Hei hei herrasmiessopimuksille ja nopeusrajoituksille
24. syyskuuta 2008
Ympäristö- ja kaavoituslautakunta käsitteli eilen kokouksessaan esitystä siitä, että keskustan ajonopeuksia laskettaisiin nykyisestä neljästäkympistä kolmeenkymppiin. Pääasiallisilla läpikulkuväylillä nopeudet säilyisivät edelleen 40 km/h:ssa.
Esitys on mitä kannatettavin kolmesta syystä, joista tärkein on liikenteen heikoimpien käyttäjien turvallisuuden merkittävä lisääntyminen. Turussa tapahtuu vuosittain useita liikenneonnettomuuksia, joissa auto törmää jalankulkijaan tai pyöräilijään. Osa näistä onnettomuuksista johtuu asenneongelmista, joita nopeusrajoituksilla ei korjata, mutta olisi sentään turvallisempaa tulla auton töytäisemäksi, jos se ajaisi nykyistä hitaammin. Kuolemanriski vähenee noin 10 prosenttiyksikköä, kun nopeus laskee tuon 10 km/h.
Toinen syy on päästöjen vähentäminen. Kokouksessa asiantuntijat arvioivat, että nopeuksien laskeminen on merkittävin päästövähennystoimenpide, mitä keskustan liikenteessä voidaan tehdä. Kolmas syy on melun väheneminen, mikä lisää keskustan viihtyisyyttä ja vetovoimaa niin asumis- kuin asiointipaikkanakin. Haittoja on sen sijaan vaikea nähdä, sillä nopeuksien laskun ei ole nähty muodostavan ruuhkia yhtään entistä enemmän esim. Helsingissä (sivumennen sanoen tämä esitys on toteutettu jo kaikissa muissa Suomen suurimmista kaupungeista…), sillä nopeuksien laskiessa turvavälikin pienenee.
Mielestäni oli siis itsestään selvää, että tämä toimenpide toteutetaan riemumielin. Vaan väärässä olin… Mikään asia ei tunnu yhdistävän Turun kokoomusta ja sdp:tä yhtä paljon kuin rakkaus autoilijoiden etuihin. Heidän mielestään esityksessä ei ole riittävästi huomioitu autoilijoiden näkökulmaa, joten he palauttivat esityksen uuteen valmisteluun. Eräät toivoivat sen lähtevän maata kiertävälle radalle. Eräät syyttivät jalankulkijoita siitä, että nämä hyppivät tien yli mistä sattuvat. Eräät ihmettelivät kuullessaan, että Turussa vain yksi autoilija kymmenestä pysähtyy suojatien eteen, kun jalankulkija on astumassa sille. Ihmettelin salaa, missä todellisuudessa nämä lautakuntakollegat elävät. Eivät ainakaan siinä samassa, jossa minä vältän liikennevalottomalle suojatielle astumista vaunujen kanssa niin paljon kuin mahdollista.
Käsittelyn kruunasi siihen liittyvä härski menettely, jossa lautakunnassa tehdyllä herrasmiessopimuksella pyyhittiin takapuolta. Sopimuksen mukaan ensimmäisellä käsittelykerralla asian saa pöydälle vaikka ilman kannatusta. Pyysin asian pöydälle, kun edellinen pöydällepyytäjä perui pyyntönsä ja kannatti palautusta, mutta tämä oikeus evättiin minulta, koska palautuksesta oli sovittu kokoomuksen ja sdp:n kesken etukäteen.
Toivon tosissani, että tällainen sopimuksia kunnioittamaton kokouskulttuuri ei jatku enää tulevalla vaalikaudella. Vielä enemmän toivon, että kaupunkilaisista suurin osa välittää enemmän siitä, että voisimme säästää vaikka yhdenkin ihmishengen kuin siitä, että pääsee autolla itse muutaman sekunnin nopeammin kotiin. Ja äänestävät sen mukaisesti vaaleissa.
Turun päivän polttavat kysymykset
23. syyskuuta 2008
Sunnuntaina vietettiin Turun päivää. Jalkauduin ensimmäistä kertaa vaalitunnelmissa Heikinmarkkinoilla. En ehtinyt päivystää paikalla kovin pitkään, mutta pieni otos ihmisten kiinnostuksen kohteista kertonee jotain siitä, mistä näissä vaaleissa päätetään. Keskustelin ihmisten kanssa kahdesta aiheesta: toriparkista ja Turun taloudesta. Vihreiden toriparkkikanta on ollut koko ajan selvä: keskustaa tulee kehittää aivan muilla tavoilla kuin houkuttelemalla lisää yksityisautoja torin alle. Houkuttelevampaa olisi lisätä kävelykatuja, pyöräteitä, raitiotie ja näiden myötä lisää tapahtumia, kahviloita, istumapaikkoja… Taloutta käsittelimme illalla Vihreiden valtuustoryhmässä, jossa hioimme Vihreiden talousohjelmaa. Olemme halunneet luoda tällaisen ohjelman siksi, että olemme todella huolestuneita siitä velkamäärästä, jonka Turku on jättämässä tulevien sukupolvien maksettavaksi. Ohjelma on monikymmenkohtainen, joten mitään yhtä lääkettä talouden kunnostamiseen emme näe. Palaan tähän talousohjelmaan, kun se on valmis julkistettevaksi.
Sivut uusiutuivat
16. syyskuuta 2008
Nettisivuilleni on nyt ilmestynyt Kunnallisvaalit 2008 -osio, josta voi lukea vaaliteemoistani. Samalla sivujen ilme on hieman uudistunut, ja blogi on siirtynyt tähän etusivulle. On tuikitärkeää äänestää vaaleissa semmoista henkilöä, joka ajaa oikeita asioita. Tarkasta kantani täältä ja kysele lisää sähköpostilla, kadulla, puhelimessa tai blogissa, jos siltä tuntuu. Vaalikuume alkaa jo nousta ![]()




