maksaa se hinta, joka sen tuottamiseen menee ja bensan hinnasta kärsiä, koska sillä tuhotaan koko ajan meidän yhteistä ilmakehäämme. Varsinkin jouluna ihmisten epäitsekkyys esimerkiksi keräyksiin osallistumisen muodossa ilahduttaa. Lahjojen antamisessakin usein on kyse epäitsekkäästä antamisen ilosta, eikä vastavuoroisuuden velvollisuudesta. Tosin jouluostoksia tehdessäkään ne omat kukkaron nyörit eivät aina veny vaikkapa luomukinkkuun, lähikuuseen tai reiluun suklaaseen.

Mutta se joulumieli! Siinä on kuitenkin häivähdys sellaista, jota toivoisi näkevänsä useamminkin: epäitsekkyyttä, lasten silmien loiston muistamista, hyvyyttä ja toivoa. Kyynisyyden alta pilkottaa hyvä ihminen, joka haluaisi tehdä hyviä tekoja vuoden jokaisena päivänä. Vaikka hän taas loppiaisena sanoo, että raha se on joka ratkaisee.

Onnellista, epäitsekästä joulumieltä meille kaikille!

Mukavaa, kun tänään näki vilaukselta auringon pitkästä aikaa. Vielä kun tulisi sitä valoa maahankin lumen merkeissä… Tosin tässä säässä on se hyvä puoli, että ilmastonmuutoksesta kuulee puhuttavan lähes päivittäin. Keskiviikkona Ylen ilmastonmuutosaiheisessa keskusteluohjelmassa kiisteltiin taas kerran siitä, onko ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos totta vai ei. Plääh, eikö tämä keskustelu jo käyty? On toki hyvä keskustella tieteestä, tutkimuksesta ja totuudesta, mutta kun usein tällaiseen keskusteluun juuttuminen antaa toimenpidekeskustelun odottaa itseään. Hyvä sentään, että politiikassa on siirrytty eteenpäin luomalla päästökauppajärjestelmää ja sopimuksia, vaikka kourallinen tiedemiehiä huutaakin vastaan.
 

Paikallisella tasolla on ilmastonmuutoskeskustelussa taas tulossa esille isoja asioita. Ensi viikon lautakunnassa jatkuu keskustelu Satavan ja Kakskerran osayleiskaavasta. Tänään Turun sanomat uutisoi toriparkista, jonka suunnitelma tulee lautakuntaan tammikuussa. Voihan väsymys, sanon minä, mihin tätä kaupunkia ollaan viemässä! Molemmat hankkeet perustuvat mielestäni osittain harhaluuloihin siitä, mitä ihmiset haluavat. Kuvitellaan, että tuhannet nykyiset ei-turkulaiset haluavat naapurikuntien sijaan muuttaa saarille, jotka ovat paljon kauempana ainakin ajallisesti kuin moni naapurikunta. Turulla on paljon parempiakin valttikortteja tarjolla. Toriparkilla taas halutaan elävöittää keskustaa, vaikka selvästi kaikkialla, missä keskusta perustuu joukko- ja kevyen liikenteen varaan, on tuo elävyys aivan toista luokkaa, siis parempaa sellaista. Miten voikaan visioni unelmakaupungista olla niin kaukana monen muun kaupungin päättäjän visiosta?
 

Turun ylioppilaslehti julkaisi eilen ilmestyneessä numerossa mielipidekirjoitukseni aiheen tiimoilta:
 

Turun joukkoliikennettä kehitettävä kunnolla
 
TYL 17/2006 kertoi Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston käsittelemästä joukkoliikenneponnesta ja ruoti asiaa myös pääkirjoituksessa. On hienoa, että tämä opiskelijoillekin tärkeä aihe herättää keskustelua. TYYn hallitus toimi hyvin ottaessaan kantaa joukkoliikenteen puolesta, vaikka edustajistossa tehty ponsi esitettyjen yksityiskohtien takia kaatuikin.
 
Turussa joukkoliikenteen matkustajamäärät ovat koko 2000-luvun ajan vähentyneet. Tämä kehitys on ehdottomasti pysäytettävä. Ensiapuna kaupungin pitäisi lisätä joukkoliikenteen tukea niin, että matkustajamäärien laskua kiihdyttäviin lipun hintojen korotuksiin ja palvelujen karsimisiin ei tarvitsisi mennä. Näin ei voida kuitenkaan jatkaa ikuisesti. Tarvitaan suurempia muutoksia, jotta joukkoliikenne saadaan nousuun.
 
Turussa pitää alkaa ajatella joukkoliikennemyönteisemmin; joukkoliikennettä pitää suosia autoilun kustannuksella. Keskustaa ei voida kehittää tasapuolisesti molemmista näkökulmista, vaan selkeä liikennelinjaus pitää pystyä tekemään. Esimerkiksi Saksan Freiburgin keskusta perustuu toimivaan pikaraitiotielinjastoon ja kävelykatuihin. Kaupunki on viihtyisä ja ihmisten haltuun ottama, ja keskustassa asiointi on lisääntynyt.
 
Vaikka yli 60 % Suomen joukkoliikennematkoista tehdään suurimmissa kaupungeissa, nämä kaupungit eivät saa lainkaan valtion joukkoliikennetukea. Valtion pitää ehdottomasti herätä joukkoliikenteen suosion nostamiseen. Myös Turun pitää olla aktiivinen. Toisin kuin Tampereella, täällä ei ole vielä tehty pikaraitiotieselvitystä eikä linjastouudistusta. Onneksi työsuhdematkalippukokeilu alkaa elokuussa. Jos Turku haluaa kilpailla valtion joukkoliikennetuesta, on meidän alettava kehittää joukkoliikennettä jo tänään. Rahapula on huono syy jarrutteluun, koska se vain syvenee, jos emme tee mitään.
 
Määrätietoisella panostuksella pikaraitiotiehen joukkoliikenteen matkamäärät on mm. Freiburgissa kaksinkertaistettu. Turussakin tämä on mahdollista. Toivottavasti opiskelijat ovat jatkossakin äänekkäitä, jotta torjuisimme ilmastonmuutosta, loisimme tasa-arvoista kaupunkiliikennettä, ottaisimme kaupunkitilaa ihmisten haltuun ja saisimme elävämmän ja viihtyisämmän keskustan.
 

Yliopistolla on taas keskusteluttanut UPJ, kun se pikkuhiljaa alkaa olla valmis. Itse sain lopullisen päätöksen omasta osaamisestani eilen. Huvittavaa näin projektityöntekijän näkökulmasta on se, että oikeaksi arvioitu palkka tulee maksatukseen vasta sinä vuonna, jolloin lopetan projektin  . On se niin mukavaa olla pätkätyöläinen. Ja oma “pätkäni” on sentään viisi vuotta. UPJ:stä voisi sanoa muutaman muunkin sanan, mutta taidan sen sijaan lähteä viettämään viikonloppua ja valmistautumaan tukiryhmän pikkujouluihin.

Terveisiä Lontoosta! Matka meni mainiosti, ja irrottautuminen arjesta oli yllättävän helppoa.
Eräs halpalentoyhtiö on kyllä tehnyt lentämisestä suorastaan huvittavaa populaarikulttuuria. Jonotimme takaisin tullessa vielä kentällä sisälle passintarkastukseen, kun seuraavat matkustajat kirmasivat jo koneeseen. No, onneksi tuli sentään maksettua se lentovero, joka tuntuu edes pieneltä kompensaatiolta tuolle ilmailun ilmaisuudelle. Ekologisempaa julkista liikennettä tuli myös kokeiltua runsaasti, kun päivästä jokunen hetki kului aina metrossa tai kaksikerroksisen bussin yläkerrassa. Nyt taas hetken muistan arvostaa Turun kokoa, kun liikkumiseen paikasta toiseen ei mene montaa tuntia päivässä. Mutta niin vain suurkaupungissa ihmiset matkustavat täpötäysissä junissa omille kotizoneilleen ja saapuvat pieniin mutta huippukalliisiin asuntoihinsa. Jokin siinä vetää.

Brittein maalla myös energiatehokkuus on huippuluokkaa, kun asuntojen lämmittäminen hoidetaan ihmiskehojen, kuumavesipullojen ja villasukkien voimalla. Kyllä täälläkin lämmittäminen voisi olla vähän kalliimpaa, jotta lämmöstä maksamisen lakipiste saavutettaisiin, ja asuntojen lämpötilaa laskettaisiin muutamalla asteella. Mutta ei ihan niin kylmäksi kuin Lontoossa, kiitos…

Mukavinta matkalla on yleensä ystävien kanssa seurustelun lisäksi ulkona syöminen ja juominen. Britit eivät ehkä ole maailmankuuluja gourmet-ruuastaan, mutta Lontoossa oli runsas etnisten ravintoloiden tarjonta, nam. Ja kyllä se pubiruokakin maistui, mutta nyt ranskalaiset ja säilykepavut saavat hetkeksi jäädä pois ruokavaliosta. Kulttuuritarjonnasta vastasivat Tate Modernin kokoelmat, joista erityisesti kolonialismi-aiheiset teokset sykähdyttivät. Parhaiten mieleen jäivät hiekasta tehdyt Tyynenmeren valtioiden liput, joiden päälle taiteilija oli laskenut lauman muurahaisia, jotka olivat levittäneet hiekkaa ja sekoittaneet lippujen värejä ja kansallisuuksien rajoja. Kävimme myös Queenin musiikkin perustuvassa We will rock you -musikaalissa, joka oli kököstä kehyskertomuksestaan huolimatta vallan mainio. Queen rulaa! These are the days of our lives -biisin aikana tuntui erityisen hienolta, kun siellä istuttiin kavereiden kesken ja juhlittiin samalla Villen kolmekymppisiä. Sanat iskivät pateettiseen herkistelyyn taipuvaan meikään.

Kotopuolessakin tapahtui poissa ollessa mukavia. Eric valittiin TYYn hallituksen puheenjohtajaksi ja Sini jäseneksi. Onnea! Hallitusneuvottelut olivatkin sen verran rankkoja, että loma tuli siinäkin suhteessa tarpeeseen . Ilmaston muuttumattomuus ei taas naurattanut yhtään kotiin palatessa. Ainako täällä vain sataa? Tällä viikolla aion kuitenkin virittäytyä jouluun kortteja askartelemalla ja glögiä hörppimällä. Huomenna on lautakunnan kokouksen päätteeksi pikkujouluateria, keskiviikkona ehdokaskokouksen yhteydessä pikkujoulutunnelmointia, perjantaina tukiryhmän ja sunnuntaina valtuustoryhmän pikkujoulut. Glögiä siis piisaa! Vuoden viimeinen valtuustokin päättyi juuri, joten rauhallisempi kausi tekee jo tuloaan. Hiphei.

Joensuun puoluevaltuuskunnan kokoukseen oli pitkä matka, kuten edellisessä kirjoituksessa manailin. Pitkä ja kallis - on ihan sairasta, että edestakainen matka Turusta Joensuuhun junalla maksaa 160 euroa. Puolet enemmän kuin edestakainen lento Lontooseen, joka tällä viikolla turvottaa ekologisen jalanjälkeni valtavaksi.

Mutta kyllä puoluevaltuuskunnan kokoukseen kannatti mennä, sillä keskustelu oli innostunutta ja asiapitoista. Sain paljon uusia ajatuksia. Lauantaina keskustelimme korkeakoulupolitiikasta ja ilmastonmuutoksesta. Kokouksessa herettiin toivomaan sosiaalista ilmastonmuutosta, enemmän lämpöä ja puolueita, joilla on aivot ja sydän. Illalla kokousväki toivotti toisilleen lisää sosiaalisia päästöjä. Se oli somaa.

Sunnuntain kuuma keskustelunavaus oli perustulo. Malli on tosi nerokas, ja toivon, että kaikki tutustuvat siihen huolella (ja purnaavat vasta sitten). Yksinkertaisesti: jokaiselle suomalaiselle täysi-ikäiselle maksetaan kuukaudessa 400-500 euron perusturva, joka on verovapaa kansalaisoikeus. Lisäksi päälle tulevat mahdolliset muut tulot, joista verotetaan 40 %. Näin tämänhetkisen verotuksen progressio kiristyy, kun pienituloiset saavat enemmän ja suurituloisten tulot pysyvät ennallaan. Jos tienaa esim. 1000 €/kk, saa tällä hetkellä käteen noin 800 €. Perustulomallissa saa ensin esim. 450 € perustuloa ja sen päälle 40 %:lla verotetut 1000 euroa, eli yhteensä 1050 €. Pienituloiset ja tulottomat siis rikastuvat. Malli auttaa epävarmoissa työsuhteissa olevia, taiteilijoita, tieteilijöitä, lasta kotonaan hoitavia ja muita työelämän ulkopuolella olevia. Status työmarkkinoilla ei määrää ihmisarvoa. Ansiosidonnaiset etuudet, toimeentuloturvan lisäosat ja lapsilisät tulevat päälle. Työllisyys kasvaa, kun minkä tahansa keikan vastaanottaminen lisää omia tuloja, eikä vähennä perustuloa. Tällaista mallia kannattaisi ehdottomasti kokeilla vaikka aluksi jollain pienellä alueella. Kun yhteiskunta muuttuu, tarvitaan uusia rakenteellisia muutoksia takaamaan oikeudenmukaisuus ja perusturva. Lisää tästä perustulomallista voi lukea vihreiden sivuilta.

Huomenna lähden siis Lontooseen ystävääni Kerttua moikkaamaan ystävieni Suvin ja Anton ja siippani Villen kanssa. Vaikka lentäminen tuottaa omantunnontuskia ja ajankohdan takia missaan paitsi linnanjuhlien pukuarvostelut myös parit pikkujoulut, ViNOn liittokokouksen ja Varsinais-Suomen vihreiden piirikokouksen, olen oikein tyytyväinen, että pääsen hetkeksi lomalle ja irrottautumaan kokousten, vaalikampanjan ja väitöskirjan hulinasta. Lomailun jälkeen niiden pariin on toivottavasti taas mukava palata. Ensi viikkoon!