Tuulivoimalimua pyöräkiertueella
24. toukokuuta 2009
Tänään teimme hurmaavan vihreän vaalikiertueen. Pyöräilimme 4-9 hengen seurueessa Turusta Littoisten kautta Piikkiöön, Kaarinan keskustaan ja takaisin Turkuun. Liikuimme Vihreiden liiveissä ja jaoimme vastaantulijoille vaaliesitteitä. Matkan varrella nautimme kotiseudun kauniista maisemista, Marin eväistä - kiitos - ja taukopaikalla Tuorlassa tuulivoimalimonadista. Näinkin voi kiertää.
Retken aikana hämmästelimme sitä, miten hyvät raideyhteydet seudulla on olemassa ja asemia juuri oikeissa paikoissa väestökeskittymien kannalta, mutta lähijunaliikennettä ei silti vain ole. Oppaana toiminut valtuutettumme Mikko Laaksonen kertoi, että Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa lähijunaliikennettä on vain pääkaupunkiseudulla. Käsittämättömän huonoa liikennepolitiikkaa Suomelta!
Lauantaina kampanjoin Helsingissä Maailma kylässä -festareiden yhteydessä. Osallistuin ilmastonmuutos-aiheiseen paneelikeskusteluun, mikä oli oikein mielenkiintoista, mutta muuten päivä oli vähän ankea kampanjoinnin kannalta: ihmiset karttoivat jatkuvaa vesisadetta ja sen keskellä hääriviä ehdokkaita. Treffasin pääkaupungissa Itä-Suomesta palaavan perheeni ja kiertelimme sateesta huolimatta festareilla ja kävimme ravintolassa ja taidenäyttelyssä, joten ihan kelpo päivä kuitenkin.
Pori, pamaus, pakkolomat, puoluekokous
15. toukokuuta 2009
Pori: Kävin keskiviikkona piipahtamassa Eetunaukiolla Eurooppalaisen Suomen vaalirekan luona. Porilaiset olivat ilahduttavan kiinnostuneita ja ystävällisiä! Erityisesti mieltäni lämmitti keski-ikäinen pariskunta, joka etsi nuorta ehdokasta, koska tätä maailmaa tehdään nyt tuleville sukupolville, ja koska iäkkäämmissä ikäluokissa äänestäjiä on enemmän ja he äänestävät varmemmin. Pariskunta oli tullut aivan oikein siihen lopputulokseen, että ellei nuoria äänestä muut kuin nuoret, he eivät koskaan tule valittua mihinkään. Ja ellei nuoria valita mukaan tekemään päätöksiä, on politiikan kestävyys ja tulevien sukupolvien huomiointikin heikolla tolalla. Ihailen tällaista kauasnäköisyyttä.
Pamaus: YLE järjesti eilen suurin vaalipamauksen Turussa. Paikalla oli paljon puolueväkeä, ilmapalloja ja sirkushuveja, mutta jollain tavalla koin poliittisen sisällön jäävän tämän kaiken jalkoihin. Ymmärrän, että äänestäjiä täytyy houkutella, mutta kyllä kansalaisia pitäisi kiinnostaa oma tulevaisuutensa muutenkin kuin Mikkihiiri merihädässä -veisun innoittamina.
Pakkolomat: Lautakunnassa keskusteltiin keskiviikkona lomautuksista. Kaupunginhallitus on päättänyt, että lomautukset koskevat kaikkia. Poikkeuksia voi anoa. Lomautukset ovat osalle henkilökuntaa erittäin ongelmallisia. Miten käy esim. teatterin, jos 14 vuorokauden lomautusten vuoksi syksyn myydyt lauantainäytökset peruuntuvat? Esitysten tuotantokustannukset on jo maksettu, joten syksy on pelkkää plusmerkkistä tuloa.
Puoluekokous: Lähdemme sinne koko perheen voimin viikonlopuksi. Luvassa on uuden, hienon puheenjohtajan valinta, vaalikampanjointia, poliittista keskustelua ja kaupungin katselua 1-vuotiaan silmin.
Euroopan ja äitien päivät
11. toukokuuta 2009
Viikonloppuna juhlittiin. Ensin Eurooppaa, sitten äitejä. Eurooppa-päivän kunniaksi kampanjoimme Turun kävelykadun kevätmyräkässä jakamalla esitteitä ja jääteetä, hrr, joka ei käynyt kovin hyvin kaupaksi. Minä kun luulin saavani kerrankin kampanjoida kesävaaleissa…
Osallistuin kahteen paneeliin, joista toisessa käsiteltiin Euroopan tulevaisuutta ja tärkeimpiä parlamentissa hoidettavia asioita ja toisessa Itämerta. Juuri Itämeren pelastamisesta nousi molemmissa paneeleissa suuri yksimielisyys: siinä asia, jota suomalaismeppiehdokkaat puolueesta riippumatta lupasivat edistää. Tosin maatalouden roolista Itämeren saastuttajana väännettiin vähän kättäkin: Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten edustajien mielestä Suomen maataloutta syytetään liikaa Itämeren ongelmista, kun taas ainakin minun ja Vasemmistoliiton edustajan mielestä myös maatalouden päästöjen vähentämiseen on panostettava, vaikka Venäjä tai Puola olisivatkin kaikkein suurimpia saastuttajia. Omaa vastuutamme ei saa vähätellä. Toisen paneelin suurin erimielisyys liittyi EU:n laajenemiseen ja integraation syvenemiseen. Minusta jäsenehdot täyttäviä valtioita voi tulla jäseneksi lisääkin. Tämä olisi vakauden ja rauhan kannalta hyvä. Syvemmällä integraatiolla voidaan taas saavuttaa lisää ainakin ilmasto-, ympäristö-, tasa-arvo- ja hyvinvointipolitiikassa, kun näille luodaan enemmän yhteisiä minimiehtoja. Mm. Kokoomuksen Ville Itälä vastusti Turkin liittymistä EU:hun, ja Perussuomalaisten Kike Elomaa halusi jarruttaa kaikenlaista laajenemis- ja integraationsyvenemiskehitystä. Näissä kysymyksissä löytyy siis ehdokkaiden välillä eroja.
Sunnuntaista äitienpäivää juhlimme perheen kesken. Äitiys on monessa suhteessa jokaisen yksityisasia, johon liittyy paljon suuria tunteita, kuten hellyyttä, syyllisyyttä, huolta – ja päällimmäisenä rakkautta. Se on kuitenkin myös poliittinen kysymys, johon kohdistuvat ihanteet vaihtuvat ajassa. Tärkeintä minusta olisi, että monenlaiset äitiyden muodot olisivat hyväksyttyjä, ja että isyys olisi tasa-arvoista äitiyden kanssa. Isien asemaa perheissä kannattaisi nostaa – samalla myös äitien asema työelämässä paranisi. Parhaita toimenpiteitä tähän olisivat vanhemmuuden kustannusten jako kaikkien työnantajien kesken ja vanhempainvapaiden tasaisempaan käyttöön kannustaminen.




