Elina Rantanen

Hei! Olen Elina, turkulainen vihreä kaupunginvaltuutettu, kulttuuri-
lautakunnan puheenjohtaja ja eurovaaliehdokas. Tervetuloa tutustumaan ajatuksiini!

random image

Blogin arkisto

Blogin aiheet

Linkkejä

 

 

Kulttuuri ei syö terveydenhuollolta

26. marraskuuta 2009

Turun ensi vuoden budjetin käsittely on loppusuoralla: valtuusto hyväksyy budjetin maanantaina. Eri budjetintekovaiheissa on kaupunkilaisten keskuudesta kuulunut ääniä (tosin aika vähän, mutta kuitenkin), joiden mukaan tässä tiukassa taloudellisessa tilanteessa pitäisi keskittyä olennaiseen, eli terveyspalveluihin ja tinkiä esimerkiksi kulttuurista, jonka puutteeseen ei kukaan kuole. Onpa joku vaatinut luopumista kulttuuripääkaupunkihankkeestakin.

Lienee itsestään selvää, että rahankäytön tärkeysjärjestyksessä ykkössijalla on sairaiden hoitaminen. Terveydenhuollon rahoituksen lisääminen kulttuurista pumppaamalla on kuitenkin hankalampaa, sillä kulttuuriin käytettävä summa on hyttysen luokkaa terveydenhuollon järkälemäisen budjetin rinnalla, mutta sillä voidaan saada aikaan terveyden kannalta merkittäviä asioita. Näiden kahden taloutta ei pitäisikään nähdä keskenään kilpailevina, vaan hyvinvointia yhteisesti lisäävänä määrärahana.

Kulttuurilla ei ole hyvinvoinnin tuottamisessa pieni rooli. Monissa maissa määrätään mm. kulttuurireseptejä, joilla hoidetaan terveysongelmia. Ennalta ehkäisyssä kulttuurilla on vielä suurempi rooli: se lisää hyvinvointia, joka ehkäisee sairastavuutta.

Kulttuuripääkaupunkivuosi ei myöskään syö terveydenhuoltoon suunnattavia rahoja. Se on investointi samalla tavalla kuin vaikkapa rakennushankkeet. Se tuo Turkuun työpaikkoja ja matkailijoita, jotka lisäävät kaupunkiin saatavia tuloja. Ennen kaikkea kulttuuripääkaupunkivuosi on kuitenkin mahdollisuus lisätä kaupunkiin inhimillistä hyvinvointia ja arkipäivää ilahduttavia asioita, jotka ovat kaikkien saatavilla. Tästä mahdollisuudesta, josta useat kaupungit kilpailevat, ei kannata valittaa, vaan ottaa siitä irti kaikki mahdollinen.

1 kommentti »

  1. Как любопытно.. :)…

    Onpa joku vaatinut luopumista kulttuuripääkaupunkihankkeestakin.
    Lienee itsestään selvää, että rahankäytön tärkeysjärjestyksessä ykkössijalla on [……

    Paluuviite (Trackback) Kylie Batt — Huhtikuu 21, 2010 @ 9:18

Tämän merkinnän kommentit RSS-syötteenä. Paluuviiteosoite

Kommentoi