Ihanainen atk-tukeni Vesa on siirtänyt nettisivuni uudelle käyttöjärjestelmälle. Uusitut sivut löytyvät vanhasta tutusta osoitteesta. Samalla myös blogini siirtyy uusituille nettisivuille http://www.elinarantanen.net. Tervetuloa käymään!

Tuoreimmassa Image-lehdessä on juttu siitä, miten pienet asiat alkavat olla trendikkäitä. Pienen auton kanssa ei leimaudu ilmaston tuhoajaksi ja pienemmällä työtuntimäärällä saa enemmän aikaa rakkaidensa kanssa. Kiitos Image! Minun puolestani tällaista saisi toitottaa kaikkialla niin, että pienuudesta todella tulisi koko kansan trendi.

Olen pitkään ihmetellyt, miksi kukaan haluaa asuaa niin isossa talossa mitä esimerkiksi Vaasan asuntomessuilla taas esiteltiin. Talon lämmittämiseenhän menee ihan järjettömästi energiaa - ja jos ei nyt siitä niin piittaa, niin myös rahaa. Siivoamiseenkin kuluu aivan liikaa aikaa, vaikka kai isojen talojen asukit käyttävätkin ulkopuolisia siivouspalveluita. Me asumme kolmihenkisen perheeni kanssa 60 neliön kolmiossa, johon on talon valmistumisaikoina 1950-luvulla mahtunut useampilapsinenkin perhe. Silti meiltä aina silloin tällöin kysytään, olemmeko ajatelleet muuttaa isompaan. Me mahdumme kotiimme kyllä aivan hyvin, mutta kuten äskettäin isompaan asuntoon muuttanut ystäväni totesi: nykyihmisen tavarat eivät mahdu. 50-luvulla lasten lelut eivät ehkä salakavalasti vallanneet koko kämppää. Silloin on kyllä aika miettiä, pitääkö hankkia isompi asunto vai luopua osasta tavaroita…

Joka tapauksessa minusta olisi aika puhkaista se kupla, että ihminen voi olla onnellinen vain asuessaan luonnon helmassa tilavissa neliöissään ja ajelemalla hienolla autollaan. Omikotitontteja kaavoittaessamme käymme usein kaavoituslautakunnassa keskustelua siitä, ovatko tontit ja niille tulevat talot riittävän isoja nykyperheiden vaatimuksiin. Minusta kaavoittajan ei tulisi omalta osaltaan luoda mielikuvaa, jossa omakotitalojen kuuluu olla isoja ja niissä kuuluu asua vain rikkaita. Imagen jutussa todettiin, että pienten asuntojen trendi ei vielä ole saavuttanut Suomea, mutta Japanissa ja USA:ssa pienet asunnot ovat alkaneet jo kertoa omistajiensa tiedostavuudesta ja trendikkyydestä. Suomessa on toki Japania enemmän maata kutakin asukasta kohti, mutta ehkä lämmityskustannusten nousu voisi tuoda tämän trendin Suomeenkin.

Pienuuden tulo nähtiin Imagessa yhdeksi downshiftingin muodoksi. Ihmiset alkavat tarkoituksella pudottaa itseään sosioekonomisella asteikolla, koska eivät näe mielekkääksi sitä, että pitää raataa niska limassa, jotta voisi omistaa mahdollisimman paljon. Tärkeämpää on aika, jonka voi viettää siten kuin haluaa – vaikka sitten vähän pienemmässä asunnossa, kuluneemmissa vaatteissa, ilman autoa tai matkustamatta ulkomaille joka vuosi. Tämä on kuin suoraan Vihreiden ohjelmista ja Osmo Soininvaaran teeseistä. Peukut downshiftareille!

Turun Vihreät julkaisivat tänään kunnallisvaaliohjelmansa. Olen vetänyt ohjelmatyötä viime joulukuusta saakka, joten tuntui mukavalta laskea tuotos maailmalle. Ohjelman tärkein pointti on se, että sukupolvivastuu pitää ottaa huomioon kaikessa päätöksenteossa oli kyse sitten ilmasto-, sosiaali-, kulttuuri- tai talouspolitiikasta. Menneiden sukupolvien kädenjälkeä kaupunkikuvassa on syytä arvostaa niin, että vanhoja rakennuksia ei automaattisesti pureta. Tänään elävien sukupolvien erilaiset tarpeet pitää ottaa huomioon esim. niin, että päivähoitovaihtoehdoissa on valinnan varaa, tai että vanhuksille luodaan mahdollisuudet asua kotona mahdollisimman pitkään.

Ennen kaikkea sukupolvivastuu viittaa tietysti tuleviin sukupolviin: emme saa jättää heidän maksettavakseen kuralla olevaa taloutta ja yksityisautoilla ruuhkautettua kaupunkikuvaa. Kestäviä ratkaisuja ovat mm. pikaraitiotien rakentaminen ja se, että hoitavan henkilökunnan työaika kuluu siihen työhön, johon heidät on koulutettu, eikä vaikkapa byrokratian pyörittämiseen.

Politiikassa pitäisi päteä sääntö, jota partiolaiset noudattavat: jätä retkipaikka aina parempaan kuntoon kuin mitä se oli sinun sinne tullessasi. Tätä on sukupolvivastuu, jota velkaantuvassa Turussa, jossa arvorakennukset väistyvät tehokkuuden tieltä ja jossa kaupunkia kehitetään hajakaavoittamalla ja tekemällä keskustasta automarketti, kipeästi tarvitaan.

Kesä on päässyt varkain vaihtumaan syksyksi. Sen huomaa siitä, että iltaisin tarvitsisi pyöränvalon, jota ei ole tajunnut ottaa mukaan. Ja siitä, että sukkahousujen pitäminen ei tunnu yhtään naurettavalta. Ennen kaikkea syksyn tulon huomaa kuitenkin kalenterin täyttymisestä: tänään on vaalipalaveri, huomenna vaaliohjelman hyväksyminen, ylihuomenna ehdokaskoulutus ja sitten ehdokaskuvaus. Pitikö tukiryhmäkin jo koota? Entä nettisivujen päivitys? (Nuo molemmat ovat kyllä jo hoidossa; toivottavasti sivuilleni ilmestyy tuota pikaa kirjoittamani uudet jutunaiheet, terveisiä vaan Vesalle )

Niistä leppoisista kesäpäivistä, jolloin vauvan päiväunien aikana luin hyviä kirjoja tai teimme kävelylenkkejä lähimaastossa, on siirrytty aikaan, jolloin käynnistän tietokoneen heti ensimmäisten päiväunien alettua. Vauva saa viettää myös hyvän osan hereilläoloaikaansa sitterissä tietokoneen vieressä, mikä ei ihan tunnu sellaiselta mukavalta ja aktivoivalta puuhastelulta, jota kunnon äiti vauvalleen tarjoaa… Mutta pakkohan se ohjelma oli saada valmiiksi, tukiryhmä kasata, nettisivutekstit kirjoittaa ja esite luonnostella. Pienempänä Aatos leikki mielellään yksin pitkiäkin aikoja, mutta nyt hänestä on tullut seurallisempi. Kyllä se viihtyy siinä sitterissä, jos on samassa huoneessa, mutta katsoi kyllä kummissaan, kun tänäänkin esitelmöin ääneen kunnallispolitiikasta. Vähän taisi moinen naurattaakin – pojassa on selkeitä humoristin elkeitä.

Onneksi vauvalle on alusta asti kelvannut tuttipullo, joten hänet on huoletta voinut jättää isän kanssa kotiin kokousten ajaksi. Vaalien alla kokoukset eivät kuitenkaan vähene, vaan niiden lisäksi tulee kaikenlaiset vaalitilaisuudet ja oman kampanjan tekeminen. Vauva kulkee siis väistämättä kainalossa ainakin joihinkin tilaisuuksiin ja tempauksiin. Vaikka se välillä voi tuntua vauvasta epämukavalta, äidistä keskittymistä vievältä ja muista huomion hakemiselta, täytyy niin tehdä, jos haluaa, että pientenkin lasten äidit ovat mukana päättämässä yhteisistä asioista. Ehdokashankinnan aikana moni perheellinen nainen kieltäytyi ehdokkuudesta, koska haluaa viettää vapaa-aikansa perheensä kanssa. Ymmärrän tämän erittäin hyvin, mutta politiikassa tarvitaan ihmisiä kaikista ikäryhmistä ja erilaisista elämäntilanteista. Kyllä vaikuttamisen ja vauvan voi sovittaa yhteen, vaikka välillä toinen niistä kärsiikin. Ja vaikka vauva sitterissä joskus joutuukin istumaan ja katsomaan äidin kirjoittelua, kyllä se yleensä on kuitenkin se vaikuttaminen.

Täällä taas! Olen viettänyt viimeiset kuukaudet niin mukavissa merkeissä, etten ole ehtinyt edes ajatella poliittisen blogin kirjoittamista. Vauvamme Aatos syntyi huhtikuussa. Ensimmäisen kuukauden vietin tiiviisti hänen kanssaan, pääasiassa uutta tyyppiä ihmetellen ja ravinnontuottajana toimien. Sen jälkeen olen osallistunut kokouksiin ja muihinkin poliittisiin rientoihin, mutta blogille en ole vielä tätä ennen löytänyt aikaa. Enkä aio kesälläkään aktiivisesti päivittää kuulumisia, vaan vasta syksyllä, kun kokoukset taas alkavat ja kunnallisvaalit iskevät päälle täysillä.

Tärkeimmät tulivatkin jo ensin: Aatos on nyt parikuinen kaveri, joka ihmettelee ympärillä olevaa maailmaa silmät selällään. Selkeät kuvat, hymyilevät pehmolelut ja heiluvat esineet ovat tällä hetkellä hänen suosikkejaan. Mäntyjä ja muurahaisiakin on jo käyty tarkastelemassa. Kestovaippailu sujuu onnistuneesti, mutta kantoliinaan ei olla ainakaan vielä opittu. Aatos on osallistunut toistaiseksi yhteen valtuustoryhmän kokoukseen, Vihreään vappuun ja Turun seudun vihreiden kesäretkeen; muuten hän on saanut vapaata politiikasta.

Poliittinen kevät on kulunut kunnallisvaaleihin valmistautuen ja Turun taloutta puiden. Valtuusto hyväksyi talousohjelman pohjan, jolla aletaan rukata alijäämäistä budjettia ensi vuodesta alkaen. Ohjelmassa on kyllä yhtä sun toista epäselvää, mutta odotetaan nyt, että pääsisimme edes joistain tehtävistä asioista yksimielisyyteen. Valtuusto teki myös hämmentävän päätöksen lykätä päätöstä siirtää päivähoito opetustoimeen kahdella vuodella. Siirto tuntuu typerältä, sillä sosiaali- ja terveystoimen organisaatiota rakennetaan nyt, kun hallintokunnat yhdistyvät, ei kahden vuoden päästä. Päivähoidon paikka olisi pitänyt päättää tässä samalla. Mutta isot puolueet sopivat keskenään asioista, lykkäävät, soutavat ja huopaavat. Huoh.

Olen vetänyt Turun Vihreiden kunnallisvaaliohjelmatyötä, joka alkaa nyt olla hyväksymistä vailla valmis. Ohjelman kirjoittaminen on mielettömän innostavaa! Oikein odotan, että pääsemme kampanjoimaan pikaraitiotien, pyöräteiden ja palveluiden riittävyyden puolesta ja toriparkkia, hajautuvaa kaupunkirakennetta ja kaupungin lisävelkaantumista vastaan.

Tällä erää keskityn kuitenkin nauttimaan kesästä ja vauvelista. Syksyllä palataan politiikan pulpettiin. Toivottavasti blogilöysäilyyni kyllästyneet lukijat löytävät silloin takaisin

Kesämieltä!

Jihuu, blogini on nyt auennut, ja ensimmäinen merkintä tulee tässä! Suuri kiitos Vesalle, joka on antaumuksella ahkeroinut teknisen puolen parissa. Katsotaan, minkälainen päiväkirja tästä syntyy. Ovat sanoneet, että tähän jää koukkuun. Toisaalta omat päiväkirjat nuoruusvuosilta kertovat pitkistäkin tauoista. Mutta kommentoitavia asioitahan ei tästä maailmasta puutu, joten täältä tullaan!