Ihmiset ovat sitten mukavia. Eilen oli Sinin ja Marin synttärijuhlat, joissa kävimme hilpeää keskustelua politiikasta ja muusta. Jutustelu niin paikallisjärjestöistä, vaalisloganeista kuin virtakytkimistäkin oli rentouttavaa. Erityisen mainioita olivat vegaaniherkut sekä ideamme demarinaamiaisista. Mieluiten yhdessä demarien kanssa, tietty. Kyllä ihmiset ovat mukavia.

Aikaisemmin illalla osallistuin TYYn strategiaryhmän jännittävään kokoukseen, jossa äänestimme ensimmäistä kertaa (aiheena tehdäänkö strategiaan visiota ja jos tehdään, niin tehdäänkö se heti vai vasta myöhemmin), ja joka jää historian kirjoihin Suuren Kirjastokeskustelun aloittajana. Kirjastoja on muutenkin tullut viime aikoina mietittyä, kun Turun keskustan läheisten sivukirjastojen lakkauttamisesta on ollut puhetta. Varsinkin Martin kirjaston lakkauttaminen olisi huono juttu, koska se on todella käytetty kirjasto. Tärkeää on kuitenkin saada nykyaikainen uusi pääkirjasto, jonka turkulaiset toivottavasti ottavat omakseen. Olisi hienoa, jos se lisäisi keskustan vetovoimaa paitsi kaupallisena, myös kulttuurisena tilana. Silti, lähikirjastojen merkitys on suuri, ja kirjastoverkon uudistamista pitää miettiä tarkkaan.

Olen tänään pitkästä aikaa surffannut myös yliopiston kirjaston verkkopalveluissa. Olen pitkään tehnyt töitä pelkästään oman aineistoni parissa, joten on virkistävää alkaa taas etsiä muiden juttuja. Olin jo ihan unohtanut tiedonhaun niksit, mutta onneksi ne palautuivat nopsasti. Edessä odottaa innostava urakka genetisaatiota ja post-genomista tulevaisuutta ruotivien tekstien parissa.

Illansuussa tapaamme tukiryhmän kanssa tarkoituksenamme miettiä ensi vuoden aikatauluja ja kampanjasuunnitelmaa. Loppuviikon valmistaudunkin sitten lauantaiaamun kello 3 herätykseen; olen menossa puoluevaltuuskunnan kokoukseen Joensuuhun ja päätin fiksusti lähteä matkaan vasta lauantain puolella. Tietty pitää seurata myös Big Brotherin finaali, kun kotona on yksi ohjelmaformaatin suuri ystävä. En minä, mutta muut Puoluevaltuuskunnan kokoukselta odotan hyvää keskustelua perustulosta ja tietenkin muutenkin järkeviä päätöksiä ja vaalitunnelman nostatusta. Raporttia seuraa ensi viikolla.

Poliitikon pitää osata puhua, sanotaan. Eikä muustakaan esiintymiskyvystä haittaa ole. Nyt on tullut niin paljon koulutusta sillä saralla, että tästä lähtien pitäisi osata aina näyttää asiantuntevalta, puhua selkeästi artikuloiden, olla läsnä ja muistaa sulkea suu miettimisen ajaksi sen sijaan, että sanoo ööö.

Sunnuntaina meitä varsinaissuomalaisia vihreitä ehdokkaita koulutettiin esiintymisessä. Kävimme läpi klassisen puhujan elementtejä, eetosta, paatosta ja logosta. Lukiossa äidinkielen opettajani mainitsi tyylilajikseni paatoksen. Onkohan siitä apua tässä kohtaa? Tänään oli eri puolueiden nuoria ehdokkaita kouluttavan Arkadia-ohjelman päätöstilaisuus, jossa myös käytiin läpi esiintymistä. Lisäksi päätin juuri tutkintooni sisältyvän Oral presentation skills -kurssin, joten painotuksen, taukojen ja muiden efektien luulisi tulevan pian unissaankin. No, oletettavasti tositilanteessa käy kuitenkin toisin.

Eilen oli valtuuston budjettikokous, jossa tehtiin sekä hyviä että huonoja päätöksiä. Hyvää oli se, että palveluja ei nyt tarvitse karsia niin paljon kuin jossain vaiheessa oli esillä. Erityisesti olen iloinen kirjaston ja opetuksen saamasta lisärahasta. Hurraata voi huutaa myös sille, että Turussa otetaan vihdoin kokeiluun työsuhdebussilippujen käyttö, mikä voisi merkittävästi lisätä joukkoliikenteen matkustajamääriä. Muuten joukkoliikenteelle kävi valitettavan huonosti, ja lipun hintoja joudutaan taas nostamaan. Tässä kohtaa olen pettynyt neuvottelutulokseen: harmillisesti vihreillä ei ole niin paljon valtaa, että saisimme joukkoliikennevaatimuksemme kokonaisuudessaan neuvotteluissa läpi. Joukkoliikenteestä ja velan ottamisen holtittomuudesta puhuin valtuustossa seuraavasti:

Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut,

Toivoisin, että emme olisi se itsekäs sukupolvi, joka jättää jälkeensä valtavat velat ja autoilla ratkaistun kaavoitus- ja liikennepolitiikan, jota on myöhemmin vaikea korjata. Toivoisin, että tekisimme budjetin, joka määrätietoisesti pyrkii hyvinvoinnin turvaamiseen myös tulevaisuudessa sekä ilmastonmuutoksen ja kaupunkiviihtyvyyden ratkaisemiseen.

Valtuustossa ratkaistiin myös sinisen talon kohtalo. Se nyt tavallaan oli selvä jo aiemmin, mutta jotenkin halusin kuitenkin luottaa yksittäisten valtuutettujen historiaa kunnioittavaan arvomaailmaan. No, turhaan tuli luotettua; demarit ja kokoomus siunasivat purkutuomion. Lauantaina pidimme onnistuneen ja kauniin mielenilmauksen sinisellä talolla. Ihmiset sytyttivät toivon kynttilöitä ja Jan-Erik Andersson ja Kari Immonen puhuivat osuvasti siitä, mikä tekee kaupungista kaupungin ja nimenomaan kulttuurikaupungin. Turun sanomat onnistui uutisoimaan tilaisuuden harvinaisen huonossa hengessä. Tilaisuudessa paikalla olleet ihmiset ovat ottaneet vihaisina yhteyttä aiheen tiimoilta.

Lopuksi vielä pari asiaa. Kävin lauantaina katsomassa Alejandro Gonzales Iñarritun ohjaaman elokuvan Babel. Mahtava kertomus inhimillisyydestä, kommunikaation vaikeudesta ja toisistamme vieraantumisesta. Suosittelen! Tämän päivän hilpeä uutinen oli Fortumin sähkön hinnankorotusten peruminen. Kuluttajan valinnoillako ei olisi merkitystä?

Joulumieli on vallannut minut! Olen ihan joulufani, eikä minua haittaa yhtään, että jouluhössötys alkaa jo marraskuussa. Eikä siitä tarvitse hössöttää. Joulumieli tulee siitä, kun polttaa kynttilöitä ja laulaa joululauluja. Perjantaina join ensimmäiset glögit ystävän luona matkasuunnitelmien punomisen lomassa. Laitoin myös viikonloppuna tähden ikkunaan. Mutta ei se viikonloppu pelkäksi fiilistelyksi mennyt, vaan toki myös maailmaa tuli parannettua. Lauantaina Turussa avattiin joulukatu, jossa olimme neljän puutaloaktiivin kesken naamat sinisiksi maalattuina jakamassa ihmisille lappusia ensi lauantain tempauksesta sinisellä talolla. Meitä katsottiin pitkään, mutta ihmiset suhtautuivat kovin hyväntuulisesti. Monella oli huoli sinisen talon kohtalosta; toivottavasti te kaikki huolestuneet saavutte lauantaina paikalle! Itsensä julkinen nolaaminen esim. kasvovärein kerää selvästi ainakin sympatiaa. Kannattanee harkita jotain vastaavaa vaalien alla

Viikonloppuna maalasin myös taulun, tein punajuuriaurajuustolaatikkoa ja soittelin Hammondia. Miten rentouttavaa! Siitä sitä sitten kelpasikin rientää sunnuntai-iltana valtuustoryhmän kokoukseen hiomaan budjettia. Sen jälkeen joulumieli oli tosin hetken hakusessa. Onneksi maanantaina tavattiin tukiryhmän kanssa kampanjapäällikkö-Leenan sympaattisessa puutalopesässä. Tukiryhmä on varsin mukava keksintö, joka tuo kivasti tsemppiä tähän tekemiseen. Luovuus oli maanantaina vähän tukossa, mutta hyvät naurut saatiin ainakin kaikesta keksimisen yrittämisestä.

Lautakunnassa käytiin eilen Betaniakodin kaavan yhteydessä keskustelua siitä, preferoidaanko puita vai parkkipaikkoja. Olin valmis valitsemaan puoleni (arvatkaa kumman), mutta ei sitten tarvinnutkaan, kun asia jäi vielä pöydälle. Rasittavaa, kun aina kaavoja käsitellessä parkkipaikat nousevat niin keskeiseen rooliin. Autoilleko me tätä kaupunkia rakennetaan?

Harmittaa, että en jaksa ja ehdi harrastaa enemmän kulttuuria: lukemaan kirjoja, käymään taidenäyttelyissä, elokuvissa, teattereissa, konserteissa… Kulttuurin harrastaminen laajentaa ymmärrystä. Onneksi olen nykyään työpaikkani kulttuurivastaava, joten kulttuuririennoissa tulee käytyä edes silloin tällöin. Viime viikolla kävimme katsomassa kaupunginteatterin teatterirynnistyksessä Bertolt Brechtin kirjoittaman ja Pauliina Feodoroffin ohjaaman Rummut yössä. Se oli jännällä tavalla koskettava. Eilen taas katsastimme Turun taidemuseon näyttelyn Lapsuudesta. Lapsuus työn ja leikin kautta kuvattuna, romantisoituna ja likaisena, suloisena ja karuna, oli varsin kiinnostava. Hersyvimmän osan näyttelyä muodostivat ehdottomasti Tommi Toijan nykypäivän näkökulmaa edustavat keramiikkaiset pikkuihmiset, jotka olivat jatkuvasti jäädä jalkoihin. Sellaista on olla pieni ihminen. Ei kai vain sellaista? Pienten täytyy ainakin pitää kovaa ääntä, jotta heidät huomataan.

Illalla suunnittelimme sinisen talon purkamista vastustavien kesken tempausta, jolla osoitetaan, kuinka turkulaiset sinistä taloa rakastavat. Mietimme myös, miten vanha ja uusi voisivat olla rinnakkain niin, että ratkaisu kelpaisi valtuuston enemmistölle. Tilaisuus sinisen talon viereisessä pikkupuistossa järjestetään 25.11. kello 14. Tuo silloin kynttilä mukanasi osoittamaan toivoa Turun kulttuurisesti tärkeiden rakennusten säilymisen puolesta!

Kulttuurikaupungista kai voidaan puhua siinäkin yhteydessä, kun pohditaan Turun jätepolitiikkaa. Ainakaan uutta polttolaitosta ei ole nyt tulossa Orikedolle keskelle asuntoaluetta, mikäli Lounais-Suomen ympäristökeskuksen lupapäätös pysyy voimassa. Kulttuurikaupungin voitto sekin.

Huomaan, että en ole enää ihan nuori, koska vieläkin väsyttää viime viikonlopun TYYn vuosijuhlat ja valvominen aamukuuteen. Alkuviikon valtuuston ja lautakunnan kokoukset vielä päälle, niin tämä loppuviikko meneekin silmät puolitangossa.

Olen kumminkin vielä jollain tavalla nuori, koska tiistaina Turun vihreiden nuorten eli Turren syyskokouksessa minut valittiin ensi vuoden hallitukseen. Jee! Olen edelleen innostunut ajatuksesta, että saamme uusia nuoria vihreitä mukaan toimintaan tämän uuden yhdistyksen avulla. Toistaiseksi Turussa on toiminut vain opiskelevat vihreät, mutta tänä vuonna Turre on nähnyt päivänvalon ja ensi vuonna voimme jo yrittää pelastaa maailman. Sellaista asennetta on nuorisojärjestössä, ja ah, miten ihanaa se onkaan kaiken kunnallispolitiikan ja eduskuntavaalihässäkän keskellä!

Eilen nuorten voimaa punnittiin Nuorten Turku -foorumissa, jonne osallistuin panelistina muiden puolueiden nuorisoedustajien kanssa. Nuoret kysyivät tiukkaan sävyyn, saako foorumi jatkoa ensi vuonna, vaikka sen rahoitus on ollut uhattuna. Hyvä nuoret! Meidän pitää pitää huolta siitä, että kaikenikäiset ihmiset saavat äänensä kuuluville yhteiskunnassa. Oli hieman hupaisaa, että nuoret tivasivat meiltä, miksi politiikka ei kiinnosta nuoria, vaikka se aivan selvästi kiinnosti ainakin heitä. Politiikka vain mielletään niin tylsäksi. Ei pitäisi käyttää sitä sanaa, vaan puhua asioista, jotka koskevat arkipäiväämme. Kyllä ne asiat kaikkia kiinnostavat, nuoriakin.

Illalla oli vielä varsinaissuomalaisten vihreiden eduskuntavaaliehdokaskokous. On meillä upeita ehdokkaita, nuoria ja vähän vanhempia! Punoimme juonia vaaleja varten, ja Janina kertoi meille TBT-taistelusta, hedelmöityshoitolakiprosessista, seksuaaliterveydestä puhumisesta, opiskelijoiden asumistuen vuokrakaton korottamisesta, maalämmöstä ja muista tärkeistä eduskunnassa esillä pidetyistä ja ajetuista asioista. Kokouksen jälkeen kotona odotti ihanan avosiippani loihtima janssoninkiusaus. Semmoinen tekee arjesta niin mukavaa

Ihmiset ovat useissa tutkimuksissa ilmaisseet maksavansa veroja mielellään, mieluummin ainakin, kuin karsivansa palveluita. Itse olen vastustanut tehtyjä tuloveronalennuksia ja ihmetellyt syksyn aikana, miksi Turussa ei puhuta kunnallisveroprosentin korotuksesta, kun talous vaatii lisää tuloja ja/tai vähemmän menoja. No, vihreät nostivat kissan pöydälle eilisessä valtuuston kokouksessa, ja ihan hyvä keskustelu siitä syntyikin, vaikka yhdessä lopulta sovittiin, että veroprosenttia ei ensi vuodeksi vielä koroteta. Olen kuitenkin huolissani talousarvion tekemisestä ilman veronkorotusta. Rakenteita pitää joka tapauksessa muuttaa, mutta tämä ei välttämättä tuo lisätuloja vielä ensi vuoden budjettiin. Vaihtoehtoina veronkorotuksen käyttämättä jättämisen jälkeen ovat lisävelkaantuminen ja menojen karsiminen mm. kouluista ja kirjastoista. Ja kun juuri sitä ei haluta. Se 0,25 prosenttiyksikön korotus olisi ollut ihan poikaa. Velaksi syömisessä pelottaa suuresti se, että kulutamme tulevien sukupolvien resursseja, syömme heidän laskuunsa. Näistä puhuin myös eilen valtuustossa.

Kiivasta keskustelua käytiin myös puutaloestetiikasta, rakennusten arvosta ja kokonaisuuksista. Sosiaalidemokraatit sanoivat ihan suoraan muutaman edustajansa suulla, että purku-uhan alla oleva Wikeström & Krogiuksen talo ei ole kaunis eikä arvokas, eikä suurin osa turkulaisista ajattele näin olevan. Jos olet historian kerroksellisuuden ystävä, muista tämä ensi vaalien aikana. Demokratiahan tarkoittaa, että sitä saa mitä tilaa. Purkuasia jäi pöydälle, koska ajattelimme vielä olevan mahdollisuuksia kompromissin löytämiselle. Kokoukseen jälkeen sovimme Katri Sarlundin, Maarit Fellmanin ja Nana Korpelaisen kanssa, että aktivoidumme asian suhteen. Saa nähdä, kahlitsemmeko itsemme siniseen taloon vai mitä tapahtuu

Paitsi että olen tällä viikolla ilakoinut blogini avautumisesta, on viikon teemana ollut myös ylioppilaskunnan vuosijuhla ja juhlavuosi. Juhlavuottaan viettää Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto, jonka 50-vuotista taivalta muisteltiin eilen seminaarissa ja alumnijuhlassa. Oli huisin mielenkiintoista kuulla entisten toimijoiden kertomuksia opiskelijapolitiikan villeiltä vuosikymmeniltä.

Ylioppilaskunnan ytimeen pääsin pureutumaan maanantaina, kun kohta vuoden päitään yhteen lyönyt TYYn strategiatoimikunta piti kokouksen, jossa käsiteltiin konkreettisia toimenpide-ehdotuksia, joihin strategia voisi johtaa. On ollut inspiroivaa olla mukana ryhmässä, joka pohtii organisaation toimivuutta ja merkitystä. On ollut haastavaa miettiä, mitä voisi tehdä paremmin, jotta yhä useampaa opiskelijaa kiinnostaisi se, että ylioppilaskunta ajaa opiskelijan asiaa, joka usein samalla merkitsee sivistysyliopiston ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan asiaa. Haastavaa on ollut myös miettiä, miten päätöksentekoa ylioppilaskunnassa saadaan demokraattisemmaksi, ja miten jäsenmaksutuloja käytetään parhaalla mahdollisella tavalla opiskelijan hyödyksi. Kumpi on opiskelijalle tärkeämpi: laskiaisrieha vai opintorahamielenosoitus? On ollut innostavaa käydä keskusteluja ylioppilaskunnan syvimmästä merkityksestä säkenöivien ihmisten kanssa, ja on jännää nähdä, mihin nämä keskustelut, fantasiat ja sosiodraamat johtavat. Tuleeko ylioppilaskunnasta parempi ja kauniimpi?

Kuten tiedämme, Turku on valittu Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2011. Tämän kunniaksi Turussa järjestettiin tiistaina seminaari ”Turku ei jätä kylmäksi – Turun identiteetti eurooppalaisena kulttuurikaupunkina”. Tilaisuudesta mieleeni jäivät erityisesti dosentti Arja Kervanto Nevanlinnan sekä professori Mart Kalmin puheenvuorot, joissa he esittivät Turun arkkitehtuurista historiaa omasta näkökulmastaan. Moni talo, jonka ohi joka päivä kuljen, sai mielessäni ihan uuden säväyksen. Kuvat olivat tosi kauniita – aina ei muista asuvansa näin kauniissa kaupungissa, ellei joku tuo sitä silmien eteen.

Pelkästään ilomielin en näitä esityksiä kuitenkaan seurannut. Esiin nousi jälleen keskustelu siitä, mitä kaikkea olemme menettäneet, kun kaupungin vanhoja kerroksia on purettu. Talouden diskurssi jyrää alleen inhimillisen. Kiinteistöjen tuottavuus houkuttaa rakennuttamaan enemmän, uutta, lisää. Ei muisteta, että raha ei ole itseisarvo, vaan väline, jolla maailmaa voidaan tehdä kauniimmaksi ja paremmaksi paikaksi. Parempaan maailmaan kuuluu myös viihtyvyys ja historian läsnäolo, jotta emme unohtaisi, mistä olemme tulleet. Kulttuurin arvo on usein valitettavan välineellistä kaupunkisuunnittelussa. Vaikka ihmiset ovat kerta toisensa jälkeen kertoneet viihtyvänsä kaupungissa, jossa on kauniita, vanhoja rakennuksia, jugend-taloja, puutaloja, erilaisia taloja, niin talouden ylivaltainen diskurssi jyrää kaupunkilaisten mielipiteet.

Surullinen muistutus tästä keskustelusta on Wikeström&Krogiuksen sininen talo, jonka purkutuomio käsitellään maanantaina kaupunginvaltuustossa. Samalla logiikalla, jolla sen tilalle ollaan rakentamassa kerrostaloa, voitaisiin purkaa vaikka Tuomiokirkko tai Turun linna ja rakentaa tilalle arvoasuntoja. Ne olisivat vielä paljon paremmilla paikoillakin, kuin vilkkaan Koulukadun varrella. Joku varmaan huokailee tämän vertauksen ylidramatisointia, mutta se mikä on pyhää ja mikä taloudelle altistettavaa, on meidän käsissämme. Monelle Wikeström&Krogiuksen sininen talo on Turkuun olennaisesti kuuluva maamerkki, jonka purkaminen on lähes yhtä suuri pyhäinhäväistys, kuin minkä tahansa muun maamerkin.

Tietenkin tarvitsemme tuottavaa kaavapolitiikkaa, uusia asuntoja ja täydennysrakentamista. Mutta emme millä hinnalla hyvänsä ja mihin tahansa. Historian ja vanhan kulttuurin merkitys pitää nähdä. Goethen sanoin, se, joka ei osaa tehdä tiliä viimeksi kuluneesta 3000 vuodesta, elää vain kädestä suuhun.

Onneksi Itäinen Pitkäkatu 64:n puutalokortteli sai vielä toivoa, kun ympäristö- ja kaavoituslautakunta hyväksyi esityksemme siitä, että myös puurakentamisen vaihtoehto otetaan mukaan suunnittelukilpailuun. Arvoisat arkkitehdit, nyt hyviä ehdotuksia kehiin kiitos!

Jihuu, blogini on nyt auennut, ja ensimmäinen merkintä tulee tässä! Suuri kiitos Vesalle, joka on antaumuksella ahkeroinut teknisen puolen parissa. Katsotaan, minkälainen päiväkirja tästä syntyy. Ovat sanoneet, että tähän jää koukkuun. Toisaalta omat päiväkirjat nuoruusvuosilta kertovat pitkistäkin tauoista. Mutta kommentoitavia asioitahan ei tästä maailmasta puutu, joten täältä tullaan!