Blogin kirjoittamisen tarkoitusta etsimässä
27. lokakuuta 2009
Blogissani on viime kuukausina ollut hiljaista. Eurovaalien jälkeen en ensin jaksanut kirjoittaa, sitten en enää tiennyt mistä kirjoittaa. Olen miettinyt blogin kirjoittamisen syvintä tarkoitusta ja mieltä. Lukeeko näitä kukaan? Jos lukee, ei viitsisi kirjoittaa mitään ihan turhanaikaista. Toisaalta pitäisi kirjoittaa usein, jotta lukijat säilyisivät, ja tämä ehkä edellyttää myös ajoittaista turhanaikaisuuksien kirjoittamista.
Polkaisin aikoinaan blogin pystyyn siksi, että minusta kaupunginvaltuutetun velvollisuuksiin kuului raportoida tekemisistään äänestäjille. Miksi on äänestetty niin kuin on, mitä aloitteita on tehty, mitä puheita pidetty, mitä asioita ajettu muuten. Se on ollut luultavasti tämän blogin pääasiallinen sisältö. Vaalien alla olen halunnut kertoa myös kampanjoinnista ja silloin tällöin valaista myös yksityiselämän sisältöä, koska sekin liittyy siihen, mitä politiikassa tapahtuu. Esimerkiksi lapsen saaminen on nostanut lapsiystävällisen kaupunkiympäristön kehittämisen yhdeksi ykkösasiakseni kuntapolitiikassa.
Olen edelleen sitä mieltä, että valtuutetulla on velvollisuus raportoida tekemisistään. On äänestäjästä kiinni, haluaako hän seurata niitä ja valitseeko hän blogin yhdeksi seuraamisen muodoksi. Jos joku on näin tehnyt, niin pahoittelen, että tänä syksynä täällä on ollut kovin hiljaista. Se ei johdu siitä, että mitään ei olisi tehty, vaan siitä, että olen etsiskellyt blogin kirjoittamisen tarkoitusta. Ainakin raportointia seuraa taas jatkossa, jos ei nyt ihan päiväkirjamaisesti, niin ajoittain kuitenkin.




