Olen pitkään ihmetellyt, miksi kukaan haluaa asuaa niin isossa talossa mitä esimerkiksi Vaasan asuntomessuilla taas esiteltiin. Talon lämmittämiseenhän menee ihan järjettömästi energiaa - ja jos ei nyt siitä niin piittaa, niin myös rahaa. Siivoamiseenkin kuluu aivan liikaa aikaa, vaikka kai isojen talojen asukit käyttävätkin ulkopuolisia siivouspalveluita. Me asumme kolmihenkisen perheeni kanssa 60 neliön kolmiossa, johon on talon valmistumisaikoina 1950-luvulla mahtunut useampilapsinenkin perhe. Silti meiltä aina silloin tällöin kysytään, olemmeko ajatelleet muuttaa isompaan. Me mahdumme kotiimme kyllä aivan hyvin, mutta kuten äskettäin isompaan asuntoon muuttanut ystäväni totesi: nykyihmisen tavarat eivät mahdu. 50-luvulla lasten lelut eivät ehkä salakavalasti vallanneet koko kämppää. Silloin on kyllä aika miettiä, pitääkö hankkia isompi asunto vai luopua osasta tavaroita…

Joka tapauksessa minusta olisi aika puhkaista se kupla, että ihminen voi olla onnellinen vain asuessaan luonnon helmassa tilavissa neliöissään ja ajelemalla hienolla autollaan. Omikotitontteja kaavoittaessamme käymme usein kaavoituslautakunnassa keskustelua siitä, ovatko tontit ja niille tulevat talot riittävän isoja nykyperheiden vaatimuksiin. Minusta kaavoittajan ei tulisi omalta osaltaan luoda mielikuvaa, jossa omakotitalojen kuuluu olla isoja ja niissä kuuluu asua vain rikkaita. Imagen jutussa todettiin, että pienten asuntojen trendi ei vielä ole saavuttanut Suomea, mutta Japanissa ja USA:ssa pienet asunnot ovat alkaneet jo kertoa omistajiensa tiedostavuudesta ja trendikkyydestä. Suomessa on toki Japania enemmän maata kutakin asukasta kohti, mutta ehkä lämmityskustannusten nousu voisi tuoda tämän trendin Suomeenkin.

Pienuuden tulo nähtiin Imagessa yhdeksi downshiftingin muodoksi. Ihmiset alkavat tarkoituksella pudottaa itseään sosioekonomisella asteikolla, koska eivät näe mielekkääksi sitä, että pitää raataa niska limassa, jotta voisi omistaa mahdollisimman paljon. Tärkeämpää on aika, jonka voi viettää siten kuin haluaa – vaikka sitten vähän pienemmässä asunnossa, kuluneemmissa vaatteissa, ilman autoa tai matkustamatta ulkomaille joka vuosi. Tämä on kuin suoraan Vihreiden ohjelmista ja Osmo Soininvaaran teeseistä. Peukut downshiftareille!

Ennen kaikkea sukupolvivastuu viittaa tietysti tuleviin sukupolviin: emme saa jättää heidän maksettavakseen kuralla olevaa taloutta ja yksityisautoilla ruuhkautettua kaupunkikuvaa. Kestäviä ratkaisuja ovat mm. pikaraitiotien rakentaminen ja se, että hoitavan henkilökunnan työaika kuluu siihen työhön, johon heidät on koulutettu, eikä vaikkapa byrokratian pyörittämiseen.

Politiikassa pitäisi päteä sääntö, jota partiolaiset noudattavat: jätä retkipaikka aina parempaan kuntoon kuin mitä se oli sinun sinne tullessasi. Tätä on sukupolvivastuu, jota velkaantuvassa Turussa, jossa arvorakennukset väistyvät tehokkuuden tieltä ja jossa kaupunkia kehitetään hajakaavoittamalla ja tekemällä keskustasta automarketti, kipeästi tarvitaan.

Niistä leppoisista kesäpäivistä, jolloin vauvan päiväunien aikana luin hyviä kirjoja tai teimme kävelylenkkejä lähimaastossa, on siirrytty aikaan, jolloin käynnistän tietokoneen heti ensimmäisten päiväunien alettua. Vauva saa viettää myös hyvän osan hereilläoloaikaansa sitterissä tietokoneen vieressä, mikä ei ihan tunnu sellaiselta mukavalta ja aktivoivalta puuhastelulta, jota kunnon äiti vauvalleen tarjoaa… Mutta pakkohan se ohjelma oli saada valmiiksi, tukiryhmä kasata, nettisivutekstit kirjoittaa ja esite luonnostella. Pienempänä Aatos leikki mielellään yksin pitkiäkin aikoja, mutta nyt hänestä on tullut seurallisempi. Kyllä se viihtyy siinä sitterissä, jos on samassa huoneessa, mutta katsoi kyllä kummissaan, kun tänäänkin esitelmöin ääneen kunnallispolitiikasta. Vähän taisi moinen naurattaakin – pojassa on selkeitä humoristin elkeitä.

Onneksi vauvalle on alusta asti kelvannut tuttipullo, joten hänet on huoletta voinut jättää isän kanssa kotiin kokousten ajaksi. Vaalien alla kokoukset eivät kuitenkaan vähene, vaan niiden lisäksi tulee kaikenlaiset vaalitilaisuudet ja oman kampanjan tekeminen. Vauva kulkee siis väistämättä kainalossa ainakin joihinkin tilaisuuksiin ja tempauksiin. Vaikka se välillä voi tuntua vauvasta epämukavalta, äidistä keskittymistä vievältä ja muista huomion hakemiselta, täytyy niin tehdä, jos haluaa, että pientenkin lasten äidit ovat mukana päättämässä yhteisistä asioista. Ehdokashankinnan aikana moni perheellinen nainen kieltäytyi ehdokkuudesta, koska haluaa viettää vapaa-aikansa perheensä kanssa. Ymmärrän tämän erittäin hyvin, mutta politiikassa tarvitaan ihmisiä kaikista ikäryhmistä ja erilaisista elämäntilanteista. Kyllä vaikuttamisen ja vauvan voi sovittaa yhteen, vaikka välillä toinen niistä kärsiikin. Ja vaikka vauva sitterissä joskus joutuukin istumaan ja katsomaan äidin kirjoittelua, kyllä se yleensä on kuitenkin se vaikuttaminen.

Tärkeimmät tulivatkin jo ensin: Aatos on nyt parikuinen kaveri, joka ihmettelee ympärillä olevaa maailmaa silmät selällään. Selkeät kuvat, hymyilevät pehmolelut ja heiluvat esineet ovat tällä hetkellä hänen suosikkejaan. Mäntyjä ja muurahaisiakin on jo käyty tarkastelemassa. Kestovaippailu sujuu onnistuneesti, mutta kantoliinaan ei olla ainakaan vielä opittu. Aatos on osallistunut toistaiseksi yhteen valtuustoryhmän kokoukseen, Vihreään vappuun ja Turun seudun vihreiden kesäretkeen; muuten hän on saanut vapaata politiikasta.

Poliittinen kevät on kulunut kunnallisvaaleihin valmistautuen ja Turun taloutta puiden. Valtuusto hyväksyi talousohjelman pohjan, jolla aletaan rukata alijäämäistä budjettia ensi vuodesta alkaen. Ohjelmassa on kyllä yhtä sun toista epäselvää, mutta odotetaan nyt, että pääsisimme edes joistain tehtävistä asioista yksimielisyyteen. Valtuusto teki myös hämmentävän päätöksen lykätä päätöstä siirtää päivähoito opetustoimeen kahdella vuodella. Siirto tuntuu typerältä, sillä sosiaali- ja terveystoimen organisaatiota rakennetaan nyt, kun hallintokunnat yhdistyvät, ei kahden vuoden päästä. Päivähoidon paikka olisi pitänyt päättää tässä samalla. Mutta isot puolueet sopivat keskenään asioista, lykkäävät, soutavat ja huopaavat. Huoh.

Olen vetänyt Turun Vihreiden kunnallisvaaliohjelmatyötä, joka alkaa nyt olla hyväksymistä vailla valmis. Ohjelman kirjoittaminen on mielettömän innostavaa! Oikein odotan, että pääsemme kampanjoimaan pikaraitiotien, pyöräteiden ja palveluiden riittävyyden puolesta ja toriparkkia, hajautuvaa kaupunkirakennetta ja kaupungin lisävelkaantumista vastaan.

Tällä erää keskityn kuitenkin nauttimaan kesästä ja vauvelista. Syksyllä palataan politiikan pulpettiin. Toivottavasti blogilöysäilyyni kyllästyneet lukijat löytävät silloin takaisin

Kesämieltä!

Kaavoituslautakunnassa joutuu usein pähkäilemään, miten ratkaista täydennysrakentamisen tarve ilman, että kaikki kaupungin lähivirkistysalueet ja vihreät pläntit tuhotaan. Joskus meille vihreille irvaillaan, että me haluamme tiivistää kaupunkirakennetta, mutta samalla olla purkamatta mitään vanhaa ja säilyttää kaikki lähivirkistysalueet. Irvailu on turhaa, sillä tämä ristiriita pitää jokaisen ratkaista joka alueella erikseen. Emme voi luoda mitään yleistä linjaa, että kaikki alueet rakennetaan täyteen, tai toisaalta, että mihinkään ei enää rakenneta mitään.

Ajankohtaisina esimerkkeinä käytettäköön Kupittaalle HK:n tehtaan kohdalle luonnosteltua kaavaa ja Vähä-Heikkilässä sijaitsevaa Fleminginpuistoa, jolle on anottu suunnitteluvarausta. Kupittaan kohde on hieno, lapsiperheitä houkutteleva ja melko isokin alue, jolle täydennysrakentaminen sopii mainiosti. Halusimme kuitenkin, että alueella olisi persoonallista ilmettä, joka muistuttaisi makkaratehtaan historiasta - yhden punatiilisen tehdasrakennuksen olisi hyvin voinut säilyttää ja tehdä siihen vaikkapa kovasti kysyttyjä loft-asuntoja. Tämä ei kuitenkaan mennyt läpi tehokkaan täydennysrakentamisen nimissä. Fleminginpuisto taas on suuren ihmisjoukon käytössä oleva virkistysalue tiiviisti asutussa kaupunginosassa, jossa tarvitaan myös ilmaa ja puita. Puistoa ei missään nimessä voida rakentaa täyteen massiivisia taloja. Toisaalta alue on kuitenkin hyvällä paikalla olemassa olevan palveluverkon kannalta, joten jotain siihen voisi saada lisää niinkin, että myös puistoa säilytettäisiin riittävästi.

Kultainen keskitie on uskoakseni löydettävissä lähiasukkaiden kiivaan vastustuksen ja tehorakentamista himoitsevien poliitikkojen välillä. Kaikkia alueita ei voida rakentaa - on olemassa historiallisia, kulttuurisia ja ympäristöllisiä arvoja, jotka pitää ottaa huomioon. Kaikesta täydennysrakentamisesta ei voida myöskään kieltäytyä, jos kaupunkirakennetta halutaan tiivistää: alueet on valittava tarkkaan ja niiden täydentämisen pitää tapahtua olemassa olevaa kunnioittaen niin kokonsa kuin tyylinsäkin puolesta. Näin Turussakin voidaan tiivistää kaupunkirakennetta, mutta samalla säilyttää historiaa ja kaupunkilaisille elintärkeitä viheralueita.

Auransillan ja Tuomiokirkkosillan välille suunniteltu uusi kevyen liikenteen siltayhteys voi olla Turulle muutakin kuin silta, jota pitkin joen voi ylittää. Tästä ns. Pennisillasta voi tulla merkittävä osa Turun kaupunkikeskustan kehittämistyötä.

Pennisillalle on liikenteellistä tilausta, sillä Auransillan kevyen liikenteen väylät ovat ahtaat – pyöräilijöille olemattomat – ja Tuomiokirkkosillan kevyen liikenteen väylällä on usein jopa vaarallisen ruuhkaista. Uskon kuitenkin Pennisillalla olevan vielä enemmän merkitystä keskustan ilmeen kehittämisen kuin liikenteen kannalta. Pennisilta on alku suunnalle, jolla Turun keskustasta tehdään vanhan kaupungin kulttuuria, elämää ja ihmisiä pursuava vetovoima, joka pystyy kilpailemaan laitakaupunkien automarkettien kanssa.

Pennisillan toteuttaminen Kauppiaskadun ja Rettiginrinteen välille muuttaisi koko Kauppiaskadun luonteen. Siitä voitaisiin tehdä Yliopistonkadulta Pennisillalle jatkuva kävelykatu, jonka torin puoleisessa päädyssä korostuisi varsinkin kesäisin katukahvila-, kauppa- ja torikulttuuri, ja rannan päähän uuden kirjastotalon ympärille muodostuisi luontevasti viehättävä kulttuurikortteli, jossa voitaisiin järjestää erilaisia tilaisuuksia, ja jota kaupunkilaiset voisivat pitää olohuoneenaan. Tuo olohuone jatkuisi Aurajoen rannoille, jotka jo nyt ovat ahkerassa virkistyskäytössä. Turussa on jäljellä myös palanen vanhaa kaupunkia, joka Pennisillan avulla voitaisiin nykyistä paremmin yhdistää osaksi eläväistä kaupunkikeskustaa. Uusi ja vanha kaupunki yhdistyisivät Pennisillan ja kulttuurikorttelin kohdilla. Nämä kaikki keskustan elementit, kaupallisuus, kulttuuri ja historia, ovat jo Turussa olemassa, mutta Pennisilta voisi vahvistaa niitä kaikkia. Auransillalta avautuva kansallismaisema toki muuttuisi, mutta sen ei tarvitsisi tuhoutua, vaan kevyt ja elegantti silta voisi luoda siitä uudenlaisen. Pennisillalta voisi taas avautua uusi kansallismaisema.

Pennisillan rakentamisen ja kävelykeskustan laajentamisen lisäksi keskustaa pitäisi kehittää uusilla pyöräteillä, joita pitkin pääsisi kaupallisen keskustan sydämeen asti sekä keskustan kautta kulkevalla pikaraitiotiellä. Nämä kaikki yhdessä loisivat ihmisläheisen ja viihtyisän keskustaympäristön, jonka on monessa Euroopan kaupungissa todettu vetävän ihmisiä puoleensa parkkihalleja ja autoilua helpottavia toimenpiteitä paremmin.

Turkulaiset tulevat varmasti toimeen ilman Pennisiltaa. Jos kuitenkin haluamme kehittää kaupunkimme keskustaa viihtyisämmäksi, monimuotoisemmaksi ja elävämmäksi, tarvitsemme muutakin kuin lisää parkkitilaa ja suurempia kauppoja. Keskustasta ei koskaan tule automarkettia, vaan se voi kilpailla olemalla ihmisiä varten tehty kohtaamispaikka, jossa erilaisten kauppojen lisäksi viehättää elävä kaupunkikulttuuri. Tämän kulttuurin kehittämisessä Pennisillalla voi olla tärkeä rooli.

Kunnallipoliittisesta vuodesta ensimmäisenä mieleen tulevat toriparkki ja kiihtynyt keskustelu kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta. Lautakunta hyväksyi toriparkin kaavan, mutta sen läpimeno ei ole vielä aivan itsestään selvää, koska tiedossa on ainakin joitain lisäselvityksiä. Minun on edelleenkin vaikea ymmärtää toriparkin lisäarvoa, kun katsoo keskustan tyhjiä pysäköintitiloja. Eniten koko keskustelussa minua harmittaa tällä hetkellä se, että koko keskustan kehittäminen jumittaa yhden pysäköintilaitoksen takia. Ei tehdä kävelykatuja, ei rakenneta pyöräteitä, ei uusita torin maanpäällisiä rakennelmia, ei suunnitella pikaraitiotietä, ei tehdä mitään ennen kuin tiedetään minkälaisena toriparkki toteutuu. Ja sitähän ei tiedetä vielä vuosiin, sillä lopullinen toteutuminen riippuu Toripakki oy:stä.

Kuntaliitoksissa on edistytty mukavasti Varsinais-Suomessa, mutta Turku ei vielä ole yhdistymässä kenenkään kanssa. No, tämä ei voi olla muuta kuin välivaihe, sillä koko PARAS-hankkeen yksi keskeinen ajatus on ollut yhdistää keskuskaupunkeja ja naapureita. Turun seutu ei mitenkään vahvistu siitä, että naapurit yhdistyvät keskenään, mutta keskuskunta ei kenenkään kanssa. En ole kovin huolissani tästä, sillä näyttää tosiaan mahdottomalta, että näin voisi jatkua kovinkaan monta vuotta. Kyllä sen lopulta ymmärtänevät naapuritkin, kun aletaan verrata seudun työpaikkoja ja taloutta muihin seutuihin.

Isoimpia lautakunnassa päätettyjä asioita olivat ainakin Linnanfältin, Raunistulan ja Telakkarannan kaavat, Pennisilta-keskustelun avaus sekä jätteenkuljetusmalllista päättäminen. Viimeisin tosin ei mielestäni ole asiana kovin iso, mutta sitä edelsi kuuma ja kiivas keskustelu. Linnanfältin kaavasta olen erityisen innoissani, sillä se edustaa sellaista portsamaista asumisen muotoa, joka on Turussa osoittautunut halutuksi. Raunistulan täydennysrakentamisen yhteydessä taas on käyty vilkasta keskustelua siitä, miten vanhaa puutalomiljöötä ja uusia kerrostaloja tulisi yhdistää. Raunistulasta ja Linnanfältistä on hyväksytty vasta luonnokset, mutta Telakkarannasta jo kaavaehdotus. Telakkarannan hieno sijainti Aurajokisuulla tekee alueesta myös erityisen kiinnostavan ja hienon asumiskohteen - odotan jännityksellä minkälaisena se toteutuu. Jännä on seurata myös Pennisillan etenemistä. Itse pidän siltahanketta hienona tapana kehittää keskustaa paitsi liikenteellisesti myös toiminnallisesti. Jos silta tulisi Kauppiaskadun päähän, koko Kauppiaskatua voitaisiin kehittää kulttuuripainotteiseksi kävelykaduksi. Sama henki jatkuisi vielä itäpuolella vanhan keskustan tiiviimmällä integroimisella nykykeskustaan.
Valtuustoaloitteita tein vuonna 2007 kolme kappaletta: että Turussa tehtäisiin naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen toimenpideohjelma, että Ylioppilaskylän ja rautatieasemien välille tehtäisiin joukkoliikenneyhteys bussilinjauudistuksen yhteydessä, ja että kasvisruuan osuutta (nyt 0-1 päivänä viikossa) Turun kouluruokailussa lisättäisiin. Näistä ensimmäinen on ehditty käsitellä, ja se sai mukavasti tuulta purjeisiinsa, kun Turkuun perustettiin asiantuntijaryhmä aiheen tiimoille.

Politiikasta voisi kai summata, että vaalityön yhteydessä Vihreää politiikkaa edistettiin urakalla. Maailma ei ehkä pelastunut, mutta ilmastopolitiikka oli ainakin vuonna 2007 esillä aivan toisella volyymilla kuin koskaan ennen - myös hallitusohjelmassa. Kunnallispolitiikassa jaksaminen jäi ainakin alkuvuodesta vähän vaalien jalkoihin, mutta syksyisessä toriparkki”taistelussa” ja budjettiruodinnassa olin taas tiiviisti mukana.

Politiikan ulkopuolellakin vuosi oli mieleenpainuva. Kesän jälkeistä aikaa leimasi vauvanodotus kaikkine jännittävyyksineen ja riemuineen. Odottaminen jatkuu edelleenkin, joten tästä vuodesta tullee vielä edellistäkin mieleenpainuvampi Siihen malliin tulokas ainakin myllää asumuksessaan, ettei hänen olemassaoloaan pääse unohtamaan. Aikaa saa myös kulumaan mukavasti esim. hahtuvavaippahousuja neuloessa. Syksyllä sain julkaisupäätöksen ensimmäisestä väikkäriartikkelistani ja lähetin lehtiin kaksi muutakin juttua, joten nyt on vielä kaksi vuotta aikaa suoriutua viimeisestä osatutkimuksesta ja sen julkaisusta.

Tänä vuonna väitöskirja saa kuitenkin olla ainakin hetken jäissä. Huhtihippuseen keskittymisen lisäksi pitää kuitenkin lähteä voittamaan yksiä vaaleja ja kaikkea sen semmoista…

Hyvää joulua kaikille!

Loka- ja marraskuun aikana on ollut erinäisiä kokouksia, joista olisin halunnut raportoida. En kuitenkaan lähde tekemään sitä kovin yksityiskohtaisesti tässä yhdessä tekstissä. Valtuusto on päättänyt kaupungille budjetin, puoluevaltuuskunta käynyt lähetekeskustelun kunnallisvaaliohjelmasta, ylioppilaskunnassa on käyty vaalit ja yhdistyksissä on valta vaihtunut. Toriparkin kaava on läpäissyt lautakunnan käsittelyn, kaupunki tekee ensi vuonna 18 miljoonaa alijäämää, olen tehnyt aloitteen kasvisruuan lisäämisestä Turun kouluissa ja päättänyt lähteä ensi vuonna ehdolle kunnallisvaaleihin. Olen ollut kunnallispoliitikkona elävässä kirjastossa, vihreänä naisena Osaava nainen -messuilla, tutustunut lautakunnan mukana ekorakentamiseen, luennoinut valtuuston roolista kunnallispolitiikassa, käynnistänyt paikallisen kunnallisvaaliohjelmatyön, paneloinut ilmastonmuutoksesta, ollut mukana perustamassa jatko-opiskelijafoorumia ylioppilaskuntaan, keskustellut Stålarminkadun liikenteestä asukastilaisuudessa ja kirjoittanut vihreän valtuustoryhmän välitilinpäätöksen. Kaikkea tätä ja paljon muuta on väännetty syksyn aikana politiikan parissa. Koetan raportoida vähän yksityiskohtaisemmin jatkossa…

Politiikan lisäksi olen keskittynyt olemaan raskaana. Meille odotetaan siis kevääksi vauvaa, joka on pienestä olomuodostaan huolimatta onnistunut olemaan melkoisen suurena ajatuksena päässä. Olen vähän jo yrittänyt perehtyä kestovaippojen ja lastenvaatekirppisten maailmaan, mutta suurempi harrastuneisuus jäänee ensi vuoden puolelle. Kaltaiselleni nimifriikille tämä on kyllä kulta-aikaa

Väitöskirjakin on liikahdellut eteenpäin mukavasti. Ensimmäinen artikkelini on hyväksytty julkaistavaksi, toinen on toimituksen syynissä ja kolmas lähdössä lehteen tällä viikolla. Viimeistä osatutkimusta on pikkuhiljaa käynnistelty. Olen siis kehitellyt mukavasti tekemistä ensi vuodelle: vauva, väitöskirjan työstäminen, oma kunnallisvaalikampanja ja vaaliohjelmatyön vetäminen. Hiphei, eipähän käy aika pitkäksi…

Tarkoituksenani on edelleen pitää tämä päiväkirja sisällöltään pääasiassa poliittisena, joten enimmät vauvajutut jätän sikseen. Ja yritän saada aina silloin tällöin kirjattua ylös, mitä oikein touhuan noissa luottamustoimissani.