Sen verran etäisyyttä on jo kertynyt viime vuodesta, että voi alkaa summailla, mitä siitä jäi käteen. Ensimmäisenä tulevat mieleen maaliskuiset eduskuntavaalit, joiden parissa kului koko alkuvuosi. Muuttuiko maailma mihinkään siitä, että seisoin päiväkausia kävelykadulla jakamassa mainoksia, kävin koulupaneeleissa kertomassa kantojani ydinvoimasta ja Natosta ja vietimme tukiryhmän kanssa iltoja suunnitellen nettisivuja, sloganeita ja vaali-iltoja? Ainakin se oli hauskaa, ja kokemus osoittautui ihan ainutlaatuiseksi! Lisäksi voi kokea kantaneensa oman kortensa kekoon Vihreiden varsinaissuomalaisessa vaalivoitossa. Varakansanedustajuuskin oli mahtava yllätys, vaikka sen vaikutus omaan arkeen on ollut tietysti täysin merkityksetön. Ei, en ole menossa Ville Niinistön sijaiseksi eduskuntaan tämän vanhempainvapaan ajaksi, vaikka jotkut ovat siitä kyselleetkin. Suomessa tällaista varaedustajajärjestelmää ei ole.

Kunnallipoliittisesta vuodesta ensimmäisenä mieleen tulevat toriparkki ja kiihtynyt keskustelu kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta. Lautakunta hyväksyi toriparkin kaavan, mutta sen läpimeno ei ole vielä aivan itsestään selvää, koska tiedossa on ainakin joitain lisäselvityksiä. Minun on edelleenkin vaikea ymmärtää toriparkin lisäarvoa, kun katsoo keskustan tyhjiä pysäköintitiloja. Eniten koko keskustelussa minua harmittaa tällä hetkellä se, että koko keskustan kehittäminen jumittaa yhden pysäköintilaitoksen takia. Ei tehdä kävelykatuja, ei rakenneta pyöräteitä, ei uusita torin maanpäällisiä rakennelmia, ei suunnitella pikaraitiotietä, ei tehdä mitään ennen kuin tiedetään minkälaisena toriparkki toteutuu. Ja sitähän ei tiedetä vielä vuosiin, sillä lopullinen toteutuminen riippuu Toripakki oy:stä.

Kuntaliitoksissa on edistytty mukavasti Varsinais-Suomessa, mutta Turku ei vielä ole yhdistymässä kenenkään kanssa. No, tämä ei voi olla muuta kuin välivaihe, sillä koko PARAS-hankkeen yksi keskeinen ajatus on ollut yhdistää keskuskaupunkeja ja naapureita. Turun seutu ei mitenkään vahvistu siitä, että naapurit yhdistyvät keskenään, mutta keskuskunta ei kenenkään kanssa. En ole kovin huolissani tästä, sillä näyttää tosiaan mahdottomalta, että näin voisi jatkua kovinkaan monta vuotta. Kyllä sen lopulta ymmärtänevät naapuritkin, kun aletaan verrata seudun työpaikkoja ja taloutta muihin seutuihin.

Isoimpia lautakunnassa päätettyjä asioita olivat ainakin Linnanfältin, Raunistulan ja Telakkarannan kaavat, Pennisilta-keskustelun avaus sekä jätteenkuljetusmalllista päättäminen. Viimeisin tosin ei mielestäni ole asiana kovin iso, mutta sitä edelsi kuuma ja kiivas keskustelu. Linnanfältin kaavasta olen erityisen innoissani, sillä se edustaa sellaista portsamaista asumisen muotoa, joka on Turussa osoittautunut halutuksi. Raunistulan täydennysrakentamisen yhteydessä taas on käyty vilkasta keskustelua siitä, miten vanhaa puutalomiljöötä ja uusia kerrostaloja tulisi yhdistää. Raunistulasta ja Linnanfältistä on hyväksytty vasta luonnokset, mutta Telakkarannasta jo kaavaehdotus. Telakkarannan hieno sijainti Aurajokisuulla tekee alueesta myös erityisen kiinnostavan ja hienon asumiskohteen - odotan jännityksellä minkälaisena se toteutuu. Jännä on seurata myös Pennisillan etenemistä. Itse pidän siltahanketta hienona tapana kehittää keskustaa paitsi liikenteellisesti myös toiminnallisesti. Jos silta tulisi Kauppiaskadun päähän, koko Kauppiaskatua voitaisiin kehittää kulttuuripainotteiseksi kävelykaduksi. Sama henki jatkuisi vielä itäpuolella vanhan keskustan tiiviimmällä integroimisella nykykeskustaan.
Valtuustoaloitteita tein vuonna 2007 kolme kappaletta: että Turussa tehtäisiin naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen toimenpideohjelma, että Ylioppilaskylän ja rautatieasemien välille tehtäisiin joukkoliikenneyhteys bussilinjauudistuksen yhteydessä, ja että kasvisruuan osuutta (nyt 0-1 päivänä viikossa) Turun kouluruokailussa lisättäisiin. Näistä ensimmäinen on ehditty käsitellä, ja se sai mukavasti tuulta purjeisiinsa, kun Turkuun perustettiin asiantuntijaryhmä aiheen tiimoille.

Politiikasta voisi kai summata, että vaalityön yhteydessä Vihreää politiikkaa edistettiin urakalla. Maailma ei ehkä pelastunut, mutta ilmastopolitiikka oli ainakin vuonna 2007 esillä aivan toisella volyymilla kuin koskaan ennen - myös hallitusohjelmassa. Kunnallispolitiikassa jaksaminen jäi ainakin alkuvuodesta vähän vaalien jalkoihin, mutta syksyisessä toriparkki”taistelussa” ja budjettiruodinnassa olin taas tiiviisti mukana.

Politiikan ulkopuolellakin vuosi oli mieleenpainuva. Kesän jälkeistä aikaa leimasi vauvanodotus kaikkine jännittävyyksineen ja riemuineen. Odottaminen jatkuu edelleenkin, joten tästä vuodesta tullee vielä edellistäkin mieleenpainuvampi Siihen malliin tulokas ainakin myllää asumuksessaan, ettei hänen olemassaoloaan pääse unohtamaan. Aikaa saa myös kulumaan mukavasti esim. hahtuvavaippahousuja neuloessa. Syksyllä sain julkaisupäätöksen ensimmäisestä väikkäriartikkelistani ja lähetin lehtiin kaksi muutakin juttua, joten nyt on vielä kaksi vuotta aikaa suoriutua viimeisestä osatutkimuksesta ja sen julkaisusta.

Tänä vuonna väitöskirja saa kuitenkin olla ainakin hetken jäissä. Huhtihippuseen keskittymisen lisäksi pitää kuitenkin lähteä voittamaan yksiä vaaleja ja kaikkea sen semmoista…

Viikonloppu hurahti Otaniemessä Vihreiden puoluekokouksessa. Tällaisissa tilaisuuksissa tulee aina vahva yhteenkuuluvaisuuden tunne ja hyvä mieli siitä, että on valinnut oikean porukan parantaa maailmaa. Kyllä kaikkien puolueisiin kuulumattomienkin soisi kokevan samanlaista hurmoshenkeä!

Kokouksessa puhuttiin runsaasti hallitusyhteistyötä, kuten arvata saattoi. Selvää on se, että kun tehdään isojen puolueiden kanssa yhteinen ohjelma, niin siellä on kaikille omia rakkaita asioita, ja sitten niitä vähemmän tärkeitä. Isot ryhmät saavat helpommin nostetuksi niitä omia asioitaan sieltä esille, mutta meidän pienempien tulee taistella – vaikkapa nyt paljon puhuttujen joukkoliikennetuen ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden puolesta. Tämä koskee kaikkia hallitusohjelmia niin valtakunnan kuin kuntienkin tasolla ja kaikkien ryhmien kanssa.

Puoluekokouksen henkilövalinnat eivät tällä kertaa olleet kovin kiihkeitä, koska puheenjohtajalle ja puoluesihteerille ei ollut vastaehdokkaita. Ainoastaan varapuheenjohtajien valintaa jännitettiin. Minunkin oli vaikea valita ehdokkaitani, sillä kaikissa oli jotain sellaista, jota puolueen johtoon tarvitaan. Olen kyllä varsin tyytyväinen valittuun puoluejohtonelikkoon: Tarja Cronbergiin, Johanna Sumuvuoreen, Mari Puoskariin ja Jyrki Kasviin. Minua huvitti kovasti Anni Sinnemäen kokouksen lopussa pitämä puheenvuoro, jossa hän totesi, ettei häntä sureta jättää varapuheenjohtajan tehtävää, koska puolueessa kolmikymppisten ruskeatukkaisten naisten asema näyttää hyvältä muutenkin . Kaavailinkin, että jo perusteilla olevan Vihreät sosiologit ry:n lisäksi liittyisin mielelläni Vihreät kolmikymppiset ruskeatukkaiset naiset ry:hyn, jos joku vaikka innostuu laittamaan moisen pystyyn.

Erityisen ilahduttavaa minusta oli puoluekokouksessa kertoa kysyjille, miten vihreys Turussa voi. Täällä on mielestäni nyt paljon puhtia, josta itse ainakin olen tosi innoissani. Vaalimenestys toi iloa ja aktiivisuutta, ja toinen kansanedustaja kartuttaa mukavasti toiminnan rahallistakin puolta. Meillä on aktiivista porukkaa, ja uudet nuorten ja naisten yhdistykset keräävät koko ajan lisää jäseniä. Molemmat kansanedustajamme ovat eduskuntaryhmän puheenjohtajistossa, ja puoluevaltuuskunnan pj on turkulainen Katri Sarlund. Puolueen hallituksessa ja valtuuskunnassa on myös kivasti turkulaisia; tulin puoluekokouksessa itsekin valituksi valtuuskunnan jäseneksi. Mutta mikä parasta, meillä on minusta nyt hirmu hauskaa yhdessä ja kova into päällä - täältä tullaan kunnallisvaalit!

Alkuviikosta vihreät päättivät liittyä sinivihreään hallitukseen, jota toisaalla kutsutaan myös porvarihallitukseksi. Kutsutaan miksi kutsutaan; sisällöt ratkaisevat. Eikä tuo nyt niin pahalta näytä! Neuvotteluprosessin aikana olin hieman skeptinen vihreiden hallitustaipaleen suhteen. Olen toki edelleenkin: nyt pitää lujasti toteuttaa sitä vihreää politiikkaa, mikä on saatu ylös hallitusohjelmaan. Neuvottelutulos on kuitenkin yllättävän siedettävä, paikka paikoin jopa mainio. Tokihan se on sinivihreän hallituksen ohjelma, mutta sellaiset olivat lähtökohdat tällä kertaa. Kuuntelen ihan mielelläni vasemmiston porvari-ilkkumista, jos vain hallitusohjelman plussat neljän vuoden aikana toteutuvat.

Hallitusohjelman kohokohtia:

- Hallitusohjelma lähtee siitä, että ilmastonmuutos on aikakautemme suurimpia haasteita. Hallitus katsoo, että Suomen on osaltaan ja yhdessä muun Euroopan unionin kanssa kannettava vahva vastuu ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Hyvä lähtökohta, ilmastonmuutos on selkeästi otettu vakavammin kuin aikaisemmin.
- Hallituksen tavoitteena on lisätä hyvin merkittävästi uusiutuvien energialähteiden käyttöä nykyisestä noin 25 prosentin tasosta.
- Syöttötariffijärjestelmää laajennetaan biokaasulaitosten osalta. Tuulivoiman jääminen syöttötariffijärjestelmästä on kuitenkin harmillista
- Uusi tuuliatlas tehdään vuoden 2009 loppuun mennessä.
- Asuintalojen korjaus- ja energia-avustuksia lisätään.
- Energian säästöön suhtaudutaan ohjelmassa muutenkin vakavasti. Energiankulutus halutaan saada vähenemään, mitä varten laaditaan tehokkuusohjelma.
- Ekologinen verouudistus: ympäristöveroja nostetaan 300 miljoonalla
- Vesilain uudistaminen edellyttää hallituksen yksimielisyyttä, eli koska sitä ei ole, ei vesilakia myöskään uudisteta
- Luomu- ja lähiruokatuotantoa edistetään
- Valtio osallistuu suurten kaupunkien joukkoliikenteen rahoitukseen edellyttäen, että rahoitus lisää joukkoliikenteen käyttöä, parantaa joukkoliikenteen kilpailukykyä ja että kaupungit lisäävät omaa panostustaan joukkoliikenteeseen. Ja totta kai se lisää ja parantaa! Ja näin voidaan kiristää Turkuakin lisäämään panostustaan joukkoliikenteeseen, mikä on hyvä, vaikka talousahdingossa ollaankin.
- Sosiaaliturvauudistuksen tavoitteena on työn kannustavuuden parantaminen, köyhyyden vähentäminen sekä riittävän perusturvan tason turvaaminen kaikissa elämäntilanteissa. Ei mainintaa perustulosta, mutta sen ideaa kuvataan kuitenkin näissä ohjelmatavoitteissa.
- Apurahansaajien sosiaaliturvaa parannetaan vuoden 2009 alusta niin, että apurahansaajille turvataan työskentelyyn myönnettyjen apurahojen määrän perusteella eläke-, sairausvakuutus-, työtapaturma- ja työttömyysturva. Tieteen ja taiteen tekijöiden työttömyysturvaa parannetaan lainsäädäntöä täsmentämällä. Mahtavaa! Mutta miksi vasta vuonna 2009?
- Opintorahaa korotetaan 15 prosentilla. Vihdoin!
- Yliopistojen perusvoimavaroja lisätään. Mitä ikinä ne ovatkaan.
- Täsmennetään valtion ja kuntien työnjakoa tavoitteena kuntien tehtävien ja rahoituksen tasapaino. Vahvistetaan kuntataloutta lisäämällä valtionosuuksia. Tähän onkin kipeä tarve.
- Hallitus varmistaa määrärahakehityksen, joka vie Suomen kohti YK:ssa asetettua 0,7 prosentin tavoitetta. Harmillista vain, että tähän ei ole varattu tarpeeksi rahaa
- Perheen sisäinen adoptio tehdään mahdolliseksi mies- ja naispareille.
- Lapsiperheiden etuuksia kasvatetaan: Lapsilisiä nostetaan kolmannesta lapsesta (miksei toisesta?) alkaen 10 eurolla 1.1.2009 alkaen. Lapsilisän yksinhuoltajakorotus nostetaan 10 eurolla 1.1.2008 alkaen. Äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahojen sekä sairauspäivärahojen vähimmäistaso korotetaan työmarkkinatuen tasolle 1.1.2009 alkaen. Osittaisen hoitorahan tasoa nostetaan 1.1.2010 alkaen 90 euroon, jotta se nykyistä paremmin korvaisi työajan lyhentämisestä johtuvaa palkan menetystä.
- Työperäistä maahanmuuttoa edistetään ja laaditaan merkittäville maahanmuuttoalueille, kuten Turun seudulle, pilottiohjelma maahanmuuttajien kotouttamisen ja työllistymisen edistämiseksi. Laillista maahanmuuttoa lisätään ja laitonta maahanmuuttoa ja ihmiskauppaa torjutaan.
- Jotta naisten tosiasiallinen tasa-arvo työelämässä toteutuisi, korvataan työntekijän vanhemmuudesta työnantajalle aiheutuvat kustannukset nykyistä paremmin. Perhevapaista aiheutuvat kustannukset jaetaan nykyistä tasapuolisemmin mies- ja naisvaltaisten alojen työnantajien kesken sekä yhteiskunnan rahoitusosuutta lisätään. Toivottavasti nykyistä tasapuolisemmin tarkoittaa tasapuolisesti!

Mutta kyllä niitä heikkouksiakin tästä ohjelmasta löytyy:

- Hallitus huolehtii siitä, että energiantuotanto Suomessa pidetään vastaisuudessakin monipuolisena ja mahdollisimman omavaraisena. Mitään päästötöntä, vähäpäästöistä taikka päästöjen kannalta neutraalia, kestävää ja kustannusrakenteen kannalta kannattavaa tuotantomuotoa, myöskään ydinvoimaa, ei saa sulkea pois, vaan kaikkia energiamuotoja
tulee arvioida yhteiskunnan kokonaisedun kannalta. Kirjaus vastaa eduskunnan 6.6.2006 tekemää kirjausta, ja on onneksi melko epämääräinen, mutta ei toki vastaa vihreää kantaa ydinvoimaan.
- Turkistuotannon toimintamahdollisuudet nykymuotoisena elinkeinona turvataan. Vaikka ihan hyvin olisi voitu siirtymäajan kuluessa lopettaa kyseinen elinkeino ilman, että kukaan siitä kärsisi.
- Yleinen asevelvollisuus säilyy eikä siviilipalvelusaikaa lyhennetä. Mielestäni tällainen puolustuspolitiikka on menneiltä vuosikymmeniltä, mutta vihreitä tavoitteita tässä kysymyksessä olisi ollut vaikea saada läpi missään hallituksessa.
- Veronkevennykset eivät kohdistu pienituloisimpiin. Muutenkin veronkevennyksiä tehdään minusta liikaa; osa rahoista olisi pitänyt laittaa palveluihin. Onneksi sentään ympäristöveroja korotetaan. Ruuan arvonlisäveron alentamista en ymmärrä laisinkaan; tuon rahan olisi voinut käyttää huomattavasti tehokkaamminkin.
-    Työmarkkinatuen tasoa ei nostettu.
-    Käynnistetään kokeilu, jossa yliopistot ja korkeakoulut voivat hakea yksittäisille maisteriohjelmille lupaa kerätä maksua EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta. Kokeiluun kuuluu stipendijärjestelmä ulkomaisille vähävaraisille opiskelijoille. Kokeilun tulokset arvioidaan ennen järjestelmän muutoksia. Pöhköä hommaa, mutta onneksi sentään kokeilun tulokset arvioidaan ennen muutoksia. Toivottavasti.

Ministerivalinnat ovat olleet luku sinänsä. Hienoa, että saimme maailman toistaiseksi naisvaltaisimman hallituksen, vaikka Vihreissä ministereiden sukupuolijakauma aiheuttikin päänvaivaa. Minusta ministeriratkaisu oli oikein hyvä. Loppupeleissä siinä painoi sukupuolta enemmän Cronbergin puoluejohtajuus ja menestys vaaleissa sekä Braxin asiantuntemus. Väyrysen ja Kanervan miehittämä ulkopolitiikka sen sijaan on herättänyt hämmästystä ja hymynvärettä: millä vuosikymmenellä me taas elämmekään?

No, nyt katsotaan, mitä poppoo saa aikaan!

Matti Vanhanen ilmoittaa tänään, mitkä puolueet kutsutaan varsinaisiin hallitusneuvotteluihin. Riippumatta siitä, kutsutaanko mukaan ennakkoon veikkaillut kokoomus, vihreät ja rkp, vai joku muu kokoonpano, tullee neuvotteluista hyvinkin tiukat. Jokaisella puolueella kun on vaaliohjelmassaan muista huomattavastikin poikkeavia tavoitteita. Monilla on mielipide siitä, pitäisikö vihreiden osallistua tällaiseen sinivihreään hallitukseen. Itse päätän oman mielipiteeni vasta sitten, jos vihreät varsinaisiin neuvotteluihin pääsevät, ja kun neuvotteluiden sisältö selviää. Jos sinivihreä hallitus on valmis satsaamaan ilmastonmuutoksen torjuntaan tosissaan, ja jos perusturvaa ollaan valmiita uudistamaan niin, että se johtaisi pienituloisimpien aseman paranemiseen ja työllisyyden lisääntymiseen (kuten perustulo ), niin tottakai vihreiden kannattaa olla mukana. Mutta kuten puolueen johto on todennut, miksikään ympäristömerkiksi hallitukseen emme ole menossa.

Turussa kaupunginhallituksesta on myös riittänyt puhetta. Turun Sanomat kirjoittaa kh-paikoista tänään pääkirjoituksessaan näin:

“Eikö valta maistu 

Turun kaltaisen ison kaupungin kaupunginhallitus on päätöksentekoelin, johon jokainen kynnelle kykenevä paikallispoliitikko hanakasti pyrkii. Suorastaan raivokasta näyttää olevan tunku myös kansanedustajiksi siirtyneiden Petteri Orpon (kok) ja Ville Niinistön (vihr) tyhjäksi jättämille kh-posteille (TS 3.4.). Kaupunginhallituksen nykyisiä varajäseniä, kokoomuksen Aki Lehtosta ja Jouko Narvanmaata homma ei kiinnosta. Ex-kansanedustaja Maija Perho “ei ole asiaa pohtinut, mutta ei kokonaan sulje sitä pois”. Vihreiden Elina Rantanen pitää hallitukseen nousuaan “epätodennäköisenä”. Aatesisar Katri Sarlund sanoo pestille “ei”. Mistä moinen tympeys, vaatimattomuus ja kursailu? Eikö valta maistu vai poliittinen taktikointiko tällaista kainoutta synnyttää.”

Hilpeää, että kerrankin kun poliitikot eivät ole vallankipeinä hinkumassa itselleen lisää vaikuttamispaikkoja, se tulkitaan tosi oudoksi. Kyse nyt ei ainakaan omalla kohdallani ole sen kummemmasta kuin siitä, että minulla on erittäin kiinnostava luottamustoimi ympäristö- ja kaavoituslautakunnassa, ja minusta olisi tuon paikan aliarviointia, jos olisin suinpäin pyrkimässä uuteen luottamustoimeen. Toki pidän kaupunginhallituksen tehtäviä kiinnostavina ja tärkeinä, siinä kai ei ole mitään ihmeellistä, mutta niin pidän lautakunnankin tehtäviä. Tärkeintä on, että molemmissa paikoissa on pontevia vihreitä edustajia, riippumatta siitä, keitä he ovat. Kyse ei ole kainoudesta tai vaatimattomuudesta, vaan siitä, miten asiat saadaan yhteisesti järjestymään parhaiten. Politiikka ei ole minulle yksilölaji, vaikka senkin olen lyhyen poliittisen urani aikana oppinut, että joillekin oma valta on yhteistä aatetta huomattavasti tärkeämpää. Siksi kai tuo pääkirjoituskin on kirjoitettu.

Ympäristö- ja kaavoituslautakunnassa todellakin saa taistella vihreiden asioiden edestä. Vai mitä sanotte eilisen kokouksen sadosta: Valtuuston vuonna 2001 päättämää pyörätietä Tuureporinkadulle ei edelleenkään haluttu laittaa eteenpäin, vaan se jäi pöydälle parkkipaikkaepäselvyyksien takia. Lisäksi kokouksessa alettiin esittää rahojen ohjaamista jo kokonaan muualle pyörätien tarpeettomuuden takia. Kuinkakohan monta kertaa kyseiset henkilöt ovat ajaneet pyörällä noilla kulmilla? Itäisen Pitkäkadun puutalot halutaan purkaa, koska “eihän meistäkään kukaan maksaisi moisten röttelöiden kunnostuksesta omaksi asunnokseen”. Kaistarniemen kaavan metsäalueen kaavoittamattomuus ihmetytti. (Koska mihin me mitään metsiä tarvitsemmekaan, huoh…) Uuteen kirjastoon ei pääse autolla. (Julian parkkitalo on kai liian kaukana.) Ihmettelyä, miksi pyörällä pitää päästä suoraan sen paikan eteen, mihin on menossa, vaikka auto pitää jättää kauas parkkihalliin. Minäpä kerron miksi: koska pyörä vie huomattavasti vähemmän tilaa. Koska pyöräilijä kulkee lihasvoimillaan. Ja ennen kaikkea, koska pyöräily on ympäristöystävällistä ja terveyttä edistävää, joten ihmisiä tulee kannustaa siihen. Kannustus on juuri sitä, että pyörällä pääsee suoraan sen kaupan tai kirjaston eteen, johon parkkipaikalta pitää kävellä ne ratkaisevat 100 metriä.

Eilen julistettiin lopullinen vaalitulos, ja kyllä, vihreät saivat pitää kaksi paikkaansa Varsinais-Suomessa, jee! Ero Ville Niinistön ja Sari Essayahin välillä kuitenkin vielä kiristyi, joten ei voi kyllin korostaa, miten tärkeä jokainen vihreille annettu ääni oli.

Tarkastuslaskennassa sain 44 ääntä lisää, ja minusta tuli sittenkin varakansanedustaja. (Mitä varakansaa sinä edustat, kysyy tässä kohtaa Vesa.) Eipä tuolla nyt käytännön merkitystä ole, mutta kivalta se kumminkin tuntuu. Kiitos vielä kaikille 2235 äänestäjälle!

Vaalienjälkeinen tyhjyys on pikkuhiljaa taittumassa normaaliksi arjeksi, johon kuuluu väitöskirjaan kuuluvan artikkelin kirjoitusta, univelkojen pois nukkumista, viikonloppuisten sosiologipäivien odottelua ja kotona hengaamista (mitä siellä kuuluukaan tehdä?). Onneksi kokoukset ovat täyttäneet politiikkatyhjiötä; Turun seudun vihreiden hallitus, ympäristö- ja kaavoituslautakunta ja ylioppilaskunnan edustajisto ovat jo ehtineet kokoontua viikonlopun jälkeen. Esityslistoilta on käsitelty kymmeniä asioita vihreästä vapusta kalankasvatuslausuntoon ja Artukaisten kaavasta ylioppilaskunnan strategiaan. Että ei se elämä vaaleihin loppunutkaan

Eilinen ilta meni vatsankipristelyjen ja käsien tärinän merkeissä, kun jännitimme Vihreiden toista varsinaissuomalaista kansanedustajapaikkaa. Tiukille meni, mutta loppuillasta Villen läpimeno varmistui ja vaalitavoitteemme toteutui. Jokainen ääni oli tässä kisassa äärimmäisen tärkeä, joten kiitos kaikille meitä äänestäneille: teidän ansiostanne maailma on taas hieman vihreämpi paikka!

Oma tulokseni, 2191 ääntä, tuntuu myös suurelta voitolta. Valtavasti kiitoksia kaikille teille, jotka lähditte uurnille, lähetitte kysymyksiä, tulitte juttelemaan ja annoitte palautetta. Ja tietenkin teille ihanille tukijoukoille, jotka teitte mielettömästi töitä! Kampanjan tekeminen oli teidän takianne erittäin mukavaa.

Jäin 11 ääntä varakansanedustajan paikasta, eli tulin listallamme neljänneksi. Tästä on hienoa jatkaa seuraaviin vaaleihin. Vihreä politiikka tuntuu nyt entistä tärkeämmältä tehtävältä, johon haluan jatkossa panostaa vielä enemmän. Nytkin kampanjoimme ahkerasti Turun kävelykadulla, kampuksella ja netissä, mutta muiden kuntien kiertämiseen ja enempään mainostamiseen minulla ei ollut resursseja. On kuitenkin erittäin lohdullista huomata, että raha ei sittenkään ratkaise vaaleissa ihan kaikkea: oma budjettini oli 2600 euroa, mihin nähden saamani äänet tuntuvat erityisen hienoilta.

Rahasta ja vaaleista pitäisi muutenkin puhua taas näiden vaalien jälkeen lisää, sillä tuntuu täysin demokratian vastaiselta, että toiset kamppailevat kymmenien tuhansien eurojen budjeteilla samoissa kisoissa, joissa toiset ovat mukana muutamalla satasella. Kampanjoiden budjeteille olisikin hyvä saada jokin katto, jotta kukaan ei menisi ihan älyttömyyksiin.

Vaalien tulos kokonaisuudessaan oli hieman hämmentävä. Kokoomuksen valtava kasvu ja perussuomalaisten menestys kertovat arvojen koventumisesta, mikä vihreästä näkökulmasta tuntuu ikävältä. Toisaalta on saatettu vain haluta muutosta entiseen, riippumatta sen suunnasta. Joka tapauksessa mussuttaminen on turhaa, sillä kansa on puhunut. Seuraavaksi jännitetään hallituksen muodostamista.

Suurensuuri kiitos vielä kaikille! Kaksi vihreää kansanedustajaa Varsinais-Suomesta on mahtava tulos. Ensi kerralla lähdemme kisaamaan kolmannesta paikasta:)

Vaalikuume on nyt huipussaan: esitteet on jaettu ja kaduilla ja netissä on vaihdettu lukuisia sanoja. Tunnelma on innostunut ja odottava. Uusimmat gallupit lupaavat Vihreille hyvää menestystä, ja sama tunne on tullut itsellekin kampanjan edetessä. Nyt pitää vain toteuttaa ennusteet ja mennä äänestämään. Sillä tavalla saadaan lisää Vihreitä kansanedustajia ja sen myötä lisää voimaa ilmastonmuutoksen torjuntaan, työelämän epävarmuuteen reagoimiseen ja eriarvoistumisen pysäyttämiseen. Älä jää huomenna nukkumaan - meillä olisi tässä yksi maailma pelastettavana!

Olen ihan varma, että jos vaalit käytäisiin toukokuussa, ehdokkaiden puheet kuulostaisivat paljon mukavammilta ja äänestäminen olisi valtavan kivaa. Kevään tulo näkyy vaalikentillä niin selvästi. Mikään ei ole mahtavampaa kuin kohdata hymyileviä ihmisiä auringonkaistaleessa katusoittajien tapaillessa Summertimea! Tämä on jotain aivan toista kuin parin viikon takainen värjöttely topattuna, posket hymyyn jäätyneinä ja sormet esitteiden jaosta kohmeisina.

Kävin kotimatkalla katsastamassa uutta kirjastotaloa, ja sen takapihalla koin huikaisevan onnentunteen. Aurinko loi kevätillan valoa tähtitornin takaa ja kirjastossa lapset ja nuoret makoilivat sohvilla lukemassa ihan kuin jossain mainoksessa. Takana oli vaaliesitteiden jakamisen parissa vietetty kevätpäivä ja lukuisia mukavia kommentteja, hymyjä ja kysymyksiä. Kaikki tuntui jotenkin niin tärkeältä, elävältä. Maailmanparantaminen on maailman mukavinta työtä!

Vaikka onnentunteiden kokeminen on tärkeää, on onnellisuudesta on puhuttu vaalien alla vähän. Tänään sain sanoa siitä sanasen. Minusta on tärkeää muistaa, että politiikkaa ei tehdä rahan takia, vaan siksi, että rahalla saataisiin aikaan onnellisuutta, joka ei olisi pois muidenkaan onnellisuudesta, tulevaisuudessakaan. Miten sitä sitten luodaan? Ainakin ihmiset tarvitsevat riittävän perusturvan, jotta kaikki energia ei kulu toimeentulon takaamiseen. Tarvitaan lisää aikaa - olla perheen kanssa, tehdä hyviä tekoja, parantaa vaikka sitä maailmaa. Osmo Soininvaara on kiteyttänyt tämän ajatuksen hienosti uusimmassa teoksessaan Vauraus ja aika. Hän kuvaa sitä, miten onnellisuus ei tietyn vauraustason jälkeen enää kasva. Tästä meidän pitäisi oppia, että kaikki tuon tason yli menevä vauraus voitaisiin kanavoida vapaa-aikaan, jolloin ihmiset voisivat tehdä onnellisuutta luovia tekoja. Samalla työn käsite voitaisiin nähdä laajemmin niin, että esimerkiksi kodeissa tehty työ, taiteen ja tutkimuksen tekeminen, vapaaehtoistyö, toiminta järjestöissä ja moni muu tapa viettää palkkatyön ulkopuolista aikaa nähtäisiin tärkeäksi.

Nämä ajatukset ovat keskeisiä vihreiden perustulomallissa, joka voisi olla yksi keino lisätä onnellisuutta. Siksi se on mielestäni erityisen tärkeä avaus näissä vaaleissa. Ja se EI tarkoita, että kukaan ei enää koskaan haluaisi tehdä palkkatöitä, vaan sitä, että työn yhdistäminen näihin muihin tapoihin viettää aikaa olisi helpompaa, ja että pätkittäisillä tuloilla elävätkin voisivat kokea elämässään jonkinlaista turvaa ja onnellisuutta.

Näin vaalien alla minulta on kysytty mielipidettä moneen kiinnostavaan, provosoivaan, hauskaan, ajankohtaiseen ja asialliseen kysymykseen. Ajattelin tässä nyt summata vastauksiani kysymysten top kolmoseen:

Aihe: Maailman ilmiöitä, Eduskuntavaaleista | 3 kommenttia »