Pukumiehet pikaratikkaan
12. elokuuta 2010
Tämä kolumnini julkaistiin Turkulaisessa 28.7.2010. Näköislehti on luettavissa täällä.
Pukumiehiä ei näe bussissa. Raitiovaunuissa kuitenkin näkee – niissä kaupungeissa, joissa sellaisia on. Pikaratikka houkuttelee kyytiin sellaisiakin matkustajia, jotka eivät muuten joukkoliikennettä käytä. Se kulkee nopeasti omaa kaistaansa tihein vuorovälein. Ratikkapysäkille voi mennä koska tahansa katsomatta aikataulua.
Turun kaupunginvaltuusto päätti joulukuussa 2009, että Turun raskaimmin kuormitetuille joukkoliiken-nelinjoille toteutetaan pikaraitiotie, kun sille on rahoitukselliset ja kaavalliset edellytykset sekä valtion-rahoitus ja muiden seudun kuntien osuus toteutuksesta on sovittu. Tätä päätöstä on syytä edistää mahdollisimman pikaisesti. Monissa Turun kokoluokkaa olevissa Euroopan kaupungeissa toimeen on jo tartuttu, joten esimerkkejä pitäisi olla riittävästi.
Merkittävimpiä ihmisten joukkoliikennekäyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä ovat vuorojen nopeus ja tiheys. Raitiovaunujen matkanopeus on noin 20 % suurempi kuin vastaavan bussilinjan, koska ne kulkevat omilla kaistoillaan. Yksi kuljettaja voi kuljettaa kahdella vaunulla jopa 600 matkustajaa siinä missä yhden bussin kapasiteetti on maksimissaan 150 matkustajaa. Matalalattiaraitiovaunut ovat hiljaisia, mukavia ja esteettömiä.
Pikaraitiotie on koko kaupunkikuvan kannalta merkittävä investointi. Niissä Euroopan kaupungeissa, joissa pikaraitiotie on jo toteutettu, sen suosio on lisännyt myös mm. keskustan kauppojen suosiota. Näistä paikoista on raitiotieinvestoinnilla tullut vetovoimaisia ja dynaamisia eurooppalaisia kaupunkeja.
Paitsi kaupunkikuvallinen ja koko seudun elinvoimaisuuteen vaikuttava tekijä, pikaraitiotie on myös ilmastopolitiikan kannalta keskeinen satsaus. Se lisää joukkoliikenteen käyttöä takuuvarmasti, mikä on pois yksityisautoilun osuudesta kaupunkiseudun liikenteessä. Liikenne on kaupungeissa yksi tärkeimmistä yksittäisistä ilmastopäästöjen aiheuttajista, joten aivan mitättömistä ympäristövaikutuksista ei ole kyse. Yksityisautoilun väheneminen lisäisi myös turvallisuutta ja viihtyisyyttä ja edistäisi terveyttä Turun seudun vilkkaasti liikennöidyillä alueilla, erityisesti keskustassa, jonka vetovoimaisuudesta käydään jatkuvaa keskustelua. Raitiovaunujen energiankulutus matkustajaa kohden on noin puolet siitä mitä bussit kuluttavat. Paikallisesti raitiovaunu on täysin saasteeton, ja sen kuluttama sähkö voidaan tuottaa ympäristön kannalta kestävällä tavalla.
Koska raitiotieliikenteen edut ovat kiistattomat, on valtuuston päätöksessä mainitut edellytykset pikaraitiotien toteuttamiseksi laitettava mitä pikimmiten kuntoon. Ensi vuonna tehtävään hallitusohjelmaan, liikennepoliittiseen selontekoon ja valtion pitkän tähtäimen taloussuunnitelmaan on saatava kirjaus Turun seudun pikaraitiotiestä.
Kun periaatepäätös pikaraitiotiestä jalkautetaan pikaisesti kaavoihin ja taloussuunnitelmiin, voi 2020-luvun Turussa matkustaa ratikalla – myös pukumiehet.
Elämää kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeen
12. elokuuta 2010
Tämä kolumnini julkaistiin Turkulaisessa 7.7.2010. Näköislehti on luettavissa täällä.
Turun vuosi Euroopan valokeilassa lähestyy. Kulttuuripääkaupunkisäätiö on julkistanut 2011-ohjelman kauppatorin kansanjuhlassa. Siihen tutustuessa tulee jo etukäteen ahdistus siitä, miten ikinä ehtii poimia kaikki, tai edes parhaat, rusinat tuosta kulttuuripullasta. Nyt jos koskaan kulttuuria on tarjolla jokaiselle.
Vuoden 2011 myötä voidaan saada uutta potkua Turun seudun luovan talouden rattaisiin. Avainkysymys kuuluukin, mitä tapahtuu 31.12.2011 jälkeen. Kulttuuripääkaupunkivuosi päättyy, mutta sen vaikutusten ei saa antaa valua käsistä, vaan niihin on tartuttava napakasti. Useat kansainväliset asiantuntijat, kuten Euroopan kulttuuripääkaupunkien vaalilautakunnan puheenjohtaja Sir Robert Scott ovat muistuttaneet, että menestyneitä kulttuuripääkaupunkeja ovat ne, jotka pystyvät pitämään kulttuuripääkaupunkivuoden nosteen yllä vielä itse vuoden jälkeenkin.
Elämää ja kulttuuria pitää olla vielä vuoden 2011 jälkeenkin. On tehtävä suunnitelma, miten kaikki kulttuuripääkaupunkivuonna aloitetut hankkeet saadaan kunnialla päätökseen niin, että ne hyödyntävät Turkua ja turkulaisia kaikkein parhaiten. Vuoden sisältöä ei voi lopettaa kuin seinään. Luovasta taloudesta on Turussa puhuttu jo pitkään, mutta kulttuuripääkaupunkivuoden kynnyksellä on syytä tehdä päätöksiä siitä, miten sitä kulttuuripääkaupunkivuoden nosteessa aletaan kehittää. Luova talous voi olla Turulle uusi telakka. On tehtävä päätöksiä luovan talouden keskuksen synnyttämisestä ja siitä, miten kulttuurialojen osaajien työpanosta seudulla hyödynnetään.
Varautuminen kulttuuripääkaupunki-Turun tulevaisuuteen tarkoittaa myös sitä, että peruskulttuuri säilyy kaupungissa elävänä. Jos Turku haluaa profiloitua kulttuurin kaupunkina, se ei voi supistaa esityksiä ja aukioloja vuosi vuoden perään. Tämänhetkisissä taloussuunnitelmissa vuosi 2012 näyttää kuitenkin kulttuurille ankealta. Esitetyt korotukset eivät riitä edes vuokrien ja palkkojen korotuksiin, joten toiminnasta joudutaan näillä suunnitelmilla jälleen leikkaamaan. Ja tämän pitäisi tapahtua juuri silloin, kun eletään kriittisiä hetkiä sen suhteen, minkälaisena kulttuuri- ja matkailukaupunkina Turku jää ihmisten mieliin. Kulttuuripääkaupunkivuoden pitkäkestoiset vaikutukset pitääkin saada kirjatuiksi kaupungin toiminta- ja taloussuunnitelmiin.
Turun kulttuuripääkaupunkivuoden iskulauseessa kerrotaan, että kulttuuri tekee hyvää. Se tuo ihmisille iloa, sisältöä ja ajatuksia, joita ilman elämä olisi paljon köyhempää. Kulttuuri tekee elämästä parempaa ja mukavampaa. Tämä on hyvä pitää mielessä Turussa vielä vuoden 2011 jälkeenkin.
Lisää lasten kaupungista
9. heinäkuuta 2010
Aloitteeni innoittamana kirjoitin aiheesta kirjoittajavieras-kolumnin Turun sanomiin.