Ei, en ole unohtanut blogini salasanaa. En ole hävinnyt maailmankartalta tai todennut, että maailmassa ei ole mitään mistä voisi kirjoittaa. Jossain vaiheessa kirjoitettavia asioita vyöryi päinvastoin niin paljon, että homma kasaantui. Ja näin koko syksy on kulunut blogin ulottumattomissa. Politiikkaa on kyllä tehty, ja vähän muutakin.

Loka- ja marraskuun aikana on ollut erinäisiä kokouksia, joista olisin halunnut raportoida. En kuitenkaan lähde tekemään sitä kovin yksityiskohtaisesti tässä yhdessä tekstissä. Valtuusto on päättänyt kaupungille budjetin, puoluevaltuuskunta käynyt lähetekeskustelun kunnallisvaaliohjelmasta, ylioppilaskunnassa on käyty vaalit ja yhdistyksissä on valta vaihtunut. Toriparkin kaava on läpäissyt lautakunnan käsittelyn, kaupunki tekee ensi vuonna 18 miljoonaa alijäämää, olen tehnyt aloitteen kasvisruuan lisäämisestä Turun kouluissa ja päättänyt lähteä ensi vuonna ehdolle kunnallisvaaleihin. Olen ollut kunnallispoliitikkona elävässä kirjastossa, vihreänä naisena Osaava nainen -messuilla, tutustunut lautakunnan mukana ekorakentamiseen, luennoinut valtuuston roolista kunnallispolitiikassa, käynnistänyt paikallisen kunnallisvaaliohjelmatyön, paneloinut ilmastonmuutoksesta, ollut mukana perustamassa jatko-opiskelijafoorumia ylioppilaskuntaan, keskustellut Stålarminkadun liikenteestä asukastilaisuudessa ja kirjoittanut vihreän valtuustoryhmän välitilinpäätöksen. Kaikkea tätä ja paljon muuta on väännetty syksyn aikana politiikan parissa. Koetan raportoida vähän yksityiskohtaisemmin jatkossa…

Politiikan lisäksi olen keskittynyt olemaan raskaana. Meille odotetaan siis kevääksi vauvaa, joka on pienestä olomuodostaan huolimatta onnistunut olemaan melkoisen suurena ajatuksena päässä. Olen vähän jo yrittänyt perehtyä kestovaippojen ja lastenvaatekirppisten maailmaan, mutta suurempi harrastuneisuus jäänee ensi vuoden puolelle. Kaltaiselleni nimifriikille tämä on kyllä kulta-aikaa

Väitöskirjakin on liikahdellut eteenpäin mukavasti. Ensimmäinen artikkelini on hyväksytty julkaistavaksi, toinen on toimituksen syynissä ja kolmas lähdössä lehteen tällä viikolla. Viimeistä osatutkimusta on pikkuhiljaa käynnistelty. Olen siis kehitellyt mukavasti tekemistä ensi vuodelle: vauva, väitöskirjan työstäminen, oma kunnallisvaalikampanja ja vaaliohjelmatyön vetäminen. Hiphei, eipähän käy aika pitkäksi…

Tarkoituksenani on edelleen pitää tämä päiväkirja sisällöltään pääasiassa poliittisena, joten enimmät vauvajutut jätän sikseen. Ja yritän saada aina silloin tällöin kirjattua ylös, mitä oikein touhuan noissa luottamustoimissani.

Vihreiden uusi puoluevaltuuskunta kokoontui menneenä viikonloppuna ensimmäistä kertaa. Pääaiheita olivat Vihreiden ulkopoliittiset linjat ja kotoutumispolitiikka, jotka olivat hyvin esillä tiedotusvälineissäkin.

Vihreiden painotukset ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tulivat hyvin esiin Tarja Cronbergin, Pekka Haaviston ja Johanna Sumuvuoren puheissa. Cronberg puhui rauhasta, ihmisoikeuksista ja oikeudenmukaisuudesta, Haavisto rauhanturvaamisesta ja Sumuvuori siviilikriisinhallinnasta. On kiva tuntea kuuluvansa oikeaan puolueeseen: minullekin sellainen maailma on paljon todellisempi, jossa panostetaan kriisien ehkäisyyn ja rauhanturvaamiseen, ja jossa köyhyyttä ja ilmastonmuutosta pidetään keskeisimpinä turvallisuushaasteina, kuin sellainen, jossa miljoonia syöstään sodan teknologiaan, ja jossa suurin haaste on venäjä-venäjä-venäjä (alan olla todella kyllästynyt tämän sanatrion esiintymiseen, joten sori vaan).

Kotoutumispolitiikassa on monta keskeistä palikkaa, joista itseäni kiinnostaa erityisesti asumisen segregaation ehkäiseminen. Turussakin on alueita, joiden päiväkoti- ja kouluryhmissä 90-100 % lapsista on maahanmuuttajataustaisia. Samaan aikaan toisella puolella kaupunkia on koululaisia, jotka eivät koskaan kohtaa lapsia, joilla on erilainen kulttuuritausta. Tämä ei totisesti edistä kenenkään kotoutumista eikä kansainvälistymistä. Maahanmuuttajataustaisten lasten suomen kielen kehitys ja samalla integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan heikentyy merkittävästi. Turussa täytyy jatkossa kiinnittää ehdottomasti enemmän huomiota tähän, kun suunnitellaan kaavoitusta ja palveluja eri puolille kaupunkia. Asumisen segregaatio johtaa vakaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin monille seuraaville vuosikymmenille, jos siihen ei puututa ajoissa.

Haluan kehua paria valloittavaa turkulaista taidekokemusta viime päiviltä. Turun taidemuseossa avattiin viime viikolla Harro Koskisen näyttely, jossa mm. tutut sikahahmot seikkailevat jälleen. Harron siat ovat minusta mahtavia, vaikkakin sikahahmo on popularisoitunut viime vuosina mm. Viivin ja Wagnerin myötä, eikä ehkä enää ole niin hilpeä. Avajaisten yhteydessä Koskinen itse sanoi, että sikaperheestä tulisi tänään paljon julmempi kuin sen syntyvuosina, koska yhteiskunta, jota siat heijastavat, on muuttunut viime vuosikymmeninä kylmemmäksi. Sikailu on kai lisääntynyt.

Turun kaupunginteatterissa taas koin aivan mielettömän hienon teatteri-illan Kuka pelkää Virginia Woolfia? -näytelmän parissa. Edward Albeen koskettava teksti, Anna-Elina Lyytikäisen upea ohjaus ja näyttelijöiden häkellyttävät roolisuoritukset olivat parasta näkemääni teatteria lähiaikoina, vaikka työpaikan teatterikerhon kanssa on käyty katsomassa monia muitakin upeita esityksiä. Miten taitavasti puhe voikaan sivaltaa!

Lopuksi täytyy vielä kehua kevään kirjasuosikkiani, norjalaisen Torgrim Eggenin Pärstäkerrointa. Hykerryttävää poliittista satiiria, jota oli erityisen hupaisaa lukea hallitusneuvotteluiden aikana. Fakta ja fiktio tuppasivat menemään sekaisin, jos luki liian myöhään. Ainakin kaikkien poliitikkojen pitäisi lukea tämä.

Kirjan takakansi kertoo jo jotain: ”Ja läpi kaiken sen mitä poliitikot lupasivat, anelivat ja uhkasivat, virtasi irrationaalisuuden, hämmennyksen ja hölmöilyn syvä vuo. Miksi äänestit sitä puoluetta? Koska hänellä on niin kauniit silmät. Koska hänellä on niin hyvät tissit. Koska en kestä sen äijän naamaa. Koska olin yhtä aikaa alakoulussa hänen veljensä kanssa. Koska sain sinä aamuna parkkisakot. Koska leipäviipale putosi lattialle hillopuoli alaspäin. Ja niin kansa kävi vaaliuurnille.”

Lähipäivinä on pari tilaisuutta, joista toisen aiheena on erittäin vastustettava ja toisen hyvin kannatettava hanke. Lauantaina Turun kauppatorilla järjestetään Turhuuksien toriparkki - niminen kansantapahtuma toriparkin rakentamista vastaan. Tervetuloa torille kello 12! Ohjelmassa on kulkue, arkkitehdin puheenvuoro, sirkusta, kaupunginvaltuutettujen puheenvuorot, musiikkia ja hernekeittoa sekä tietenkin mahdollisuus kertoa terveiset toriparkista. Nopeaa ja kantaaottavaa reagointia tarvitaan, koska toriparkin mahdollistava kaava on tarkoitus saada valtuuston hyväksymäksi jo elokuussa. Ja sitten vaan rakentamaan uutta parkkiluolaa aikana, jolloin tarkoitus olisi vähentää yksityisautoilua eikä suinkaan lisätä sitä!

Valtakunnan tasolla taas edistetään erittäin kipeästi tarvittua hanketta - apurahalla elävien sosiaaliturvan parantamista. Eduskunnan Kansalaisinfossa järjestetään tiistaina 15.5.2007 klo 17 paneelikeskustelu aiheesta Apurahansaajien sosiaaliturva - hallitusohjelmasta todeksi. Asiasta ovat keskustelemassa työministeri Tarja Cronberg (vihr), toimitusjohtaja Paavo Hohti Säätiöpalvelusta, ylijohtaja Tarmo Pukkila sosiaali- ja terveysministeriöstä, toiminnanjohtaja Eeva Rantala Tieteentekijöiden liitosta sekä kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr). Paneelin puheenjohtajana toimii kansanedustaja Kirsi Ojansuu (vihr).Tilaisuuden järjestävät Vihreiden eduskuntaryhmä yhteistyössä Tieteentekijöiden liiton kanssa.

Sosiaaliturvaa apurahan saajille yksinkertaisesti tarvitaan. Esimerkiksi lapsen hankkiminen apurahakaudella on täysin toivotonta. Toimeentulona on silloin minimivanhempainpäiväraha, eli 15 € päivässä, eli 300 € /kk, koska apurahasta ei saa ansiosidonnaista. Jos taas hoitaa lasta apurahalla, merkitsee se apurahan väärinkäyttöä. Tulos = ei pidä tehdä lapsia, ellei ole rikasta puolisoa. Tai kaikkein kannattavinta olisi, jos se rikas puoliso jäisi lapsen kanssa kotiin ja apurahalla elävä tekisi sitä, mihin apuraha on myönnetty. Kysymys on siksi tärkeä, että tutkimusta ja taidetta tehdään usein apurahalla juuri niinä vuosina, joina perheen perustaminenkin voisi olla ajankohtaista. Harvan talous kestää sen, että tulot pysyvät ikuisesti opiskeluajan tasolla. Apurahalla eläviä on paljon, ja monien apurahakausi kestää pitkään. Käsittääkseni kuitenkin toivomme, että tiedettä ja taidetta yhteiskunnassamme tehdään. Silloin tarvitaan myös tahtoa ajaa näiden töiden tekijöiden oikeuksia.

Vappu avasi taas kesän odottelun perinteiseen malliin. Oli kyllä niin kylmä, että kesä välkkyy mielessä vielä kovin etäisenä. Mutta aurinko paistoi ihanasti ja siitepölyallergiakin alkoi tuttuun tapaansa vapun aikaan. Ikkunoiden takan puut sonnustautuvat vaaleanvihreään. Kyllä se kesä sieltä tulee!

Vappu alkoi boolien kiertelyllä, mutta entisenlaiseen fiilikseen en oikein päässyt, kun piti kuitenkin olla alkuiltapäivään asti töissä. Illalla kohdattiin opiskelukavereiden kanssa taidemuseomäellä lakituksessa ja päätettiin luoda uusi perinne tavata siellä joka vappu. Opiskeluajat alkavat olla kaikilta jo sen verran ohi, että pitää alkaa kehittää uusia perinteitä. Ilta sujui sivistyneesti karaoken ja kuohuviinin ja munkkien merkeissä. Vapunpäivänä puhuin Vihreässä vapussa Turun Seudun Vihreiden Naisten edustajana. Ei ollut kovin vaikeaa keksiä sanottavaa aiheesta naiset ja työelämä. Tässä vappupuheeni:

Vihreys sai viime syksynä Turussa uuden muodon, kun seudulle perustetiin uusi vihreä järjestö, Turun Seudun Vihreät Naiset. Joku saattaisi kysyä, tarvitaanko vihreissä juurikaan naisjärjestöjä, sillä naisilla ei näytä puolueessa olevan hädän päivää – sukupuolikiintiöiden täyttäminen on vihreissä vaikeaa usein lähinnä miesten osalta, koska mukana on niin paljon naistoimijoita. Hallitukseen valittiin kaksi vihreää naisministeriä, ja Turun kaupunginhallitukseen lähtevän vihreän miehen tilalle voidaan valtuutetuista valita vain yksi henkilö – se ryhmän toinen mies.

Näiden muutosten puolesta taistellessamme lastentekolakko jatkuu jo kolmannen vapun yli. Haluan toivottaa teille taisteluhenkistä lakkovappua, mutta myös iloisia rikkuruusharjoituksia. Toivottavasti lakko saadaan ensi vappuun mennessä päätökseen!

Maan ystävät järjestää tänään kello 17 Kriittisen pyöräretken. Lähtö kello 17 Tuomiokirkon edestä. Pyöräretkellä on tarkoitus vastustaa toriparkkia ja lisääntyvää yksityisautoilua sekä edistää pyöräilyn lisääntymistä Turussa.

Syytä onkin, sillä Turku on valittu tämän vuoden pyöräilykaupungiksi Suomessa. Siitä huolimatta ympäristö- ja kaavoituslautakunta empi kuukauden päätöksessään mahdollistaa pyörätieverkon täydentäminen Tuureporinkadulla. Valtuusto oli päättänyt verkosta jo vuonna 2001, mutta silti kokoomus äänestytti asian lautakunnassa. Onneksi pyörätie voitti, vaikka parkkipaikkojen katoaminen harmitti monia vietävästi. Tällaisessa pyöräilykaupungissa tarvitaan näitä marsseja.

Turun yliopiston tieteentekijät ry. juhlii tänään 40-vuotispäiviään juhlaseminaarissa (kello 14-16 Tauno Nurmela -salissa). Seminaarissa pohditaan, pitäisikö Turun yliopiston olla tutkimus-, opetus- vai ammattiyliopisto. Kysymys onkin varsin ajankohtainen, kun yliopistolaitosta ravistelevat nyt niin monet uudistukset yhtäaikaa. Tutkimuksen ja opetuksen yhteensovittaminen käy yhä hankalammaksi, kun yliopiston perusrahoitus ei kasva, opiskelijoita tulee lisää, opettajien määrä suhteessa opiskelijoihin vähenee ja tutkimukselta odotetaan yhä enemmän tuloksia. Opetuksen ja tutkimuksen asettaminen vastakkain ei kuitenkaan tunnu järkevältä. Molemmathan kuuluvat ihan olennaisesti yliopistoon. Pohtimisen arvoista on se, miten ne molemmat saadaan hoidettua nykyisessä tilanteessa mahdollisimman hyvin.

Ensi tiistaina järjestetään myös aihetta liippaava jatko-opiskelijaseminaari, jossa pohditaan jatko-opiskelijuuteen liittyviä ongelmakohtia. Edustan tilaisuudessa TYYn jatko-opiskelijajäseniä ja puhun siitä, onko jatko-opiskelija yliopistoyhteisössä opiskelija, työntekijä vai jotain siltä väliltä, ja mitä se jatko-opiskelijan elämässä käytännössä merkitsee.

Täällä myös tämä yksittäinen tieteentekijä viettää syntymäpäiväänsä perinnöllisyysneuvonnan diskurssien parissa. Yksi artikkeli lähti kommenteille eilen ja seuraavaa pitäisi alkaa väsätä. Tästä on tarkoitus tulla sosiologinen juttu siitä, minkälaisia merkityksiä geenitiedolle annetaan perinnöllisyysneuvontaa määrittelevissä diskursseissa. Mutta ei tämä päivä nyt pelkäksi tieteeksi mene. Illalla on onneksi luvassa teatteria työpaikan kulttuurikerhon kanssa: mennään katsomaan Linnateatterin Sokerihumalaa. Sen jälkeen pääsee vielä juhlimaan vihreiden nuorten kanssa, joten ihan mukavasti sitä saa viettää synttäripäiväänsä.

Viikonloppuna eletään myös jännittäviä politiikan hetkiä, kun vihreiden puoluevaltuuskunta kokoontuu pohtimaan vastauksia Vanhasen hallituskysymyksiin. Tällä kertaa en osallistu valtuuskunnan kokoukseen, koska Timo Ahonen, jonka varajäsen olen, on itse paikalla. Ensi viikolla kuitenkin selvinnee lisää asioita tulevasta hallituksesta. Sitä odottaessa.

Henkilöautoliikenne Turussa kasvaa koko ajan. Nyt jo joka toisella turkulaisella on auto, vaikka vielä 10 vuotta sitten luku oli huomattavasti pienempi. Luku tuntuu erityisen suurelta, kun miettii, paljonko Turussa on opiskelijoita, vanhuksia ja lapsia, joilla ei ole autoa. Autoilun lisääntymisestä ollaan luonnollisesti huolissaan, sillä se lisää liikenneruuhkia, tekee ympäristöstä vähemmän viihtyisän ja vaatii koko ajan lisää rahaa liikenteen toimivuuden ratkaisemiseksi. Autoilu on myös merkittävä kasvihuonekaasupäästäjä, vaikka tästä ei kylläkään kovin moni poliitikko ole julkisesti huolissaan.

Aiheellisesti Turun kestävän kehityksen ohjelmassa asetetaan tavoitteeksi, että kaupungissamme suositaan kevyttä ja joukkoliikennettä, jotta autoilun kasvu saataisiin taittumaan ja kaikki voisivat paremmin. Erityisen helppoa suosiminen olisi keskustan läheisillä ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien alueilla. Suosimista ei kuitenkaan ole otettu politiikan linjaksi. Eilen Meidän Turku ry. järjesti tilaisuuden keskustan kehittämisestä, joka johti taas keskusteluun toriparkin tarpeellisuudesta. Suurimpia puolueita edustaneet kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Randell ja ympäristö- ja kaavoituslautakunnan puheenjohtaja Jorma Hellsten argumentoivat, että kaikkia pitää kohdella tasapuolisesti ja että keskustaan tulee päästä kaikilla eri tavoilla.

Tällainen politiikka ei vain yksinkertaisesti merkitse joukko- ja kevyen liikenteen suosimista. Keskustaan pääsee toki jo nyt aivan helposti niin autolla kuin bussillakin, ainakin jos tulee Turun alueelta. Miksemme siis lisää joukkoliikenneyhteyksiä ja pyöräteitä? Tällä hetkellä keskustan saavuttaminen pyörällä on kaikkein vaikeinta, sillä sinne ei johda yhden yhtäkään pyörätietä. Toriparkilla lisätään autoliikennettä keskustassa, ei suosita muita tapoja.

Myös lautakunnassa on jostain käsittämättömästä syystä jätetty jo kaksi kertaa pöydälle Tuureporinkadun pyörätiepätkän rakentaminen välille Brahenkatu-Aninkaistenkatu. Vaikka tuo pätkä sisältyy valtuuston hyväksymään pyörätieverkon kehittämiseen. Syyksi on sanottu katoavien parkkipaikkojen ongelma. Myös Kauppiaskadulle suunniteltu kävelykadun pätkä haluttiin toriparkin yhteydessä parkkipaikoiksi. Tämä on kaikkea muuta kuin kevyen liikenteen suosimista.

Minusta ei voida ajatella, että kaikkien elämän tulee olla yhtä helppoa. Minusta pyöräilijöiden, kävelijöiden ja bussilla liikkuvien elämän tulee olla helpompaa kuin autoilijoiden, koska he eivät tuota yhtä paljon kasvihuonekaasuja, eivät saastuta keskustan paikallista ilmastoa, eivätkä vie läheskään yhtä paljon pysäköintitilaa. Suosiminen tarkoittaa minusta juuri sitä, että yhä useampi kokisi houkuttelevammaksi liikkua bussilla tai pyörällä. Keskustassa tämä tarkoittaisi lisää pyöräteitä, kevyttä liikennettä suosivampia liikenneratkaisuja, palvelempia bussiaikatauluja ja edullisempia bussimatkoja. Tietenkin myös kauempaa autolla tulevien elämää pitäisi helpottaa paremmilla liitäntäpysäköinneillä ja nopeilla joukkoliikenneyhteyksillä.

Eilisessä tilaisuudessa esiteltiin myös eri alueiden ostovoimaa. Tilastoista kävi ilmi, että keskustassa asuu paitsi paljon ihmisiä, on myös huomattava määrä ostovoimaa. Keskustan alueella asioidaankin runsaasti keskustassa - pääasiassa kävellen, mutta myös pyörällä ja bussilla. Siksi onkin hupaisaa, että meikäläisten pyöränkorilla kantamat vaateostokset eivät koskaan ole yhtä arvokkaita kuin ne, jotka viedään auton takapenkille. Siksi kai toriparkin ystävien mielestä me tarvitsemmekin jatkuvasti lisää parkkipaikkoja, vaikka olemassaolevissa halleissakin on aina vapaata. Jos vaikka joku uusi hyvä kuluttaja kuitenkin ajaisi mieluummin toriparkkiin.

Olen ihan varma, että jos vaalit käytäisiin toukokuussa, ehdokkaiden puheet kuulostaisivat paljon mukavammilta ja äänestäminen olisi valtavan kivaa. Kevään tulo näkyy vaalikentillä niin selvästi. Mikään ei ole mahtavampaa kuin kohdata hymyileviä ihmisiä auringonkaistaleessa katusoittajien tapaillessa Summertimea! Tämä on jotain aivan toista kuin parin viikon takainen värjöttely topattuna, posket hymyyn jäätyneinä ja sormet esitteiden jaosta kohmeisina.

Kävin kotimatkalla katsastamassa uutta kirjastotaloa, ja sen takapihalla koin huikaisevan onnentunteen. Aurinko loi kevätillan valoa tähtitornin takaa ja kirjastossa lapset ja nuoret makoilivat sohvilla lukemassa ihan kuin jossain mainoksessa. Takana oli vaaliesitteiden jakamisen parissa vietetty kevätpäivä ja lukuisia mukavia kommentteja, hymyjä ja kysymyksiä. Kaikki tuntui jotenkin niin tärkeältä, elävältä. Maailmanparantaminen on maailman mukavinta työtä!

Vaikka onnentunteiden kokeminen on tärkeää, on onnellisuudesta on puhuttu vaalien alla vähän. Tänään sain sanoa siitä sanasen. Minusta on tärkeää muistaa, että politiikkaa ei tehdä rahan takia, vaan siksi, että rahalla saataisiin aikaan onnellisuutta, joka ei olisi pois muidenkaan onnellisuudesta, tulevaisuudessakaan. Miten sitä sitten luodaan? Ainakin ihmiset tarvitsevat riittävän perusturvan, jotta kaikki energia ei kulu toimeentulon takaamiseen. Tarvitaan lisää aikaa - olla perheen kanssa, tehdä hyviä tekoja, parantaa vaikka sitä maailmaa. Osmo Soininvaara on kiteyttänyt tämän ajatuksen hienosti uusimmassa teoksessaan Vauraus ja aika. Hän kuvaa sitä, miten onnellisuus ei tietyn vauraustason jälkeen enää kasva. Tästä meidän pitäisi oppia, että kaikki tuon tason yli menevä vauraus voitaisiin kanavoida vapaa-aikaan, jolloin ihmiset voisivat tehdä onnellisuutta luovia tekoja. Samalla työn käsite voitaisiin nähdä laajemmin niin, että esimerkiksi kodeissa tehty työ, taiteen ja tutkimuksen tekeminen, vapaaehtoistyö, toiminta järjestöissä ja moni muu tapa viettää palkkatyön ulkopuolista aikaa nähtäisiin tärkeäksi.

Nämä ajatukset ovat keskeisiä vihreiden perustulomallissa, joka voisi olla yksi keino lisätä onnellisuutta. Siksi se on mielestäni erityisen tärkeä avaus näissä vaaleissa. Ja se EI tarkoita, että kukaan ei enää koskaan haluaisi tehdä palkkatöitä, vaan sitä, että työn yhdistäminen näihin muihin tapoihin viettää aikaa olisi helpompaa, ja että pätkittäisillä tuloilla elävätkin voisivat kokea elämässään jonkinlaista turvaa ja onnellisuutta.

Näin vaalien alla minulta on kysytty mielipidettä moneen kiinnostavaan, provosoivaan, hauskaan, ajankohtaiseen ja asialliseen kysymykseen. Ajattelin tässä nyt summata vastauksiani kysymysten top kolmoseen:

Aihe: Maailman ilmiöitä, Eduskuntavaaleista | 3 kommenttia »