Sen verran etäisyyttä on jo kertynyt viime vuodesta, että voi alkaa summailla, mitä siitä jäi käteen. Ensimmäisenä tulevat mieleen maaliskuiset eduskuntavaalit, joiden parissa kului koko alkuvuosi. Muuttuiko maailma mihinkään siitä, että seisoin päiväkausia kävelykadulla jakamassa mainoksia, kävin koulupaneeleissa kertomassa kantojani ydinvoimasta ja Natosta ja vietimme tukiryhmän kanssa iltoja suunnitellen nettisivuja, sloganeita ja vaali-iltoja? Ainakin se oli hauskaa, ja kokemus osoittautui ihan ainutlaatuiseksi! Lisäksi voi kokea kantaneensa oman kortensa kekoon Vihreiden varsinaissuomalaisessa vaalivoitossa. Varakansanedustajuuskin oli mahtava yllätys, vaikka sen vaikutus omaan arkeen on ollut tietysti täysin merkityksetön. Ei, en ole menossa Ville Niinistön sijaiseksi eduskuntaan tämän vanhempainvapaan ajaksi, vaikka jotkut ovat siitä kyselleetkin. Suomessa tällaista varaedustajajärjestelmää ei ole.

Kunnallipoliittisesta vuodesta ensimmäisenä mieleen tulevat toriparkki ja kiihtynyt keskustelu kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta. Lautakunta hyväksyi toriparkin kaavan, mutta sen läpimeno ei ole vielä aivan itsestään selvää, koska tiedossa on ainakin joitain lisäselvityksiä. Minun on edelleenkin vaikea ymmärtää toriparkin lisäarvoa, kun katsoo keskustan tyhjiä pysäköintitiloja. Eniten koko keskustelussa minua harmittaa tällä hetkellä se, että koko keskustan kehittäminen jumittaa yhden pysäköintilaitoksen takia. Ei tehdä kävelykatuja, ei rakenneta pyöräteitä, ei uusita torin maanpäällisiä rakennelmia, ei suunnitella pikaraitiotietä, ei tehdä mitään ennen kuin tiedetään minkälaisena toriparkki toteutuu. Ja sitähän ei tiedetä vielä vuosiin, sillä lopullinen toteutuminen riippuu Toripakki oy:stä.

Kuntaliitoksissa on edistytty mukavasti Varsinais-Suomessa, mutta Turku ei vielä ole yhdistymässä kenenkään kanssa. No, tämä ei voi olla muuta kuin välivaihe, sillä koko PARAS-hankkeen yksi keskeinen ajatus on ollut yhdistää keskuskaupunkeja ja naapureita. Turun seutu ei mitenkään vahvistu siitä, että naapurit yhdistyvät keskenään, mutta keskuskunta ei kenenkään kanssa. En ole kovin huolissani tästä, sillä näyttää tosiaan mahdottomalta, että näin voisi jatkua kovinkaan monta vuotta. Kyllä sen lopulta ymmärtänevät naapuritkin, kun aletaan verrata seudun työpaikkoja ja taloutta muihin seutuihin.

Isoimpia lautakunnassa päätettyjä asioita olivat ainakin Linnanfältin, Raunistulan ja Telakkarannan kaavat, Pennisilta-keskustelun avaus sekä jätteenkuljetusmalllista päättäminen. Viimeisin tosin ei mielestäni ole asiana kovin iso, mutta sitä edelsi kuuma ja kiivas keskustelu. Linnanfältin kaavasta olen erityisen innoissani, sillä se edustaa sellaista portsamaista asumisen muotoa, joka on Turussa osoittautunut halutuksi. Raunistulan täydennysrakentamisen yhteydessä taas on käyty vilkasta keskustelua siitä, miten vanhaa puutalomiljöötä ja uusia kerrostaloja tulisi yhdistää. Raunistulasta ja Linnanfältistä on hyväksytty vasta luonnokset, mutta Telakkarannasta jo kaavaehdotus. Telakkarannan hieno sijainti Aurajokisuulla tekee alueesta myös erityisen kiinnostavan ja hienon asumiskohteen - odotan jännityksellä minkälaisena se toteutuu. Jännä on seurata myös Pennisillan etenemistä. Itse pidän siltahanketta hienona tapana kehittää keskustaa paitsi liikenteellisesti myös toiminnallisesti. Jos silta tulisi Kauppiaskadun päähän, koko Kauppiaskatua voitaisiin kehittää kulttuuripainotteiseksi kävelykaduksi. Sama henki jatkuisi vielä itäpuolella vanhan keskustan tiiviimmällä integroimisella nykykeskustaan.
Valtuustoaloitteita tein vuonna 2007 kolme kappaletta: että Turussa tehtäisiin naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen toimenpideohjelma, että Ylioppilaskylän ja rautatieasemien välille tehtäisiin joukkoliikenneyhteys bussilinjauudistuksen yhteydessä, ja että kasvisruuan osuutta (nyt 0-1 päivänä viikossa) Turun kouluruokailussa lisättäisiin. Näistä ensimmäinen on ehditty käsitellä, ja se sai mukavasti tuulta purjeisiinsa, kun Turkuun perustettiin asiantuntijaryhmä aiheen tiimoille.

Politiikasta voisi kai summata, että vaalityön yhteydessä Vihreää politiikkaa edistettiin urakalla. Maailma ei ehkä pelastunut, mutta ilmastopolitiikka oli ainakin vuonna 2007 esillä aivan toisella volyymilla kuin koskaan ennen - myös hallitusohjelmassa. Kunnallispolitiikassa jaksaminen jäi ainakin alkuvuodesta vähän vaalien jalkoihin, mutta syksyisessä toriparkki”taistelussa” ja budjettiruodinnassa olin taas tiiviisti mukana.

Politiikan ulkopuolellakin vuosi oli mieleenpainuva. Kesän jälkeistä aikaa leimasi vauvanodotus kaikkine jännittävyyksineen ja riemuineen. Odottaminen jatkuu edelleenkin, joten tästä vuodesta tullee vielä edellistäkin mieleenpainuvampi Siihen malliin tulokas ainakin myllää asumuksessaan, ettei hänen olemassaoloaan pääse unohtamaan. Aikaa saa myös kulumaan mukavasti esim. hahtuvavaippahousuja neuloessa. Syksyllä sain julkaisupäätöksen ensimmäisestä väikkäriartikkelistani ja lähetin lehtiin kaksi muutakin juttua, joten nyt on vielä kaksi vuotta aikaa suoriutua viimeisestä osatutkimuksesta ja sen julkaisusta.

Tänä vuonna väitöskirja saa kuitenkin olla ainakin hetken jäissä. Huhtihippuseen keskittymisen lisäksi pitää kuitenkin lähteä voittamaan yksiä vaaleja ja kaikkea sen semmoista…

Tämän vuoden työt alkavat olla pulkassa ja lähden kohta puoliin joululomalle kasvattelemaan vatsaa (joka sivumennen sanoen alkaa jo näyttää muullakin kuin herkuilla turvotetulta ). Täytyy summata vuoden voittoja ja tappioita sitten tuossa vuodenvaihteen tienoilla. Nyt on kuitenkin aika tuoksutella kuusta, poltella kynttilöitä, herkutella suklaalla, tavata rakkaita ihmisiä ja antaa sielun levätä.

Hyvää joulua kaikille!

Ei, en ole unohtanut blogini salasanaa. En ole hävinnyt maailmankartalta tai todennut, että maailmassa ei ole mitään mistä voisi kirjoittaa. Jossain vaiheessa kirjoitettavia asioita vyöryi päinvastoin niin paljon, että homma kasaantui. Ja näin koko syksy on kulunut blogin ulottumattomissa. Politiikkaa on kyllä tehty, ja vähän muutakin.

Loka- ja marraskuun aikana on ollut erinäisiä kokouksia, joista olisin halunnut raportoida. En kuitenkaan lähde tekemään sitä kovin yksityiskohtaisesti tässä yhdessä tekstissä. Valtuusto on päättänyt kaupungille budjetin, puoluevaltuuskunta käynyt lähetekeskustelun kunnallisvaaliohjelmasta, ylioppilaskunnassa on käyty vaalit ja yhdistyksissä on valta vaihtunut. Toriparkin kaava on läpäissyt lautakunnan käsittelyn, kaupunki tekee ensi vuonna 18 miljoonaa alijäämää, olen tehnyt aloitteen kasvisruuan lisäämisestä Turun kouluissa ja päättänyt lähteä ensi vuonna ehdolle kunnallisvaaleihin. Olen ollut kunnallispoliitikkona elävässä kirjastossa, vihreänä naisena Osaava nainen -messuilla, tutustunut lautakunnan mukana ekorakentamiseen, luennoinut valtuuston roolista kunnallispolitiikassa, käynnistänyt paikallisen kunnallisvaaliohjelmatyön, paneloinut ilmastonmuutoksesta, ollut mukana perustamassa jatko-opiskelijafoorumia ylioppilaskuntaan, keskustellut Stålarminkadun liikenteestä asukastilaisuudessa ja kirjoittanut vihreän valtuustoryhmän välitilinpäätöksen. Kaikkea tätä ja paljon muuta on väännetty syksyn aikana politiikan parissa. Koetan raportoida vähän yksityiskohtaisemmin jatkossa…

Politiikan lisäksi olen keskittynyt olemaan raskaana. Meille odotetaan siis kevääksi vauvaa, joka on pienestä olomuodostaan huolimatta onnistunut olemaan melkoisen suurena ajatuksena päässä. Olen vähän jo yrittänyt perehtyä kestovaippojen ja lastenvaatekirppisten maailmaan, mutta suurempi harrastuneisuus jäänee ensi vuoden puolelle. Kaltaiselleni nimifriikille tämä on kyllä kulta-aikaa

Väitöskirjakin on liikahdellut eteenpäin mukavasti. Ensimmäinen artikkelini on hyväksytty julkaistavaksi, toinen on toimituksen syynissä ja kolmas lähdössä lehteen tällä viikolla. Viimeistä osatutkimusta on pikkuhiljaa käynnistelty. Olen siis kehitellyt mukavasti tekemistä ensi vuodelle: vauva, väitöskirjan työstäminen, oma kunnallisvaalikampanja ja vaaliohjelmatyön vetäminen. Hiphei, eipähän käy aika pitkäksi…

Tarkoituksenani on edelleen pitää tämä päiväkirja sisällöltään pääasiassa poliittisena, joten enimmät vauvajutut jätän sikseen. Ja yritän saada aina silloin tällöin kirjattua ylös, mitä oikein touhuan noissa luottamustoimissani.

Kesä on voittanut blogin kirjoittamisen 6-0. Tai varmaan enemmänkin. Yrityksiä kirjoittaa on ollut useampia, mutta laiskuus on aina iskenyt. Politiikkakin on nyt kesätauolla ja melkein poissa mielestä, joten vähän kepeän kesäisiä kuulumisia tässä vain. Ja lopussa toki muutama sana poliittisista kysymyksistäkin…

Kesäkuu hurahti ohi täyteen ohjelmoituna ja hektisenä - oli kesäretkiä, kesäteattereita (hurraa Klassikkokaraoke!), partion 100-vuotisjuhlaa, lautakunnan kokouksia, genetiikan konferenssia Nizzassa (ja oma 15-minuuttiseni esityspöntössä, kääks!), juhannusjuhlia ja Paavo Nurmi -maratonia ja -kisoja (juoksin aika kylmiltään kympin ja pääsin kuin pääsinkin maaliin asti, jee!).

Mutta nyt on ihana, unelias heinäkuu. Kokoukset ovat tauolla. Töissä on rauhallista. Hiljaa ja lumoavasti laulaa ulappa. Saima Harmajan tunnelmoinnit iskevät.

Ennen kesäloman alkua aion nauttia tästä huopatossutehdasmaisesta oleilusta. Löntystää töistä kotiin ja aistia kesää. Viipyillä hetkissä. Kahden viikon päässä siintävä kesäloma on nimittäin taas ohjelmoitu sellaiseksi, että kotona käydään vain reissujen välissä pesemässä pyykkejä, joten timjamin kasvua kannattaa katsella nyt, kun se ei ole vielä kuivunut ruukkuunsa.

Sitten siitä politiikasta. Kaksi Turulle isoa hanketta on jälleen nostettu esille - näin kesän kunniaksi, jotta niihin ei liikaa takerruttaisi, ehkä? Viimeiseen lautakunnan kokoukseen tuotiin toinen näistä, Satava-Kakskerran osayleiskaava, jota oltiin lähettämässä lausunnoille. Onneksi lautakuntamme päätti kuitenkin toisin, sillä kaikki merkittävät selvitykset, joita edellisessä käsittelyssä penättiin, puuttuivat edelleen. Saarten kaavoittamisen kustannuksista ei ollut laskelmaa ja liikenteen ratkaisut puuttuivat vielä. Liikenneselvityksiä tehdään kyllä koko ajan, ja alustavat selvitykset osoittavat, että yhtälö on mahdoton. Saarille ei millään ilveellä pystytä asuttamaan 30000 asukasta nykyisellä liikenneverkolla, vaikka rakennettaisiin kuinka monta siltaa. Näin ovat todenneet liikennesuunnittelijat. Pahimmat ongelmat syntyvät mantereen puolelle, keskustaan suuntautuville väylille. Saarten liikenteen on siis kerta kaikkiaan tultava perustumaan huomattavasti nykyistä enemmän joukkoliikenteen varaan. Milläs tämä sitten toteutetaan? Ei ole suunnitelmia, ei. Emmehän mitenkään maailmassa voi tehdä tällaista jättiläiskaavaa suunnittelematta tarkoin sen seurauksia koko kaupunkiin. Siksi kaavaa ei millään voida laittaa eteenpäin ennen kuin kunnolliset selvitykset siitä, mihin kaikkeen veroeuroja tulee uppoamaan saarten megalomaanisen hajakaavoituksen myötä, on tehty.

Toinen kiireellä eteenpäin puskettava hanke on toriparkki, jonka kaavaehdotus on lähetetty lausunnoille juuri sopivasti lomakauden kynnyksellä. Ehdotuksen liitteistä selviää kiinnostavia “pikkujuttuja”, kuten rakentamisaikatauluselvitys, jonka mukaan toriparkin rakentamiseen menee 53-54 kuukautta ilman lisäramppien ja maanalaisten liiketilojen rakentamista. Selostuksessa todetaan, että tori pyritään saamaan valmiiksi vuoteen 2011 mennessä. Jännittävää matematiikkaa, jos pessimistisinkin aikatauluarvio on 53 kk eli 4,5 vuotta! Ja rakennustyöt eivät missään nimessä pääse alkamaan vielä aikoihin, kun otetaan huomioon kaavan käsittelyn kaikki vaiheet valitusprosesseineen päivineen. Rakentamisvaiheistusselvityksessä ehdotetaan myös rampin rakentamista torilta, toisin kuin liikenneselvitykset suosittelevat, ja torikaupan siirtämistä kokonaan pois torilta rakentamisen ajaksi, jotta rakentaminen nopeutuisi. Kas näin! Toriparkin edistäjäthän ovat koko ajan vakuuttaneet, että rakentaminen hoituu kahdessa vuodessa ja niin, että tori on vain puoliksi auki kerrallaan, jolloin toisella puolella voidaan käydä torikauppaa. Selvityksen mukaan näin ei todellakaan tule tapahtumaan. Selvityksissä on myös mielenkiintoisen ristiriitaisia esityksiä pohjavesivaikutuksista ja joukkoliikenteen järjestämisestä. Tätä me sitten pääsemme puimaan syksymmällä, kuinka ihanaa  Palataan varmasti asiaan!

Haluan kehua paria valloittavaa turkulaista taidekokemusta viime päiviltä. Turun taidemuseossa avattiin viime viikolla Harro Koskisen näyttely, jossa mm. tutut sikahahmot seikkailevat jälleen. Harron siat ovat minusta mahtavia, vaikkakin sikahahmo on popularisoitunut viime vuosina mm. Viivin ja Wagnerin myötä, eikä ehkä enää ole niin hilpeä. Avajaisten yhteydessä Koskinen itse sanoi, että sikaperheestä tulisi tänään paljon julmempi kuin sen syntyvuosina, koska yhteiskunta, jota siat heijastavat, on muuttunut viime vuosikymmeninä kylmemmäksi. Sikailu on kai lisääntynyt.

Turun kaupunginteatterissa taas koin aivan mielettömän hienon teatteri-illan Kuka pelkää Virginia Woolfia? -näytelmän parissa. Edward Albeen koskettava teksti, Anna-Elina Lyytikäisen upea ohjaus ja näyttelijöiden häkellyttävät roolisuoritukset olivat parasta näkemääni teatteria lähiaikoina, vaikka työpaikan teatterikerhon kanssa on käyty katsomassa monia muitakin upeita esityksiä. Miten taitavasti puhe voikaan sivaltaa!

Lopuksi täytyy vielä kehua kevään kirjasuosikkiani, norjalaisen Torgrim Eggenin Pärstäkerrointa. Hykerryttävää poliittista satiiria, jota oli erityisen hupaisaa lukea hallitusneuvotteluiden aikana. Fakta ja fiktio tuppasivat menemään sekaisin, jos luki liian myöhään. Ainakin kaikkien poliitikkojen pitäisi lukea tämä.

Kirjan takakansi kertoo jo jotain: ”Ja läpi kaiken sen mitä poliitikot lupasivat, anelivat ja uhkasivat, virtasi irrationaalisuuden, hämmennyksen ja hölmöilyn syvä vuo. Miksi äänestit sitä puoluetta? Koska hänellä on niin kauniit silmät. Koska hänellä on niin hyvät tissit. Koska en kestä sen äijän naamaa. Koska olin yhtä aikaa alakoulussa hänen veljensä kanssa. Koska sain sinä aamuna parkkisakot. Koska leipäviipale putosi lattialle hillopuoli alaspäin. Ja niin kansa kävi vaaliuurnille.”

Vappu avasi taas kesän odottelun perinteiseen malliin. Oli kyllä niin kylmä, että kesä välkkyy mielessä vielä kovin etäisenä. Mutta aurinko paistoi ihanasti ja siitepölyallergiakin alkoi tuttuun tapaansa vapun aikaan. Ikkunoiden takan puut sonnustautuvat vaaleanvihreään. Kyllä se kesä sieltä tulee!

Vappu alkoi boolien kiertelyllä, mutta entisenlaiseen fiilikseen en oikein päässyt, kun piti kuitenkin olla alkuiltapäivään asti töissä. Illalla kohdattiin opiskelukavereiden kanssa taidemuseomäellä lakituksessa ja päätettiin luoda uusi perinne tavata siellä joka vappu. Opiskeluajat alkavat olla kaikilta jo sen verran ohi, että pitää alkaa kehittää uusia perinteitä. Ilta sujui sivistyneesti karaoken ja kuohuviinin ja munkkien merkeissä. Vapunpäivänä puhuin Vihreässä vapussa Turun Seudun Vihreiden Naisten edustajana. Ei ollut kovin vaikeaa keksiä sanottavaa aiheesta naiset ja työelämä. Tässä vappupuheeni:

Vihreys sai viime syksynä Turussa uuden muodon, kun seudulle perustetiin uusi vihreä järjestö, Turun Seudun Vihreät Naiset. Joku saattaisi kysyä, tarvitaanko vihreissä juurikaan naisjärjestöjä, sillä naisilla ei näytä puolueessa olevan hädän päivää – sukupuolikiintiöiden täyttäminen on vihreissä vaikeaa usein lähinnä miesten osalta, koska mukana on niin paljon naistoimijoita. Hallitukseen valittiin kaksi vihreää naisministeriä, ja Turun kaupunginhallitukseen lähtevän vihreän miehen tilalle voidaan valtuutetuista valita vain yksi henkilö – se ryhmän toinen mies.

Näiden muutosten puolesta taistellessamme lastentekolakko jatkuu jo kolmannen vapun yli. Haluan toivottaa teille taisteluhenkistä lakkovappua, mutta myös iloisia rikkuruusharjoituksia. Toivottavasti lakko saadaan ensi vappuun mennessä päätökseen!

Vaalien jälkeen on ollut mukava löytää taas asioita, jotka olivat hetken vaalitauolla. Jo pelkästään kotona oleminen on käsittämättömän ihmeellistä, ja television katsominen ennen kello yhdeksää tuntuu suorastaan syntiseltä. Parin viikon takainen ikkunoiden pesu oli melkeinpä terapeuttista (vaikka Uudenmaankadulla ne saisi pestä taas jo uudestaan, jos puhtaat ikkunat olisi kovin tärkeä asia elämässä). Viherkasvini saivat ensimmäiset uudet mullat sitten vuoden 1999, jolloin muutin pois kotoa… (ne näyttävät onnellisilta!) Rairuohon kasvatus, lattioiden pesu, pyykkäily ja lehtien lukeminen ovat myös ilahduttaneet päiviäni. Entäs sitten ruuanlaitto! Pariin kuukauteen tuskin kävin keittiössä, joten öljyssä porisevat sipulit, sormissa rapiseva jääsalaatti ja valkoviinin, voin ja parmesanin upea liitto ohratossa ovat hivelleet mieltä.

Ilahduttavaa on ollut myös löytää tiensä liikunnan äärelle. Vaalien alla kuntoa tuli pidettyä yllä lähinnä tanssimalla yöt ja kävelemällä päivät kävelykatua edestakaisin, mutta jotenkin yksipuolistahan se oli. Jumppatuntien hikoilu on mahtavaa! Kevään ensimmäinen juoksulenkkikin on tehty, jalat on vieläkin kipeät Turun kukkuloiden ravaamisesta. Keskiviikkona minut vietiin suunnistamaan - se se vasta oli huippua! Saa yhtä aikaa sekä juosta puuskuttaa metsässä että vaivata laiskanpulskeita aivonystyröitään. Taidan mennä uudestaankin, jos vain suunnistuskaveri kelpuuttaa minut vielä mukaan.

Väitöskirjahommakin on saanut taas potkua: yksi artikkeli on valmiina eteenpäin lähetettäväksi ja toinen on tekeillä. Ja geenitiedon konstruktiot ovat minusta jännittävämpiä kuin koskaan! Onko DNA kulttuurinen ikonimme, vai ovatko geenitestit ihan samanlaisia kokeita kuin kaikki muutkin lääkärin tekemät tutkimukset?

Vaikka uusvanhat harrastukseni ovat taas vallanneet tilaa elämästä, ei politiikka tietenkään ole kadonnut mihinkään. Muutaman päivän saa vielä jännittyneenä seurata hallitusneuvotteluita ennen kuin pääsee arvioimaan lopputulosta. Paikallisyhdityksissä ollaan valmistauduttu Vihreiden toukokuiseen puoluekokoukseen, johon olen itsekin lähdössä. Olen ehdokasehdokkaana puoluevaltuuskunnan jäseneksi. Ehdokkaista päätetään piirin kevätkokouksessa viikon kuluttua. Myös paikallisrintamalla tapahtuu. Kaupunginhallitusta täydennetään kovaa vauhtia - joskin vauhti taitaa olla kaikkein kovinta lehtien palstoilla. Olen ilmoittanut valtuustoryhmällemme, että olen käytettävissä Ville Niinistöltä vapautuvaan paikkaan, mutta että olen myös erittäin innostunut jatkamaan tämänhetkisessä tehtävässäni ympäristö- ja kaavoituslautakunnassa. Kumpi tahansa siis käy. Lautakunnassa onkin paljon isoja asioita meneillään. Ensi tiistaina käsittelyyn tulee mm. Raunistulan kaava, josta on ollut julkisuudessa jo paljon puhetta. Kaistarniemen tieratkaisut ja Itäisen Pitkäkadun puutalot ovat myös olleet esillä. Näissä pitää nyt olla tarkkana. Kevään kuumin valtuustoasia lienee kouluverkkoselvitys, josta valtuustoryhmiltä on pyydetty lausunnot ensi viikkoon mennessä. Siitä aiheesta lisää sitten.

Kevään kunniaksi aion tänään töiden jälkeen käydä katsomassa Ekotorilta parvekkeelle pöytää. Jos on tulossa niin lämmintä kuin on luvattu, olisi mukava lukea vaikkapa esityslistoja parvekkeen paisteessa

Turun yliopiston tieteentekijät ry. juhlii tänään 40-vuotispäiviään juhlaseminaarissa (kello 14-16 Tauno Nurmela -salissa). Seminaarissa pohditaan, pitäisikö Turun yliopiston olla tutkimus-, opetus- vai ammattiyliopisto. Kysymys onkin varsin ajankohtainen, kun yliopistolaitosta ravistelevat nyt niin monet uudistukset yhtäaikaa. Tutkimuksen ja opetuksen yhteensovittaminen käy yhä hankalammaksi, kun yliopiston perusrahoitus ei kasva, opiskelijoita tulee lisää, opettajien määrä suhteessa opiskelijoihin vähenee ja tutkimukselta odotetaan yhä enemmän tuloksia. Opetuksen ja tutkimuksen asettaminen vastakkain ei kuitenkaan tunnu järkevältä. Molemmathan kuuluvat ihan olennaisesti yliopistoon. Pohtimisen arvoista on se, miten ne molemmat saadaan hoidettua nykyisessä tilanteessa mahdollisimman hyvin.

Ensi tiistaina järjestetään myös aihetta liippaava jatko-opiskelijaseminaari, jossa pohditaan jatko-opiskelijuuteen liittyviä ongelmakohtia. Edustan tilaisuudessa TYYn jatko-opiskelijajäseniä ja puhun siitä, onko jatko-opiskelija yliopistoyhteisössä opiskelija, työntekijä vai jotain siltä väliltä, ja mitä se jatko-opiskelijan elämässä käytännössä merkitsee.

Täällä myös tämä yksittäinen tieteentekijä viettää syntymäpäiväänsä perinnöllisyysneuvonnan diskurssien parissa. Yksi artikkeli lähti kommenteille eilen ja seuraavaa pitäisi alkaa väsätä. Tästä on tarkoitus tulla sosiologinen juttu siitä, minkälaisia merkityksiä geenitiedolle annetaan perinnöllisyysneuvontaa määrittelevissä diskursseissa. Mutta ei tämä päivä nyt pelkäksi tieteeksi mene. Illalla on onneksi luvassa teatteria työpaikan kulttuurikerhon kanssa: mennään katsomaan Linnateatterin Sokerihumalaa. Sen jälkeen pääsee vielä juhlimaan vihreiden nuorten kanssa, joten ihan mukavasti sitä saa viettää synttäripäiväänsä.

Viikonloppuna eletään myös jännittäviä politiikan hetkiä, kun vihreiden puoluevaltuuskunta kokoontuu pohtimaan vastauksia Vanhasen hallituskysymyksiin. Tällä kertaa en osallistu valtuuskunnan kokoukseen, koska Timo Ahonen, jonka varajäsen olen, on itse paikalla. Ensi viikolla kuitenkin selvinnee lisää asioita tulevasta hallituksesta. Sitä odottaessa.

Eilen julistettiin lopullinen vaalitulos, ja kyllä, vihreät saivat pitää kaksi paikkaansa Varsinais-Suomessa, jee! Ero Ville Niinistön ja Sari Essayahin välillä kuitenkin vielä kiristyi, joten ei voi kyllin korostaa, miten tärkeä jokainen vihreille annettu ääni oli.

Tarkastuslaskennassa sain 44 ääntä lisää, ja minusta tuli sittenkin varakansanedustaja. (Mitä varakansaa sinä edustat, kysyy tässä kohtaa Vesa.) Eipä tuolla nyt käytännön merkitystä ole, mutta kivalta se kumminkin tuntuu. Kiitos vielä kaikille 2235 äänestäjälle!

Vaalienjälkeinen tyhjyys on pikkuhiljaa taittumassa normaaliksi arjeksi, johon kuuluu väitöskirjaan kuuluvan artikkelin kirjoitusta, univelkojen pois nukkumista, viikonloppuisten sosiologipäivien odottelua ja kotona hengaamista (mitä siellä kuuluukaan tehdä?). Onneksi kokoukset ovat täyttäneet politiikkatyhjiötä; Turun seudun vihreiden hallitus, ympäristö- ja kaavoituslautakunta ja ylioppilaskunnan edustajisto ovat jo ehtineet kokoontua viikonlopun jälkeen. Esityslistoilta on käsitelty kymmeniä asioita vihreästä vapusta kalankasvatuslausuntoon ja Artukaisten kaavasta ylioppilaskunnan strategiaan. Että ei se elämä vaaleihin loppunutkaan

Eilinen tilaisuutemme Janinan kanssa oli oikein ajatuksia herättävä. Puhuimme köyhyydestä, lapsiperheistä, lasten hankinnan stressaavuudesta elämän epävarmimpina vuosina ja eriarvoistumisen lisääntymisestä. Kukaan paikalla olijoista ei käsittänyt kolmen suuren puolueen yhdessä palvomaa veronalennuslinjaa.

Yhdeksi keskustelunaiheeksi nousi apurahatutkijoiden ja muidenkin väitöskirjan tekijöiden onneton asema sosiaaliturvajärjestelmässämme. Suomessa hehkutetaan joka välissä sitä, miten hyvinvointi perustuu koulutukseen, osaamiseen ja innovaatioihin. Silti yliopistot on ajettu koko ajan ahtaammalle, ja erityisesti tohtoritehtaissa opiskelevat nuoret tutkijat kärsivät suuresta epäoikeudenmukaisuudesta työmarkkinoilla.

Epäkohta numero 1: Apurahasta ei kerry sosiaaliturvaa. Vaikka olisi tehnyt vuosikausia töitä suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseksi, on täysin vailla ansiosidonnaisia tukia tämän jälkeen.

Epäkohta numero 2: Apurahasta ei kerry eläkettä. Yhä suurempi osa ikäluokasta on korkeakoulutettuja. Tämä johtaa korkeampaan valmistumisikään. Kun jatkaa tutkimuksen parissa apurahalla, saattaa olla hyvinkin iäkäs ennen ensimmäisiä palkkatulojaan. Jotkut tutkivat koko ikänsä apurahan turvin. Siinähän sitten voi nautiskella työnsä hedelmistä eläkkeellä, kun työstä ei ole kertynyt pennin pyörylää (paitsi jos on säästänyt yksityisesti).

Epäkohta numero 3: Tutkijalla ei ole työttömyysturvaa. Jos apuraha tai projektin rahoitus loppuu, eikä muita töitä ole löytynyt, menee tutkija luonnollisesti ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi. Tätä ei hänelle kuitenkaan suoda, jos tutkimus ei ole vielä valmistunut. Tutkijan ei siis anneta olla työtön, vaan hänet pakotetaan tekemään keskeneräistä tutkimusta ilman mitään rahaa! Tämä on törkeää akateemisen pätkätyöläisköyhälistön päähänpotkimista ja surullista kuultavaa maassa, joka kehuu koulutuksella ja osaamisella.

Epäkohta numero 4: Tohtoreita ei haluta töihin, koska heille pitää maksaa liikaa palkkaa. Tiedän monta tohtoria tai tulevaa sellaista, jotka ottaisivat vastaan hakemansa työn ihan sillä maisterin palkallakin. Jotain on mennyt pieleen, jos tohtorintutkinto pitää salata työnhaussa.

Epäkohta numero 5: Väitöskirjan tekijöiden ei suvaita saada lapsia. Tutkijakoulusta putoaa pois, projektiin otetaan toinen, rahoitus loppuu. Näitä tarinoita on kuultu lukuisia.

Epäkohta numero 6: Elämä on pirun epävarmaa. Tutkimusintoa olisi, mutta rahaa saa kerrallaan korkeintaan vuodeksi. Tai sitten intoa ei ole, mutta väitöskirjan tekeminen on ainoa keino saada rahaa. Korkeintaan vuodeksi. Mielenterveysongelmat eivät suinkaan vähene opiskeluajoista.

Johtopäätöksenä täytyy kysyä, miksi kukaan ikimaailmassa ryhtyy jatko-opiskelijaksi?

Haluan vastata omasta puolestani, että tutkiminen on säkenöivän innostavaa, älyllisesti stimuloivaa ja yhteiskunnan kehittämisen kannalta välttämätöntä.

On kuitenkin ihan käsittämätöntä, että tutkija putoaa jokaiseen väliin ja loukkuun. Muut ajavat palkkaetujaan, mutta tutkijaa ei lasketa edes työntekijäksi.